Aktivistit aikovat kaataa Lex Nokian tv-kampanjalla
Lex Nokiaksi kutsuttu sähköisen viestinnän tietolaki yritetään kaataa tv-kampanjalla. Ryhmä muun muassa piraattipuolueen nettiaktiiveja on ostanut mainosaikaa talkoovoimin tuotetuille kampanjavideoille.
Kuvaukset. Lex Nokiaa vastustavat mainokset pyörivät tv:ssä ensi viikolla.
Kuva: villoks/Flickr (CC-BY)”Tv-mainos on jännä tempaus, joka tuo uskottavuutta. Se tavoittaa sellaisen osan kansasta, joka ei lue nettiä tai lehtiä. Lehdissä mainonta on helppo ohittaa sivua kääntämällä”, sanoo ryhmän puhemies Anton Tamminen.
Tamminen on piraattipuolueen kansainvälinen sihteeri. Vastamainosta puuhaavassa joukossa on Tammisen mukaan myös ainakin vihreitä ja vasemmistoliittolaisia.
Noin 200 vapaaehtoiselta on kerätty mainosta varten yhteensä lähes
8 000 euroa. Mainokset esitetään MTV3-kanavalla ensi viikon maanantaista alkaen.
Tammisen mukaan tv:ssä voi myös helpommin herättää tunteita, jotka aktivoivat ihmisiä. Tavallista kansalaista hän neuvoo lähettämään sähköpostia kansanedustajille.
Hän uskoo, että mainos voi vielä estää lain läpimenon.
”Siihen tarvitaan opposition lisäksi muutama hallituksen edustaja, mutta se on ihan mahdollista, jos kansalaiset ovat mediassa näkyvästi hanketta vastaan”, Tamminen sanoo.
Lex Nokia on eduskunnan käsiteltävänä helmikuun alussa. Vastustajat järjestävät lakia vastustavan mielenosoituksen 5. helmikuuta.
Mainoksen lähetysajat
MTV3-kanavalla:
Maanantaina 2.2. klo 08.00, 08.45 sekä 19.00.
Tiistaina 3.2. klo 07.00 ja 08.00.
Keskiviikkona 4.2. klo 06.25 ja 07.30.
Lisää aiheesta:
- Sumuvuori yrittää estää Lex Nokian (10.12.2008)
- Lex Nokia kelpasi viilauksin perustuslakivaliokunnalle (13.11.2008)
- Nokia kepun käsissä (15.8.2008)
- Sähköpostien urkinta sopii demareille ja vihreille (30.4.2008)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Huono vertaus. (6.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti