Keskusta myötää hallitusta
Keskusta suojelee Itämerta ja haluaa antaa veroetuja uusiutuvalle energialle.
Keskusta toteuttaa ”realistisen vihreyden ja ylisukupolvisuuden periaatteita”. Luontoa pitää hyödyntää, mutta kestävällä tavalla. Itämeren suojelu ja lähialueiden ympäristöriskien pienentäminen olivat tämän vaalikauden painopisteitä.
”Keskustan tavoitteet näkyvät selvästi Matti Vanhasen hallituksen ympäristöpolitiikassa”, suunnittelupäällikkö Ilkka Miettinen sanoo. Hänen mukaansa hallitus on esimerkiksi pannut alulle Suomenlahden laivojen seurantajärjestelmän ja parantanut öljyntorjuntavalmiutta.
Tuulivoimaa ja pellettejä on tuettu. Kemikaaleista, biojätteestä ja kestävästä kulutuksesta on kirjoitettu ohjelmia.
Ensi vaalikaudella keskusta haluaa suojella Itämerta, vähentää kasvihuonekaasuja ja antaa veroetuja uusiutuvalle energialle. Kansainvälisesti fossiiliset polttoaineet pitää korvata uusiutuvilla.
Keskusta kierrättää ja suosii kimppakyytejä. Viime puoluekokouksessa materiaali jaettiin ”pitkäkäyttöisessä kangaskassissa, ei pahvisessa tai muovisessa kotelossa”.
Lisää aiheesta:
- Kevään trendiväri (12.1.2007)
- Keskustan vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Syytä riemuun ei ole” (12.1.2007)
- Demarit haluavat halpaa energiaa (12.1.2007)
- Sosiaalidemokraattien vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Heinäluoma puhuu toista kieltä” (12.1.2007)
- Kokoomus sijoittaa hallintoon (12.1.2007)
- Kokoomuksen vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Ei riitä edes Kioton toteuttamiseen” (12.1.2007)
- Vihreät räksyttävät hallitukselle (12.1.2007)
- Vihreiden vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Cronbergin reaalipolitiikka huolestuttavaa” (12.1.2007)
- Vasemmisto vahtii sähkömarkkinoita (12.1.2007)
- Vasemmistoliiton vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Kiitettävä linjaus työväenpuolueelta” (12.1.2007)
- Ruotsalaisilla Itämeri ohittaa kaiken (12.1.2007)
- RKP:n vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Enestamia ei edes mainita” (12.1.2007)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







