Mitä tämän jälkeen?

Matkalla kuvauspaikalle iskee suru. Kohta tämä on ohi. Tunne on väärä: tähän asti olen laskenut päiviä kuvausten loppuun.

Olen kuvitellut helpotusta ja riemua, kun ei enää tarvitse herätä kuutena päivänä viikossa kuudelta aamulla, ajaa kuvauspaikalle ja kuulla, että kuvausryhmä on myöhässä, puvusto on unohtunut ohjaajan kotiin, tarpeisto on kadonnut eikä näyttelijöitä saa kiinni.

Silti rinnassa on paino. Vaikka tuotanto on ollut kaaosta, kuvausryhmästä on tullut vajaan kuuden viikon aikana välillä rasittava mutta rakas perhe. Nyt mietityttää, mihin kuvausryhmän nuoret sambialaiset jatkavat tämän jälkeen.

Mistä he saavat tukea lahjakkuudelleen, innokkuudelleen ja halulle oppia? Miten he pääsevät kertomaan itselleen tärkeät tarinat?

Assistenttini Malcolm täytti sunnuntaina 23-vuotta. Edellisenä päivänä hänen paras ystävänsä nosti pankista heidän yhdessä tekemästään mainosprojektista saadut rahat ja katosi kaupungista. Malcolm istui kivellä kuvauspaikan takana ja itki. Parin tunnin päästä hän seisoi kameran vieressä aurinkolasit päässä ja huusi ”silence on set!” yhtä varmalla otteella kuin aina.

Malcolmin äiti kuoli, kun hän oli kuusi. Isosisko alkoi huolehtia perheestä, ja lapset ovat tottuneet pitämään huolen itsestään. Malcolm opiskelee sosiaalitieteitä, työskentelee vapaaehtoisena hiv-valistajana ja hankkii rahaa korjaamalla ja myymällä käytettyjä tietokoneita.

Hän on ohjannut yhdessä ystävänsä kanssa lyhytelokuvan, joka kertoo rakkaudesta ympäristön paineiden alla. Hänen haaveensa on päästä Etelä-Afrikkaan tai muualle ulkomaille opiskelemaan elokuvaa. Hän tietää, ettei haave toteudu helposti, ja haluaa suorittaa myös toiset opintonsa loppuun.

Kuvausten lopussa maskeeraajan assistentista kamera-assistentiksi siirtynyt Twambo asuu yhdessä Lusakan suurimmista slummeista. Viime viikolla matkalla kuvauksista kotiin humalainen mies hyökkäsi hänen kimppuunsa. Twambo on vähän päälle kaksikymmentä, ja hänen vastasyntynyt lapsensa kuoli muutama kuukausi sitten.

Twambo kopioi kuvaajalta lainaamansa kirjan elokuvan valaisusta ja kirjoittaa vihkoon muistiinpanoja kameran toiminnasta. Hän oppii nopeasti ja haaveilee siitä, että saisi oppia lisää. Toisin kuin monella sambialaisella naisella, hänellä on mies, joka tukee häntä haaveen toteuttamisessa.

Kuvaussihteeri Jessie kirjoittaa elokuvaa naisesta, joka rahoittaa kirjailijan uraansa työskentelemällä prostituoituna. Elämä muuttuu syöksykierteeksi, kun joukko miehiä pakottaa hänet poikkeuksellisen ahdistaviin tekoihin. Osa tarinasta perustuu Jessien ystävän kokemuksiin.

Jessie on orpo ja asuu sukulaistensa kanssa talossa, joka on hänen isoisänsä perintöä. Sukulaiset halveksivat taiteilijaurasta haaveilevaa tyttöä. Viime viikolla joku varasti talosta säästöt, joita Jessie oli kerännyt myymällä itse tekemiään laukkuja.

He, ja kaikki muut ovat täynnä intoa, oppimisen halua ja tarvetta pärjätä. He haluavat vuokrata yhteisen asunnon ja lähteä Etelä-Afrikkaan opiskelemaan. He haluavat perustaa oman tuotantoyhtiön. He haluavat tehdä omat elokuvansa ja kertoa omat tarinansa.

He tietävät, ettei se välttämättä onnistu koskaan. Mutta he haluavat yrittää.