”Heinäluoma puhuu toista kieltä”
Öljyriippuvuudesta vapaan Suomen rakentaminen vuoteen 2030 mennessä on ihan mainio visio! Toivon että visio konkretisoitaisiin vikkelästi keinoiksi ja samalla tarkennettaisiin, mille öljyriippumattomuuden tasolle puolueessa ollaan oikeasti valmiita pyrkimään.
Puolue lupaa esittää lisää konkreettisia keinoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Hyvä, niitä todella tarvitaan lisää: en löytänyt puolueen nykyisistä aikaansaannoksista ensimmäistäkään konkreettista aloitetta. Sen sijaan hallituksen päätös teollisuuden sähköveron puolittamisesta tuli nopeasti mieleen.
SDP:n visio-ohjelmissa iloisia yllätyksiä olivat Kioton sitoumusten korostaminen, ehdotus tuotteiden ja palvelujen koko elinkaaritaakan sisällyttämisestä niiden hintaan sekä vaatimus huomioida ympäristö myös EU:n kauppa- ja kehitysyhteistyöpolitiikassa.
SDP ajaa EU:n laajuisia ympäristöveroja ja ympäristön kannalta haitallisten tukien poistamista. Puolueen mielestä energia- ja ympäristöverot ovat keskeisiä taloudellisia ohjauskeinoja. Mikä loistava tausta ekologisen verouudistuksen edistämiseen Suomessa! Paperilla oleva teksti puhuu valitettavasti ihan toista kieltä kuin valtionvarainministeri.
Visioista puuttuu muun muassa energiatehokkuus, Kioton jatkoaskeleet, yritysten yhteiskuntavastuu ja kevyt liikenne.
Lisää aiheesta:
- Kevään trendiväri (12.1.2007)
- Demarit haluavat halpaa energiaa (12.1.2007)
- Sosiaalidemokraattien vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- Keskusta myötää hallitusta (12.1.2007)
- Keskustan vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Syytä riemuun ei ole” (12.1.2007)
- Kokoomus sijoittaa hallintoon (12.1.2007)
- Kokoomuksen vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Ei riitä edes Kioton toteuttamiseen” (12.1.2007)
- Vihreät räksyttävät hallitukselle (12.1.2007)
- Vihreiden vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Cronbergin reaalipolitiikka huolestuttavaa” (12.1.2007)
- Vasemmisto vahtii sähkömarkkinoita (12.1.2007)
- Vasemmistoliiton vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Kiitettävä linjaus työväenpuolueelta” (12.1.2007)
- Ruotsalaisilla Itämeri ohittaa kaiken (12.1.2007)
- RKP:n vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Enestamia ei edes mainita” (12.1.2007)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







