Vihreät nuoret haluavat sitoa opintotuen indekseihin

14.11.2008

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto eli Vino haluaa sitoa opintotuen indeksiin.

"Perustuslaissa taattu oikeus toimeentuloon kuuluu opiskelijoille yhtälailla kuin kaikille muillekin. Opintorahan on oltava muiden perusetuuksien tasolla, ja kaikki opintotuen elementit on sidottava indeksiin", sanoi Vinon tuore puheenjohtaja Sini Terävä liiton tiedotteessa.

Vinon mukaan olisi luontevaa liittää opintotuen eri osat niitä vastaavaan indeksiin, kuten elintasoindeksiin, ansiotasoindeksiin ja vuokraindeksiin.

"Olennaista on kuitenkin, että opiskelija pystyy tulemaan toimeen saamallaan tuella. Velaksi opintolainalla eläminen on taloustaantuman uhatessa entistäkin kohtuuttomampi vaatimus nuorille", Terävä toteaa.

Asiaa!

Milja Hahto | 15.11.2008 12:26

90-luvun laman satoahan oli se, ettei tukea nostettu yli 10 vuoteen - kuitenkin lama samalla heikentää myös lainan takaisinmaksumahdollisuuksia sekä opintojen rahoittamista työllä.

Indeksi säästäisi tappelemasta tarvittavien korotusten puolesta joka välissä. Mitä pienemmät tulot, sitä tärkeämpää on, että ne nousevat kustannusten tapaan.

Opiskelijoiden saamattomuutta?

Petri Honkanen | 16.11.2008 18:30

Muistan varsin hyvin, kun 90-luvun alussa matkasimme pariinkin otteeseen Turusta Helsinkiin osoittamaan mieltä opintotuen korotuksen puolesta ja itseasiassa koko järjestelmän remontoimiseksi. Aiemminhan opintotuki koostui suurimmaksi osaksi lainasta, jota itsellenikin kertyi yli 70 000 markkaa vuoteen 1994 mennessä.

En muista, että opiskelijat olisivat sen jälkeen taistelleet tuen korotuksen puolesta kovinkaan painokkaasti. Lamaa voi toki syyttää, mutta joskus on syytä kyllä katsoa peiliinkin.

Indeksiin sitominen on tietysti puolustettavaa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.