Verotus suosii rikkaita
Osmo Soininvaara (vihr) kiristäisi pääomatulon verotusta ja keventäisi tuloverotuksen progressiota. Hänen mukaansa ei ole oikein, että suurituloisimpien kokonaisveroprosentti jää alle kolmenkymmenen.
Muun muassa Helsingin Sanomat kertoi tänään, että suurituloiset saivat viime vuonna ennätysmäärän pääomatuloja, joista on maksettava veroa 29 prosenttia.
Soininvaara yhtyy muun muassa eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok) ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n näkemykseen, jonka mukaan hallituksen suunnittelemia veronkevennyksiä tulisi harkita uudelleen.
”Ehdotetun kaltaista tuloveroalea ei tarvita, varsinkaan jos seurauksena on menojen karsiminen, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään", Soininvaara sanoo.
”Kaikista hölmöin kevennys on ruuan arvonlisäveron alentaminen. Siitä ei ole mitään hyötyä, ja se pitäisi perua."
Lisää aiheesta:
- Kateusviikko on täällä taas (3.11.2008)
- Näissä vihreissä ammateissa tienaat hyvin (3.11.2008)
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Missä Cronbergin ja Braxin kommentit veronkevennyksistä?
Miksi tuloveronkevennysten järjettömyyden toteamiseen tarvitaan Osmo Soininvaaraa avaamaan vihreä keskustelu? Eikö ministereillä Cronberg ja Brax ole asiasta mitään hajua - ja mielipidettä? Vai eivätkö ministerit kenties saa sanoa mielipidettään hallitussovun nimissä?
Kirjoita uusi kommentti