Pamela Anderson vetoaa Obamaan marihuanan laillistamiseksi
Näyttelijä Pamela Anderson toivoo muun muassa marihuanan laillistamista Yhdysvaltain tulevalle presidentille Barack Obamalle osoittamassaan avoimessa kirjeessä.
Kasvisten puolesta. Pamela Anderson eläinten oikeuksia ajavan Petan julisteessa.
Kuva: Peta”Mielestäni meidän tulisi laillistaa marihuana sekä verottaa ja valvoa hampun tuotantoa. Se vähentäisi rajojemme turmeltuneisuutta ja olisi lopulta turvallisempi ja parempi vaihtoehto lapsillemme”, Andersson kirjoittaa.
Hän uskoo, että hampun kasvattaminen olisi hyväksi ympäristölle ja loisi lisää työpaikkoja. Eläinten oikeuksia ajavan Peta-järjestön kannattajana tunnettu Andersson esittää myös eläinkokeiden lopettamista ja kasvissyönnin edistämistä.
”Kasvissyönti auttaisi lopettamaan nälänhädän maailmaalla. Tehotuotanto tulisi lakkauttaa, koska se tuhoaa ympäristöä ja tappaa eläimiä”, Anderson sanoo.
Andersonin toivelistalla on myös sotajoukkojen vetäminen maailmalta, Guantanamon tukikohdan sulkeminen, yksityisen terveydenhuollon lakkauttaminen – sekä hyväksikäyttäjien kastrointi.
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Pamelan viisaudet
voi Pamela olet ihana. Näin pelastamme maailman!
oo miten fiksua <3
oo miten fiksua <3
Suht fiksua
Pamelalla fiksumpaa tekstiä näköjään kuin monella suomalaisella politiikan henkilöillä.
Blondi Suvi Linden vaikuttaa bimbommalta :P
Kyl Suvi Linden on paljon
Kyl Suvi Linden on paljon seksikkäämpi vaikka ei olisi sitten fiksumpi.
ihQ Pamela
Miksei Suomessa ole tajuttu, että tiedostava voi näyttää hyvältäkin?
Pamelahan on ihana. Mutta
Pamelahan on ihana. Mutta Pamela silikonitisseineen vetoaa lähinnä arjalaisiin Hetero Miehiin ja Hetero Mieshän EI REHUJA SYÖ!
Pamela tavoittaa uuden kohderyhmän
"Pamelahan on ihana. Mutta Pamela silikonitisseineen vetoaa lähinnä arjalaisiin Hetero Miehiin ja Hetero Mieshän EI REHUJA SYÖ!"
Juuri näin.
Sehän tässä parasta on, että Pamela tavoittaa sellaisen kohderyhmän, jota eläinoikeusliike ei muuten oikein koskaan tavoittaisi.
Kyllä Pamela varmaan saa Valkoiset Suuret Metsästäjät edes ajattelemaan asiaa.
Kirjoita uusi kommentti