Seitan-sushi
Sushituutit täytetään itse valmistetulla seitanilla, ohralla ja sienillä. Jokainen syöjä kokoaa oman sushituuttinsa pöydässä.
Tee seitan jo edellisenä päivänä, katso ohje täältä.
Seitanit tuuttiin. Ohra ja metsäsienet ovat oivallisia, kotimaisia sushiaineksia.
Kuva: Saara TörmäNoin 4 hengelle
- 3 dl esikypsennettyjä, rouhittuja ohrasuurimoita
- noin 6 dl vettä
Kastike
- 1/2 dl väkiviinaetikkaa
- 1/2 dl vettä
- 1/2 dl sokeria
- 1 tl suolaa
- Huuhtele ohraa viileällä vedellä muutamaan kertaan. Kumoa ohra kattilaan ja mittaa joukkoon vesi.
- Kiehauta ohra, kääntele ja käännä lämpö minimiin. Peitä ohra kannella ja anna poreilla hiljakseen 20 min. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Käännä lämpö pois päältä ja jätä ohra kannen alle hautumaan vielä 10 minuutiksi.
- Kiehauta pienessä kattilassa etikka, vesi, sokeri ja suola. Sekoita seos ohran joukkoon ja jäähdytä ohra.
Lisäksi
- Nori-merileväarkkeja
- Paistettuja seitansuikaleita
- Paistettuja metsäsieniä ja sipulia
- Piparjuuri- tai wasabitahnaa
- Soijakastiketta
- Gari-inkiväärilastuja
- Leikkaa nori-arkit neljään osaan. Jokainen syöjä käärii oman sushinsa.
- Tee oma sushisi näin: Nosta nori-arkin palalle sushiohraa, seitansuikaleita ja paistettuja sieniä. Joukkoon sopivat hyvin myös esimerkiksi kurkkusuikaleet.
- Kääri noriarkki tuutiksi täytteiden ympärille, dippaa tuutti piparjuurella tai wasabilla maustettuun soijakastikkeeseen ja syö.
- Gari-lastuja voi napostella sushien välillä, mutta lastut sopivat hyvin myös tuuttien täytteiksi.
Lisää aiheesta:
- Seitan (26.9.2008)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.









Kirjoita uusi kommentti