Elektroniikka vihertyy
Elektroniikan valmistajat karsivat kilvan ympäristömyrkkyjä. Apple putoaa Greenpeacen vertailun jumbosijalle.
Ympäristöjärjestö Greenpeacen syyskuussa julkaisema elektroniikkavertailu on saanut yritykset kisamaan keskenään. Nyt päivitetyssä vertailussa Nokia pitää yhä kärkipaikkaa, mutta Apple on tipahtanut hännille.
”Vertailu oli alunperin tarkoitus päivittää myöhemmin, mutta jo kolmessa kuukaudessa tapahtui merkittäviä muutoksia. Aiemmin huonosti sijoittunut Lenovo esimerkiksi on sitoutunut luopumaan vaarallisista kemikaaleista”, sanoo Suomen Greenpeacen tiedottaja Mikael Sjövall.
Vertailu on osa Greenpeacen ympäristömyrkkyjen vastaista kampanjaa. Kärkijoukon yritykset lupaavat luopua vaarallisimpien kemikaalien käytöstä ja tehostaa kierrätystään. Esimerkiksi materiaali- tai energiatehokkuutta vertailussa ei ole huomioitu.
Apple saa Greenpeacelta kurinpalautusta siitä, ettei se ole ryhtynyt toimiin edellisen raportin julkaisemisen jälkeen. Toisin kuin muut vertailun yhtiöt, Apple ei ole ilmoittanut aikataulua PVC-yhdistelmien poistamiseksi tuotteistaan. Greenpeacen mukaan esimerkiksi iPod nano ja MacBook sisältävät PVC:tä.
Käynnistämällään Green my Apple -kampanjalla Greenpeace hoputtaa Applea myös tehostamaan tuotteidensa kierrätystä. Järjestön mukaan esimerkiksi Dell ja Hewlett Packard noudattavat tuottajavastuun periaatetta, jolla ehkäistään elektroniikkaromun dumppaamista kehitysmaihin.
EU-maissa tuottajavastuu on kirjattu jo lakiin, mutta Yhdysvalloissa Apple alkoi ottaa tuotteitaan maksutta kierrätykseen vasta ympäristöjärjestöjen kampanjoinnin tuloksena. Kierrätys on maksutonta ainoastaan uuden tuotteen ostamisen yhteydessä.
Jumbosija istuu huonosti Applen edistykselliseen maineeseen. Amerikkalainen ympäristöjärjestö Sierra Club esimerkiksi listasi Applen keväällä kymmenen ympäristöasioissa edistyksellisimmän yrityksen joukkoon.
Applen Euroopan ja Suomen edustajat eivät kommentoi asiaa. Yhtiön virallisessa lausunnossa kyseenalaistetaan Greenpeacen vertailukriteerit.
”Applella on hyvät paperit ympäristöasioissa ja olemme johtaneet koko teollisuudenalaa myrkyllisten ainesosien käytön rajoittamisessa ja kieltämisessä. Olemme poistaneet valikoimistamme kokonaan kuvaputkimonitorit, joissa on lyijyä. Applen pöytäkoneet, kannettavat ja näytöt ovat kukin luokkansa parhaita Yhdysvaltain ympäristöviraston vertailussa”, Applesta kerrotaan.
Greenpeacen käyttämät kriteerit ja selvityksen vertailukelpoisuus saavat kovaa kritiikkiä myös joillakin Applen käyttäjäyhteisöjen verkkosivuilla.
Applen tuotteiden käyttäjät ovat poikkeuksellisen merkkiuskollisia, joten kritiikki tuskin syö pahasti Applen myyntiä.
Luurit kiertoon
Suomessa myydään vuosittain noin 1,6 miljoonaa uutta matkapuhelinta. Kännykän käyttöikä on keskimäärin kolme vuotta. Kännykät sisältävät ongelmajätettä, eikä niitä saa heittää kaatopaikkaroskiin. Puhelimissa on myös paljon raaka-aineita, joista suurin osa voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen.
Toimivat kännykät kannattaa palauttaa vaihdossa myymälään. Käytöstä poistetut laitteet voi palauttaa maksutta sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyspisteisiin.
Nokia lahjoittaa jokaisesta joulu–helmikuussa erityisellä kierrätyskuorella palautetusta puhelimesta ja lisälaitteesta kaksi euroa WWF:n ilmastotyöhön. Kierrätyskuoria on saatavilla muun muassa Gigantti- ja Markantalo-kodinkoneliikkeistä kautta maan.
Lisätietoa: www.kuluttajanvirasto.fi/ostajanoppaat, www.nokia.fi/wwf
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)







