Sammon puolustus
Rokkia. Mustiin farkkuihin, bändipaitoihin, pitkään tukkaan ja vyöllä roikkuvaan Leathermaniin sonnustautunut äänimieskansa on kauhuissaan.
Terveisiä takahuoneesta! Kansanedustajan avustaja Timo Riitamaa tarkkailee maailmaa eduskunnasta.
Kuva: Natalia Baer / Iiro TörmäViestintäministeri Suvi Lindén on viime viikolla lähettänyt kuulemiskierrokselle asetusesityksen, jolla taajuusalue 790–862 MHz jaettaisiin heinäkuun alusta mobiili-televisiolle.
Ongelmana vain on, että näitä samoja taajuuksia käyttävät kaikki tämän maan langattomat äänijärjestelmät, kuten mikrofonit.
Tämän viikon lopulla selviää, voiko Kansallisteatteri esittää Tuntematonta sotilasta, presidentti Tarja Halonen avata maaseutunäyttelyitä, uskovaiset pitää kesäseurojaan, Jari Sarasvuo julistaa sisäistä sankaria ja nuoriso vaeltaa kesän kymmenille festivaaleille.
Vai täytyykö kaikki langatonta äänentoistoa vaativa inhimillinen toiminta perua tältä kesältä ministeri Lindénin takia? Asiaa valmisteleva virkamies tosin kuulosti puhelimessa siltä, että pitkätukkien painostus on ollut tuimaa.
Seksiä. Eduskunnan henkilökunnalta ollaan kieltämässä hotellit, joiden televisioista näkyy maksua vastaan pornoa. Seuraavana kieltolistalla on varmasti internet, koska kuulemani mukaan sieltä alastomuutta löytyy aivan ilmaiseksi.
Kaiken pikkutuhmasta pervoilusta laittomaan kuvottavuuteen sisältävästä fetissikartasta voi itse kukin tutkailla, mitä seuraavaksi täytyy kieltää. Ilmapallot pannaan ja pehmolelut luvanvaraisiksi!
Politiikkaa. Unus homo nobis currendo restituit rem, eli yksi ainoa mies meille juoksemalla korjasi kaiken, sanottiin Kalevalan kävelemällä koonneesta Elias Lönnrotista 1800-luvulla.
Ja 2000-luvulla Metsähallitus hoitaa harvesterilla loput?
Vihreät ei ole kyennyt hallituksessa kokoaan suurempaan politiikkaan metsäasioissa. Eteläisen Suomen metsistä on suojeltu noin kaksi prosenttia, kun oikeampi luku olisi kymmenen paikkeilla.
Hyvin ei mene pohjoisessakaan: viimeisimpänä huippuna Metsähallitus on sotkenut matalaksi muinaista Vienan-reittiä, joka oli merkitty mäntyihin satoja vuosia vanhoilla merkeillä.
Samaa polkua Lönnrot kulki runonkeruumatkoillaan, joista syntyi Kalevala. Yleensä taantumuksen voimat ovat innoissaan kaikenlaisesta lipunliehuttelusta, mutta saman porukan hallussa oleva Metsähallitus, sammon ryöstäjä, ei näe toimissaan ongelmaa.
Voisi olla taas uusien metsäsotien aika. Kaikki city-vihreät, jotka eivät erota mäntyä mäyrästä, voisivat tukea sotaa pukeutumalla kansallisromanttisessa hengessä kuvitettuihin Sammon puolustus -paitoihin.
- Alastomilla vaatteet? (19.3.2010)
- Biomassassa on säteilevää ydinenergiaa! (19.3.2010)
- Järjetöntä toimintaa. (19.3.2010)
- Hiilijalanjäljellä on väliä (19.3.2010)
- Pettynyt Valtaojaan (19.3.2010)
- Nasheed oli Säätytalon (18.3.2010)
- "Lisääntyminen nyt vain (18.3.2010)
- Hyvinvointivaltio, lapset, maahanmuuttajat (18.3.2010)
- Omituista! (18.3.2010)
- Verkosto? (18.3.2010)
- :) (18.3.2010)
- Puurot ja vellit sekaisin (18.3.2010)
- "Avainsanat" vs. sisältö (18.3.2010)
- Hävytöntä perheiden vähättelyä (18.3.2010)
- Lukukausimaksut laskevat kilpailukykyä (18.3.2010)
- Bileilläkö sitä maailmaa (18.3.2010)
- Kallelle hyvinvointivaltiosta (18.3.2010)
- Vapaa keskustelu kunniaan (18.3.2010)
- Kannatan lukukausimaksuja (18.3.2010)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (19.3.2010)(6 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (19.3.2010)(58 kommenttia)
- Nostetaampa kettu pöydälle (17.3.2010)(10 kommenttia)
- Jos meillä olisi vihreä diktatuuri (17.3.2010)(29 kommenttia)
- jätevesiasetus (17.3.2010)(6 kommenttia)
- Vihreiden kanta mediamaksuun? (17.3.2010)(5 kommenttia)
- Miten väestöräjähdystä pitäisi käsitellä? (15.3.2010)(5 kommenttia)
- Pakkoruotsi (14.3.2010)(39 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (14.3.2010)(13 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)


















Kirjoita uusi kommentti