Iloinen veronmaksaja kiristäisi progressiota

22.9.2008

Veronmaksajien keskusliitto julkisti tänään kansainvälisen palkkavertailun, jonka mukaan verotus kiristyy Suomessa liikaa tulojen kasvaessa. Iloisten veronmaksajien jäsen on eri mieltä.

Enemmän käteen. Iloiset veronmaksajat haluavat tiukemman progression, joka keventäisi erityisesti pienituloisten verotusta.

Kuva: SXC

”Progressiota tulisi kiristää sekä ala- että yläpäästä”, toteaa Kati Peltola.

Hänen mukaansa köyhyysrajan alapuolella olevien tulojen veroprosentin pitäisi olla nolla, ja pääomatulojen verotus pitäisi muuttaa myös progressiiviseksi.

Peltolan Reilu verokirja-pamfletti ilmestyi aiemmin syksyllä WSOY:n Barrikadi-sarjassa.

Hänen mukaansa Veronmaksajien keskusliiton, Elinkeinoelämän keskusliiton ja Kauppakamarin progression keventämistä ehdottavilla lausunnoilla ajetaan tasaveromallia sanomatta sitä ääneen.

”Sitä halutaan peitellä kauhistelemalla marginaaliveroa”, Peltola sanoo.

Hänen mukaansa Veronmaksajien keskusliiton vertailut ovat harhaanjohtavia, koska niissä tarkastellaan vain tuloveroa, joka on Suomessa ainoa progressiivinen vero.

Peltola esittää, että kaikki henkilökohtaiset tulot laitettaisiin samalle viivalle, ja progressiivinen verotus kohdistettaisiin ihmisten maksukyvyn mukaan samalla tavalla oli sitten kyse työtulosta, pääomatulosta tai eläkkeistä ja sosiaalivakuutuksen päivärahoista.

”Suurten pääomatulojen saajat maksaisivat silloin enemmän, mutta pienten tulojen ja kaikkien ansiotulojen verotus laskisi”, Peltola sanoo.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.