Seitan

26.9.2008

Vehnägluteenin valmistus on rasittavaa, mutta lopputulos palkitsee. Seitania kannattaa tehtailla urakalla ja pakastaa.

Pidätkö rapeaksi paistetusta tofusta? Jos vastaat kyllä, mitä luultavimmin nostat peukaloa seitanille, eli aasialaislähtöiselle, vehnän proteiinista valmistetulle lihan kaltaiselle – lihakkeelle. Seitan muistuttaa monella tapaa kiinteää tofua, mutta on aavistuksen... no, ihanampaa. Lihamaisempaa!

Kädet taikinaan. Seitanpalleroa vaivataan kylmässä ja kuumassa vedessä. Sitten se keitetään, viipaloidaan ja paistetaan.

Kuva: Saara Törmä

Valmista seitania myydään ekokaupoissa, mutta herkun valmistaminen onnistuu myös itse. Hommaan ei periaatteessa tarvita muuta kuin kärsivällisyyttä, vehnäjauhoja sekä saavikaupalla vettä.

Jauhoista ja vedestä sekoitettua tavallista taikinaa vaivaillaan vuoronperään kylmän ja kuuman veden alla, jotta vehnän tärkkelys liukenee veteen. Puolen tunnin lilluttelun aikana taikinapallon koko hupenee yli puolella. Jäljelle jää silkkaa gluteenia, joka muistuttaa liian kauan pureskeltua hubbabubbaa.

Löperö möykky keitetään suolaisessa mausteliemessä, ja kas, lopputuloksena on kiinteä seitanpallero.

Seitanin tekoon kannattaa käyttää tavallisia luomuvehnäjauhoja. Homma onnistuu myös graham- tai spelttijauhoilla, mutta periaatteessa moinen hienostelu on turhaa. Suurin osa viljan kuoriosista liukenee huuhteluissa joka tapauksessa pois.

Kuva: Saara Törmä

Keittoliemen, ja samalla myös seitanin, makua voi varioida loputtomasti. Inkiväärin, chilin ja sitruunaruohon tai sitruunakuoren maut antavat seitanille aasialaisen vivahteen. Sipuli, maustepippuri ja laakerinlehdet tuovat seitaniin ripauksen mummon lihapullaa.

Seitan kannattaa säilyttää mausteliemessään ja käyttää viikon sisällä.

Vehnägluteeni sopii lähes kaikkeen mihin kiinteä tofukin. Varminta on tähdätä rapeaan ja suolaiseen lopputulokseen. Hyvää tulee takuulla, kun seitanin viipaloi, kääntelee palat soijakastikkeessa ja paistaa pannulla öljyssä rapeiksi ja ruskistuneiksi.

Seitan

  • 1 kg vehnäjauhoja
  • 7 dl vettä

Keitinliemi

  • 1 1/2 l vettä
  • 1 suuri sipuli paloiteltuna
  • 3 valkosipulinkynttä paloiteltuna
  • 1 dl soijakastiketta
  • 2 rkl luomukasvisliemijauhetta
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl väkiviinaetikkaa
  • 2 laakerinlehteä

