Vietnamilais-suomalainen kaalisalaatti
Suppilovahverosaalis sopii myös kansainvälisiin keitoksiin. Vietnamilaisvaikutteisen salaatin voi valmistaa jo edellisenä päivänä.
4–6 annosta
Vahverot Vietnamissa. Virkistävä kaalisalaatti tekee hyvää paitsi sielulle, myös ruumiille.
Kuva: Saara Törmä- 1 kg kaalia
- 1 sipuli
- 1 porkkana
- 2 tl–1 rkl suolaa
- 1 dl seesaminsiemeniä
- 300 g suppilovahveroita
- 1/2 rkl soijakastiketta
- 1 dl sitruunamehua
- 3/4 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
- 1/2 dl sokeria
- 2 tl inkivääriä raastettuna
- 2 valkosipulinkynttä silputtuna
- kuivattua tai tuoretta, silputtua chiliä maun mukaan
- 1 ruukku korianteria silputtuna
- Leikkaa kaali, sipuli ja porkkana ohuiksi suikaleiksi. Lisää suola ja sekoita.
- Survo kaaliseosta hetki esim. perunasurvimella, jotta kaali notkistuu.
- Paahda seesaminsiemeniä kuumalla, kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet tuoksuvat ja kuulet niiden poksahtelevan.
- Revi suppilovahverot kahtia ja siirrä paistinpannulle. Paista sienet kuiviksi ja mausta soijakastikkeella. Anna jäähtyä hetki.
- Sekoita kaaliseoksen joukkoon seesaminsiemenet, sienet, sitruunamehu, öljy, sokeri, inkivääri, valkosipuli ja chiliä maun mukaan.
- Anna salaatin maustua kylmässä vähintään 1/2 tuntia. Lisää lopuksi korianteri.
Salaatin seuraksi sopii esimerkiksi rapeaksi paistettu seitan. Katso seitanin ohje täältä.
- Miksi väärennös ... (21.2.2012)
- Olipa tunteellinen purkaus. (21.2.2012)
- Ollaan tilanteessa, jossa (19.2.2012)
- "Sokli ja uraani" (19.2.2012)
- siksi Pekka (16.2.2012)
- Kyllä (16.2.2012)
- Asiakas vai kauppias määrää? (16.2.2012)
- Turpeen kuljetus (16.2.2012)
- Liikevaihto vs. voitto (14.2.2012)
- Itse kyllä näkisin paljon (13.2.2012)
- Onko vaiko voiko (13.2.2012)
- (9 kommenttia)
- (51 kommenttia)
- Ydinvoimasta (21.2.2012)(3 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (14.2.2012)(22 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.









Kirjoita uusi kommentti