”Ei riitä edes Kioton toteuttamiseen”
Kokoomuksella ei tunnu olevan tavoitteita päästöjen vähentämiseksi – ainoastaan päästöjen kasvun pysäyttäminen mainitaan sivulauseessa, mutta sehän ei riitä edes Kioton sopimuksen toteuttamiseen. Samaan aikaan puolue kritisoi hallitusta lyhytnäköisyydestä. Energia- ja ilmastokannanotossa on paljon konkreettisempia toimia päästäjien suojelemiseen päästöjen kustannuksilta kuin päästövähennyksiin kannustamiseen.
Uusiutuvan energian edistämiseen ei mainita yhtään tavoitetta ja keinotkin ovat vähissä. Valopilkkuna ovat kotimaiset liikenteen biopolttoaineet. Hiili- ja ydinvoimalobbareilta on kai kuultu että ”tuulivoimasta ei ole merkittävään osaan sähköntuotannosta”. Tanskan 20 prosenttia ei kai sitten ole merkittävä osuus, mistä muuten seuraa myös että ydinvoima ei ole Suomessa merkittävä. Sen sijaan 0,4 % Suomen sähköstä tuottamaan kykenevä Vuotoksen allas olisi kokoomuksen mielestä merkittävä.
Kokoomuksen ilmastokannanottoa vaivaa populistinen valittaminen energian hinnannoususta. Teollisuuden sähköveron puolittaminen oli ”oikeansuuntainen, mutta riittämätön toimenpide”, mutta ”ympäristön kannalta kestäviä verotusratkaisuja” tulee suosia.
Luonnonsuojelun osalta kokoomus käytännössä toteaa, että uusia suojelualueita ei tarvita. Jotkut kansanedustajat ovat vastustaneet tehtyjäkin suojelupäätöksiä ja olleet hermostuneita saamelaisten vaatimuksesta saada käsitellä oikeutta maihinsa tuomioistuimessa ennen kuin maat hakataan.
Lisää aiheesta:
- Kevään trendiväri (12.1.2007)
- Kokoomus sijoittaa hallintoon (12.1.2007)
- Kokoomuksen vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- Demarit haluavat halpaa energiaa (12.1.2007)
- Sosiaalidemokraattien vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Heinäluoma puhuu toista kieltä” (12.1.2007)
- Keskusta myötää hallitusta (12.1.2007)
- Keskustan vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Syytä riemuun ei ole” (12.1.2007)
- Vihreät räksyttävät hallitukselle (12.1.2007)
- Vihreiden vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Cronbergin reaalipolitiikka huolestuttavaa” (12.1.2007)
- Vasemmisto vahtii sähkömarkkinoita (12.1.2007)
- Vasemmistoliiton vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Kiitettävä linjaus työväenpuolueelta” (12.1.2007)
- Ruotsalaisilla Itämeri ohittaa kaiken (12.1.2007)
- RKP:n vastaukset kokonaisuudessaan (12.1.2007)
- ”Enestamia ei edes mainita” (12.1.2007)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







