Tietoyhteiskunta söi kansalaisoikeudet
Kansalaisoikeudet ja arvokeskustelu ovat unohtuneet, kun Suomesta on rakennettu kehityksen kärjessä kulkevaa tietoyhteiskuntaa.
Oikeudet hukassa. Kansalaisoikeudet ja arvokeskustelu ovat unohtuneet, kun Suomesta on rakennettu tietoyhteiskuntaa, sanoo Jyrki Kasvi.
Kuva: Tiina Jutila / VihreätEsimerkiksi kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa kansalaisoikeuksista ei mainita sanaakaan, totesi vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi keskiviikkona eduskunnassa käydyssä ajankohtaiskeskustelussa. Keskustelun aiheena oli tietoyhteiskunnan tulevaisuus.
"Tietoyhteiskuntakehitystä ei voi mitata vain maahan kaivetun valokaapelin määrällä. Myös tietoyhteiskunnassa ratkaisevat arvot ja kansalaisten oikeudet. Niistä meidän pitäisi nyt puhua", Kasvi sanoi.
Kansalaisten oikeuksien kannalta hankaliksi asioiksi Kasvi mainitsi muun muassa sähköpostien tunnistetietojen keräämisen ja identiteettivarkaudet internetissä.
Hänen mukaansa on ongelmallista, että uusia lakeja säädetään vasta, kun uusi teknologia on jo laajasti käytössä.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti