Kevään trendiväri

Vihreä Lanka selvitti, onko puolueiden vihertyminen vain pintamaalia. Kysyimme kuudelta puolueelta, mitä ne ovat saaneet aikaan ympäristöasioissa ja pyysimme kolme terävää kansalaisjärjestöihmistä ruotimaan vastauksia. Lisäksi grillasimme puolueiden ekomannekiineja.

Puolueiden ympäristöherätystä on ollut hauska seurata. Demarit haluavat eroon öljystä, kepulainen ministeri ajelee biokaasuautolla ja kokoomuskin julkaisi ilmastokannanoton. Biopolttoaineita vaativat kaikki yhteen ääneen. Intoilu niiden puolesta jatkuu huolimatta Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen, VTT:n, välihuudosta, jonka mukaan suomalainen ekobensa päästää enemmän kuin säästää.

”On kuin 1970-luku olisi tullut takaisin”, Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Ilmo Massa sanoo. ”Ilmapiiri on muuttunut kokonaan. Yhtäkkiä kaikki puhuvat öljyriippuvuudesta ja kasvun rajoista.”

Selvittääkseni onko neovihreys pelkkää vaalipuhetta vai peräti harkittu linjaus, lueskelin puolueiden ohjelmapapereita. Niihin on puoluekokouksissa kirjattu viralliset visiot ja periaatteet.

Jos asia olisi puolueiden visioista kiinni, ympäristöllä ei olisi mitään hätää. Itämeri olisi putsattu, ilmastonmuutos pysäytetty ja jopa talouskasvun ja haitallisten ympäristövaikutusten välinen yhteys olisi katkaistu, kuten demarit visioivat.

”Ohjelmissa on paljon hyvää”, Massa toteaa. Hän kuitenkin kertoo olevansa vanha pragmatisti, eikä oikein luota pelkkään puheeseen.

Tyypillisesti puolueet esittävät kauniita tavoitteita mutta eivät kerro miten niihin päästään. Kokoomus julistaa, että ”ympäristö on jätettävä tuleville polville paremmassa kunnossa kuin se nyt on”. Vaikeampi on sanoa miten se onnistuu. Yhtä lepsua kieltä on vihreillä, joka ainakin alkujaan oli virallinen ympäristöpuolue: ”Yksilöiden ja yhteiskunnan toimintaa on muutettava luonnon monimuotoisuutta vaalivaksi.”

Puolueohjelmissa ympäristöasiat ovat tärkeitä, mutta vain niin kauan kuin ne eivät varjosta taloutta: ”Suomen päästövähennysvelvoitteet pitää hoitaa, mutta siten, ettei siitä aiheudu kohtuutonta kilpailuhaittaa suomalaiselle elinkeinoelämälle”, linjaa vasemmistoliitto.

Käytössä on jännittäviä retorisia keinoja. Kokoomus toteaa, että ”energiansäästö on tehokas keino päästöjen vähentämiseksi”. Totta, mutta kirjoittaja ei kuitenkaan vaadi säästöjä. Tärkeä keino mainitaan, sitä vain ei sanota, että se pitäisi ottaa käyttöön. Keskusta puolustaa mielellään uusiutuvaa energiaa, mutta rivien välissä se laskee mukaan myös turpeen, joka on ilmaston kannalta pahin energiamuoto.

Välillä periaateohjelmat kukkivat puhdasta utopiaa. Demarit vaativat kaikkien ympäristölle haitallisten tukien poistamista EU:ssa. Jos vaatimusta miettii tarkemmin, sehän mullistaisi täydellisesti teollisuuden ja energia-alan, puhumattakaan maataloudesta ja liikenteestä. Lipsahduksen täytyy olla väsymyshumalan tuote – ohjelmien kynäily venyy puoluekokouksissa usein pikkutunneille. Hihityksen voi melkein kuulla, kun kokoomuksen linjapaperissa lukee: ”Maailmanrauhaa on rakennettava aktiivisesti”.

”Tämä on retorinen yhteiskunta”, Massa sanoo. ”Sanojen ja tekojen välinen ero on yleinen piirre nykykulttuurissa. Sitä ei edes pidetä pahana.”

Ehkä ohjelmia ei pitäisikään ottaa kovin vakavasti. Kenties liioittelu ja utopiat kuuluvat asiaan. Harva äänestäjä lukee visioita kriittisesti ja kovistelee kansanedustajia tuloksista. Jos niin tekee, saa luultavasti päälleen mahtiannoksen poliittista liirumlaarumia ja tainnuttavaa kehäpäättelyä, samanlaista kuin demarien visio-ohjelmissa: ”Eurooppalaisen yhteiskuntamallin puolustaminen ja edelleen kehittäminen vaatii poliittisen ja sosiaalisen Euroopan rakentamista”.

Aika näyttää, johtavatko vihreät sanat tekoihin.

”Kolme suurta puoluetta voivat saada yhdessä aikaan jotakin. Eihän sitä tiedä”, Ilmo Massa tuumii.