Obamalle, rakkaudella
”Rakastan häntä!” Parikymppisellä sambialaisella miehellä on lököttävät farkut, isot aurinkolasit ja päätä pitkin letitetty tukka. Hän puhuu katu-uskottavan coolisti.
Paitsi kun puhe tulee Yhdysvaltain presidenttiehdokkaasta Barack Obamasta. Silloin silmät alkavat loistaa ja ääni muuttuu innosta paksuksi. ”Se mies on mahtava. Awesome!”
Kun sambialaisten nuorten kanssa puhuu Yhdysvaltain presidentinvaaleista, reaktio on aina sama. Puheeseen tulee intohimoa, jota ei juuri koskaan kuule kun puhutaan oman maan asioista.
Suosittu räppäri haaveilee järjestävänsä Obamalle tukikonsertin. Nuoret naiset puhuvat Obaman mahdollisesta presidenttiydestä samalla palolla, jolla valkoiset länsimaiset naiset puhuvat lasikattojen rikkomisesta.
”En koskaan kuvitellut että sellaista voisi tapahtua, ainakaan minun elinaikanani. Musta, tai no, värillinen Yhdysvaltain presidentti. Awesome!”
Sambialaiset nuoret eivät ole ainoita Afrikassa, jotka suhtautuvat Obaman mahdolliseen presidenttiyteen innolla. Keniassa, Barack Obaman isän kotimaassa, ehdokas on suositumpi kuin missään muualla: 82% väestöstä pitää häntä parhaana vaihtoehtona Yhdysvaltain presidentiksi.
Afrikan väkirikkaimmassa maassa Nigeriassa 71% uskoo, että Obaman presidenttiys parantaisi Yhdysvaltain ja muun maailman suhteita.
Samalla maanosan innokkuus Yhdysvaltain presidentinvaaleja kohtaan on herättänyt myös ärtymystä.
Afrikan asioita käsittelevän Allafrica.com -nettisivuston avoin tuki Obamalle herätti vilkkaan keskustelun, jossa osa keskustelijoista piti afrikkalaisten intoa USA:n presidentinvaaleja kohtaan naurettavana, osa ei uskonut USA:n politiikan muuttuvan mitenkään erityisesti presidentistä riippumatta, osa piti USA:n merkitystä Afrikalle ylipäätään yliarvioituna.
Vaikka Afrikka rakastaa Obamaa, osa maanosaa seuraavista ihmisistä pelkää, että Obama ei vastaa rakkauteen riittävän voimakkaasti.
Toisin kuin vastaehdokas John McCainilla, Afrikan kehitystä jarruttavien sairauksien voittaminen ja kehitysavun lisääminen eivät ole Obaman maanosaa koskevien prioriteettien joukossa. Darfurin kansanmurhan lopettaminen ja Kongon vakauttaminen sentään ovat listalla.
Silti, vaikka Obaman voitto ei muuttaisi Yhdysvaltain ja Afrikan suhteita, Obaman ehdokkuus on jo muuttanut tapaa jolla afrikkalaiset näkevät Yhdysvallat, ja ennen kaikkea itsensä.
”En olisi koskaan uskonut, että valkoiset amerikkalaiset voivat äänestää mustaa ehdokasta. Luulin, että mustia vihataan liikaa”, nuori mies sanoo aurinkolasit otsalla, silmäkulmassa kiilto.
”On ihmeellistä tajuta, että niin ei ehkä ole.”
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Ennakkoluuloissa elämisestä
Nykytiedon valossa ennakkoluuloja näyttää olleen vain sinulla itselläsi.
Keskity todellisen ongelmaan:
Oletko ajatellut että maapallon väkiluku kasvaa joka ikinen päivä 200 000 asukkaalla.
Väestönräjähdys on oikea pulma ratkaistavaksi.
Kirjoita uusi kommentti