Pikkujoulutortut
Vihreän Langan legendaarinen punajuuritahna muuntuu myös suolaiseksi joulutorttutäytteeksi.
Pikkujoulun hitti. Punajuuri-pähkinätahnatäyte nostaa joulutortun aivan uusiin svääreihin.
Kuva: Saara TörmäTäyte
- 200 g punajuuria
- 125 g pekaanipähkinöitä
- 3 valkosipulinkynttä
- 1 rkl omenaviinietikkaa
- 1 rkl korppujauhetta
- 1 rkl paprikajauhetta
- 1 tl sokeria
- 1 tl suolaa
- 1/2 tl cayennenpippuria
- 1 pieni luomumuna
Lisäksi
- valmiita torttulevyjä
- luomumunaa voiteluun
- seesaminsiemeniä
- Keitä punajuuret kypsiksi. Jäähdytä, kuori ja lohko punajuuret.
- Mittaa kaikki täytteen aineet, lukuun ottamatta munaa, monitoimikoneen sekoitusastiaan tai kapeaan kulhoon. Soseuta tasaiseksi tahnaksi. Sekoita lopuksi joukkoon muna.
- Nosta seos jääkaappiin ja anna kiinteytyä muutaman tunnin ajan.
- Sulata torttulevyt ja tee haluamasi muotoisia joulutorttuja. Voitele tortut munalla ja ripota pintaan seesaminsiemeniä.
- Paista torttuja 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
* Täyte riittää noin 15 torttuun, mutta joulutorttuja ei kannata paistaa kerralla liikaa. Ylimääräinen täyte säilyy jääkaapissa suljetussa rasiassa viisi päivää.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.









Loistava idea nämä
Loistava idea nämä suolaiset joulutortut pikkujouluihin! Aloin heti miettiä, mitä muuta suolaisiin joulutorttuihin voisi laittaa täytteeksi. Ainakin pestoa. Ja joku homejuustohässäkkä voisi kanssa olla hyvä.
Näin
Näin ovolaktokarnovege-omnivorina voin sanoa, että pesto on mielettömän hyvää!
Kirjoita uusi kommentti