Ekosisustaja, vältä mustaa ja muovia

9.1.2009

Sisustusarkkitehti Samuli Naamangan valmistaman ekotuolin prototyyppi makaa espoolaisen puutalon yläkerrassa.

puuvillaa ja biomuovia. Samuli Naamanka suunnittelee parhaillaan ekotuolia Habitare-sisustusmessuille.

Kuva: Mikael Ahlfors

Beigensävyinen istuinosa on kolmen vuoden tuotekehittelyn tulos: Huonekalun raaka-aine on täysin hajoava puuvilla. Muut sideaineet ovat biomuovia, jonka tarkka resepti on vielä salaisuus.

Naamangan tuoli esitellään ensi syksynä järjestettävien Habitare-sisustusmessujen Ecodesign-erikoisnäyttelyssä, jota kuratoi huonekalumuotoilija ja professori Yrjö Kukkapuro.

Näyttelyyn on ilmoittautunut jo yli 80 muotoilijaa, joille on annettu vapaat kädet valmistaa ekologinen tuoli.

Kansainvälisillä desingmarkkinoilla ekologisuudesta on viime vuosina tullut yksi suurimmista trendeistä. Viherpesu on osa ilmiötä.

Samuli Naamangan mielestä maailman tärkeimpiin muotoilutapahtumiin kuuluvien, huhtikuussa pidettyjen Milanon designmessujen ekologisuus oli pelkkä vitsi.

”Milanossa ekodesignia oli suurin piirtein se, että tuote on maalattu vihreäksi. Messuilla 90 prosenttia tuotteista on kammottavaa krääsää, koska kaikkien valmistajien on tuotettava uutta niin nopealla tahdilla.”

Habitare-messuilla muutamasta ekotuolista tehdään perinpohjainen analyysi, johon kirjataan tuotteen valmistukseen käytetyt materiaalit ja niiden alkuperä, tuotteen arvioitu elinkaari ja sen maatumisaika.

Kymmenen vuoden päästä ekoanalyysit saattavat olla arkipäivää jo ihan tavallisissa huonekalukaupoissa.

Ekomuotoilijan on Naamangan mukaan pohdittava tarkkaan tuotteen elinkaarta ja yritettävä mahdollisuuksien mukaan välttää myrkyllisiä väriaineita ja öljystä valmistettavaa muovia. Tulevaisuudessa tuotteiden värimaailma saattaa haaleta, sillä ainakin vielä designihmisten rakastamaa mustaa on lähes mahdotonta valmistaa luonnonmukaisesti.

Ympäristöystävällisten raaka-aineiden ja valmistustapojen ohella tärkeää on Naamangan mukaan ajaton muotoilu.

”Uskon, että Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuoli on ekologinen, vaikka se on valmistettu lasikuidusta. Aika harva sen on heittänyt roskikseen”.

Lisää tätä, kiitos!

e | 10.01.2009 15:14

Lisää tätä, kiitos!

Tee-Se-Itse

Ari Heinonen | 11.01.2009 16:02

Ekologisimmalta kuulostaisi olla ostamatta ja kierrättää ja uudelleen käyttää vanhasta rojusta toimiva kaluste tai sisuste.

Jo aikoinaan martat tekivät mattoja vanhoista muovipusseista ja kasseja kahvipusseista.

Käytöstä poistettu videonauha sopisi kai nykyajan matonkuteeksi. Pullonkorkeista saa pannunalusia ja kurastoppeja kynnysmatoiksi. Pantittomista pulloista öljylamppuja jne.

Työttömille voisi maksaa kansalaispalkkaa siitä että duunaavat ekologisesti vaikka itselleen vaatteita, kalusteita tai sisustusta. Yhteiskunta voisi osaltaan avittaa tarjoamalla käyttöön tilat ja työkalut.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.