Paistamiseen

  • 1/2 dl pähkinärouhetta tai siemeniä
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • margariinia, voita tai öljyä
  1. Sekoita jauhosta ja vedestä tiivis taikina. Vaivaa taikinaa vähintään 5 minuuttia, jotta se muuttuu kimmoisaksi ja silkkisen tuntuiseksi.
  2. Nosta taikinapallo pöydälle ja laske kulhoon kylmää vettä. Siirrä taikinapallo veteen 20 minuutiksi.
  3. Kaada vesi pois ja laske taikinan päälle kuumaa muttei polttavaa vettä. Vaivaa taikinaa varovasti veden alla, kunnes vesi on valkoisenaan liuennutta vehnätärkkelystä. Kaada vesi pois.
  4. Laske taikinan päälle kylmää vettä ja jatka vaivaamista. Ole helläkätinen. Kun vesi on jälleen valkoista, kaada se pois ja laske kulhoon kuumaa vettä.
  5. Jatka vaivaamista vuorotellen kuuman ja kylmän veden alla. Jos taikina tuntuu löysältä tai hajoavalta, vaihda veden lämpötilaa mahdollisimman radikaalisti. Voit myös välillä valuttaa taikinaa siivilässä. Ole luottavainen, loppua kohti seitan kiinteytyy.
  6. Jatka kunnes vesi on kirkasta eikä vehnätärkkelystä enää liukene. Aktiivinen vaivaamisprosessi kestää noin puoli tuntia. Lopputuloksena on kahden nyrkin kokoinen seitanpallo.
  7. Tee keitinliemi. Kiehauta kaikki liemen ainekset kattilassa. Liemi saa maistua reilusti suolaiselta.
  8. Jaa seitanpala kahtia ja nosta palat keitinliemeen. Jos haluat tasaisen muotoiset seitanpallot, voit sitoa palat harsokankaan sisään. Anna kypsyä hiljakseen noin 40 minuutin ajan.
  9. Nosta seitankattila liemineen kylmään veteen ja jäähdytä nopeasti. Säilytä seitan liemessään jääkaapissa ja käytä viikon sisällä.
  10. Viipaloi toinen kylmistä seitanpalloista ohuiksi viipaleiksi tai suikaleiksi. Kääntele palat vielä keitinliemessä.
  11. Sekoita lautasella pähkinärouhe tai siemenet ja vehnäjauhot ja kääntele seitanpalat seoksessa.
  12. Paista kuumalla pannulla rasvassa molemmin puolin rapeiksi ja ruskeiksi. Tarjoa esimerkiksi perunamuusin ja sienikastikkeen kanssa tai lähes kotimaisten sushituuttien täytteenä.

 

Kokeilin tuota

Nimetön | 12.09.2009 11:47

Kokeilin tuota seitanreseptiä, tuloksena oli vadillinen vetistä maitomaista nestettä, jossa lillui pieniä kiinteitä suikaleita. Ei hyvä, aika paljon liikaa vettä, kokeilin uudelleen 5dl nestettä ja kiinteä pallohan se sieltä tuli. Malttia siis veden kanssa.

Toisessa reptissä neuvottiin ensimmäisellä huuhtelukerralla liottamaan taikinapalloa kylmässä vedessä 10min, jonka jälkeen lämpimässä vedessä 5min ja sitten vasta aloittaa vaivaaminen ja puristelu vedessä, mikä ehkä myös vaikutti taikinan kiinteyteen.

Mutta hyvää tuli :)

Muutin reseptiä:

Suvikki74 | 30.10.2009 23:48

vaihdoin väkiviinaetikan punaviinietikkaan ja lisäsin salottisipulia ja katajanmarjoja. Liotin 20min kylmässä vedessä, sitten 5 kuumassa ennen vaivaamista. Vaihdoin vettä ainakin 16 kertaa. Nyt ovat mausteliemessä kypsymässä. Hyvältä näyttää.

Vehnämaito

Nimetön | 27.07.2010 15:50

Kokeilin myös tehdä seitania. Vehnämaitoahan siitä tuli. Ja eikun uusiksi! Lopuista grahamjauhoista pallo tällä hetkellä kylmässä vedessä. Toivotaan että ei tule uutta erää vehnämaitoa...

Toimii!

Praise the seitan! | 02.08.2010 21:27

Tässä esitellyllä reseptillä olen aina tehnyt seitania ja joka kerta se on onnistunut. Riittää, kun noudattaa ohjetta ja liottaa taikinapalloa tovin aikaa kylmässä vedessä ennen kuin aloittaa taikinapallon helläkätisen vaivaamisen vuorotellen kuumassa ja kylmässä vedessä.

jee

marza | 26.06.2011 22:31

Aivan uusi tuttavuus tämä seitan. En muista, että olisin koskaan päässyt edes maistamaan. Päätinpä kokeilla, sillä maukkaalta kuulostaa.

Nyt on kököt kiehumassa ja jännityksellä odotan lopputulosta. Kaikki hyvin ainakin tähän asti! ^^

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.