Perintöverolobbarit hävisivät

18.11.2008

Hallitus vetää esityksensä perintöveron kevennyksestä pois eduskunnasta. Hallitus esitti perintöveron vähentämistä yrityksiltä ja maatiloilta sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.

Verotusasiantuntijoiden mukaan esitys oli perustuslain vastainen, koska se asetti kansalaiset verotuksellisesti eriarvoiseen asemaan. Tämä näkemys vahvistui myös lakiehdotuksen valiokuntakäsittelyssä.

Keväällä 2007 tehtyyn hallitusohjelmaan perintöveron kevennystä yrityksiltä lobbasi erityisesti Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Anders Blom.

Helsingin kauppakorkeakoulun vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas on ollut sitä mieltä, että hallitusohjelmaan kirjattu perintöveron poisto perheyrityksiltä oli ainoastaan taitavan lobbauksen tulos.

Hallitus alensi perintö- ja lahjaveroa nyt kolmella prosentilla. Tämän seurauksena perintövero kevenee kaikilta, ei ainoastaan yrityksiltä ja maatiloilta.

Hallitus kertoi tänään tiistaina ensi vuoden budjettiin tehtävistä muutoksista, joilla Suomi varautuu taantumaan. Muun muassa alkoholivero nousee ensi vuoden alusta kymmenen prosenttia.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.