Vihreät räksyttävät hallitukselle
Vihreät paljastavat hallituksen epäonnistumisia ja tuovat uusia asioita keskusteluun.
Ilmasto- ja energiapolitiikka on ollut vihreillä ympäristöpolitiikan ykkösaihe, ”koska hallitus on epäonnistunut pahiten juuri siinä”, puoluesihteeri Ari Heikkinen sanoo. Liikennepolitiikka on ollut vahvasti esillä, samoin metsät ja Itämeri. Lisäksi vihreät on vastustanut uraanikaivoksia ja sekajätteen massapolttoa. Euroedustaja Satu Hassi on perehtynyt kemikaaleihin.
Puoluesihteerin mukaan oppositiosta käsin on hankala muuttaa politiikan suuntaa. ”Useimmiten joudumme vain tekemään näkyväksi hallituksen epäonnistumisia.”
Vihreät ovat kuitenkin tuoneet esille tärkeitä puheenaiheita, kuten bioenergia, autoverotus ja ruuhkamaksut.
Vihreät poistaisivat öljyriippuvuuden vuoteen 2030 mennessä. Jatkossa huomiota saavat myös ilmastonmuutoksen hillitseminen, EU-tason ympäristöverot, Itämeri ja eläintuotannon eettisyys.
Puolue maksaa 10 prosentin lentomaksun lentolippujen hinnasta. Tilaisuuksia varten on ohjeet eettisestä ruokatarjoilusta.
Lisää aiheesta:
- Kevään trendiväri (12.1.2007)
- Vihreiden vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Cronbergin reaalipolitiikka huolestuttavaa” (12.1.2007)
- Demarit haluavat halpaa energiaa (12.1.2007)
- Sosiaalidemokraattien vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Heinäluoma puhuu toista kieltä” (12.1.2007)
- Keskusta myötää hallitusta (12.1.2007)
- Keskustan vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Syytä riemuun ei ole” (12.1.2007)
- Kokoomus sijoittaa hallintoon (12.1.2007)
- Kokoomuksen vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Ei riitä edes Kioton toteuttamiseen” (12.1.2007)
- Vasemmisto vahtii sähkömarkkinoita (12.1.2007)
- Vasemmistoliiton vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Kiitettävä linjaus työväenpuolueelta” (12.1.2007)
- Ruotsalaisilla Itämeri ohittaa kaiken (12.1.2007)
- RKP:n vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Enestamia ei edes mainita” (12.1.2007)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







