Kantarelliohra
Rikotuista ohrasuurimoista ja kantarelleista syntyy helppo illallinen, josta vegaaniystävätkin saavat osansa.
4 annosta
Sieni seuralaisineen. Jos pihalla tai parvekkeella rehottaa syötäviä kukkia, kaunista niillä annokset.
Kuva: Saara Törmä- 2 rkl öljyä
- 3 dl rikottuja ohrasuurimoita
- 1 dl kuivaa valkoviiniä
- n. 9 dl luomukasvislientä esim. kuutiosta
- 1 l kantarelleja
- 1/2 purjo, noin 150 g
- 1 valkosipulinkynsi
- 2 rkl soijakastiketta
- 2 dl kasvisruokakermaa
- mustapippuria
- suolaa
Lisäksi
- noin 1 dl tuoreita yrttejä silputtuna, esim. persiljaa tai basilikaa
- Kuumenna puolet öljystä kattilassa ja lisää joukkoon rikotut ohrasuurimot. Kääntele muutaman minuutin ajan.
- Lisää ohran joukkoon viini ja suurin osa kasvisliemestä. Anna poreilla hiljakseen 20–35 minuutin ajan, kunnes ohra on kypsää. Esikypsennetyt suurimot kypsyvät nopeammin. Lisää tarvittaessa kasvislientä keittämisen aikana.
- Ohran kypsyessä silppua kantarellit, purjo ja valkosipulinkynsi.
- Kumoa kantarellisilppu pannulle. Kuumenna, kunnes neste irtoaa. Paista kantarellit kuiviksi.
- Lisää pannulle loput öljystä, purjosilppu sekä valkosipuli. Paista, kunnes ainekset ovat hiukan ruskistuneet. Mausta seos soijakastikkeella.
- Kumoa sieniseos kypsän ohran joukkoon. Lisää ruokakerma ja mustapippuria. Tarkista maku ja koostumus - lisää suolaa tai kasvislientä tarvittaessa. Seos saa olla pehmeää.
- Jaa kantarelliohra lautasille ja ripota pintaan reilusti yrttisilppua. Halukkaat voivat höystää annoksensa parmesaanityyppisellä juustolla.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.









Kirjoita uusi kommentti