Hiukset ja meikki
Ensi alkuun pahoittelut, että viime viikon blogi jäi välistä. Syy liittyy suoraan häihin: melkein kaikki ylimääräinen aika menee järjestelyihin.
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.
Vaikka kuinka yrittäisi olla hössöttämättä, jossain vaiheessa kaiken maailman musiikeista, kakuista ja ohjelmajärjestyksistä on päätettävä.
Kävimme muun muassa tapaamassa pitopalvelua. Oli helpottavaa puhua aikatauluista ja muusta ihmisen kanssa, joka on nähnyt lukuisia häitä.
Eteen tuli myös asioita, joita en ollut ajatellut: pitopalvelu tekee yleensä koko menun vähälaktoosisena, mutta esimerkiksi luomukermasta ei ole hyla-vaihtoehtoa. Luomumaito kuulemma kuitenkin sopii useimmille.
Kävin myös koekampauksessa ja -meikissä. Tämä oli ihan hauskaa, sillä en ole aiemmin ollut sen paremmin meikattavana kuin kampauksessakaan.
Paikka oli luonnonmukaisia väriaineita käyttävä luontokampaamo. Tämä oli tosin lähinnä kivaa plussaa, enhän ollut esimerkiksi värjäämässä hiuksiani. Eniten valintaan vaikuttivat sijainti, kauniit tilat sekä kampaaja, joka tuntui heti ymmärtävän minua ja pukuni henkeä.
Minun tarvitsi vain hieman kuvailla yksinkertaista 1960-luvun mekkoani, ja hän totesi heti että ”kyllä kyllä, siis moderni nuttura”.
Kyselin samalla, näkyykö ekobuumi luontokampaamon asiakasmäärissä. Kuulemma koko ajan tulee uusia asiakkaita, eniten sellaisia jotka ovat allergisoituneet tavallisille väriaineille.
Hauskaa luontokampaamossa oli, ettei siellä haissut kampaamolle: hapettimille ja muille kemikaaleille.
Olin aika vakuuttunut, että jos jossakin kerran piti istua pari tuntia hääpäivän aamusta, ikävämpiäkin paikkoja löytyy.
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kannattaa miettiä tota
Kannattaa miettiä tota luomumaitoa ehkä uudestaan vaikka kuinka väitettäisiin että se sopii hyvin kaikille. Itse olen vain hyvin lievä laktoosi-intolerantikko ja silti meni vatsa totaalisen sekaisin luomujugurtista, vaikka sitä tod. näk. kestää vatsa kuitenkin paremmin kuin luomumaitoa... Kyllä sitä laktoosia on luomumaidossakin samalla tavalla vaikka joku muuta väittäisikin.
Luomumaidosta
Kiitos vinkistä, jäin miettimään tätä vielä itsekin. Täytyy varmaan pitäytyä laktoosittomissa maitotuotteissa. Harmi sinänsä, olisi ollut kiva suosia luomua.
Luomumaidosta lisää
Tietysti luomumaidossa on laktoosia, mutta siitä huolimatta monet laktoosi-intolerantikot ovat todenneet sen sopivan heille. Johtunee mm. homogenoimattomuudesta. Tämä on tietysti yksilöllistä, eikä voi yleistää sitä koskemaan kaikkia laktoosi-intolerantikoita - kukin kokeilkoon sopivuutta itse.
Omasta mielestäni voisi kuitenkin kyseenalaistaa tuon kaikenkattavan vähälaktoosisuus- ja hyla-innostuksen. Omasta mielestäni ei nimittäin ole aina perusteltua tehdä aivan kaikkea tarjottavaa vähälaktoosisena tai hylana pelkästään siksi, että joku tai muutamat syöjät ovat laktoosi-intolerantikkoja. Onko välttämätöntä tarjota kaikille vieraille samaa ruokaa? Voisivatko perustarjottavat olla luomua, ja lisäksi haluttaessa tietyistä ruokalajeista myös laktoositon vaihtoehto?
Kasvissyöjänä olen nimittäin tottunut siihen, että AINA mennessäni juhliin osa tarjottavista ruuista on sellaisia, joita en voi syödä. Silti en mene juhlissa vaatimaan, että kaikkien tulisi tehdä pelkästään kasvisruokaa ja luomuruokaa, vaikka itse syönkin vain niitä.
Yhtä lailla voi miettiä, onko luomutuotantotavan suosiminen eettisistä syistä yhtään sen huonompi valintaperuste tarjottaville ruuille kuin vähälaktoosisuus siksi, että osa vieraista ei laktoosia siedä.
Kirjoita uusi kommentti