Laman opetukset

2.2.2009

Lama on täällä. Se ei katoa mihinkään, ei vaikka liittyisit laman vastaiseen Facebook-ryhmään.

Monet pitävät lamaa kielteisenä asiana.

Minä sen sijaan olen sitä mieltä, että se pitää ottaa vastaan avoimin mielin, mahdollisuutena uudistumiseen ja muutokseen. Miettikäämme, mitä voimme lamalta oppia.

Lama on tunnettu kaikkialla maapallolla, lama yhdistää ihmiskuntaa. Laman opetukset ovat osa ihmiskunnan yhteistä perintöä.

Laman keskeiset opit ovat oikeastaan aika yksinkertaisia: henkiset arvot ovat materiaalisia tärkeämpiä, rauha ja väkivallattomuus, kuunteleminen, maailmankatsomusten välinen vuoropuhelu, ekologian keskeisyys – myös arjessa, kasvissyönti, mietiskelyä turhan kohkaamisen sijaan.

Lamalle on myönnetty jopa Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1989, juuri kun nousukausi oli päättymäisillään. Lama oli pian kaikkien huulilla kuten on nytkin. Muistan sen hyvin. Suomalaiset rynnivät kirjastoihin ja kirjakauppoihin. Opetukset olivat menneet perille.

Kaikkia laman opetuksia ei tarvitse niellä sellaisenaan, lamassa on myös suvaitsemattomuuden aineksia. Lama muun muassa suhtautuu kriittisesti aborttiin ja homoseksuaalisuuteen, vaikka kehottaakin tapauskohtaiseen harkintaan niiden suhteen.

Lamoja on ollut ennenkin. Väittävät ensimmäisen vaikuttaneen jo 1300-luvulla. On ehkä enteellistä, että nykyinen lama Tenzin Gyatso syntyi vuonna 1935, pahan taloustaantuman aikana. Vuonna 1959 hän joutui pakenemaan Tiibetistä Intiaan kun maan valloittaneet kiinalaiset tiukensivat otettaan.

Vuonna 2009 näyttää siltä, etteivät kiinalaisetkaan ole immuuneja lamalle.

Arvonimen lama (opettaja) eteen on ollut tapana liittää sana dalai, joka tarkoittaa valtamerta. Tärkeä opetus sekin. Se muistuttaa meitä valtamerien keskeisen tärkeästä roolista koko maapallon hyvinvoinnille.

Kirjoittaja on kirjailija, joka toivoo laman johtavan Tiibetin autonomiaan. Lisää Tontin blogikirjoituksia löydät täältä.

Olen samoilla linjoilla.

Prospero | 02.02.2009 10:47

Olen samoilla linjoilla. Meidän ei tule ruokkia lamaa, annetaan mieluummin laman ruokkia meitä.

Kun ei tarvitse hölkätä rahan perässä, on aikaa harrastaa kulttuuria, nauttia joutilaisuudesta, mietiskellä, vaellella metsissä, leikkiä lapsien kanssa, kirjoittaa, lukea jne.

...

Jussi Halla-aho | 02.02.2009 10:56

...maailmankatsomusten välinen vuoropuhelu..."

:D

Tätähän vois verrata

Haamu | 02.02.2009 12:41

Tätähän vois verrata ihmistä, josta tulee juoppo. Juoppouden opetukset, mitä siitä opitaan.

Ihan tosissaan, tarviiko aina käydä pohjalla, saadakseen vauhtia ylöspäin? Oikeemmin tulisi kysyä, opimmeko koskaan?

Mutta kyseessähän on vain Tontin subjektiivinen näkemys, mikä kulkee linjassa politiikan teon kanssa.

Teksti on olevinaan hauska ja hauskuus on vastaanottavan mielessä. Oikein huumorintajuton voisi pitää tekstiä sadistisena. Mä pidän sitä mauttomana ja turhana.

Että näin Turussa

JJ | 02.02.2009 16:19

Ei lama ainakaan "koirien sosiaalistamiseen" suunnatuissa touhuissa näy.

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2009-02-01,1...

140000 euroa ??
Samaan aikaan lakkautettiin 2 kirjastoa - säästö 100000 euroa...

Tuo kuuluisa lamahan sopii

Jaakko Raipala | 02.02.2009 16:37

Tuo kuuluisa lamahan sopii hyvin äskeiseen homokeskusteluun. Dalai lamahan on useasti tuominnut ei vain homoaktivismia ja homoliittoja vaan myös homoseksin harjoittamisen, joten hänen idolisointinsa länsimaisen vihervasemmiston piirissä on varmaankin viite siitä miten Jarkko Tonttiemme arvomaailma on perussuomalaistumassa emmekä enää joudu kuuntelemaan vihreää valitusta homokammoisista äijistä.

Ai eikö? No ei tietenkään. Dalai lamallahan on Pyhä Toiseus, jonka läpi ei vihreillä linsseillä näe.

hmmmmmm...

Juha | 02.02.2009 18:53

Onko tämä nyt esimerkki hyväosaisten itseterapiasta ja namittelusta? Onko köyhyys ja työttömyys kivaa silloinkin, kun se osuu omalle kohdalle. Vai onko se ihana mahdollisuus vain silloin, kun se osuu muiden kohdalle.

"Onko köyhyys ja

Simo Mäkelä | 02.02.2009 20:55

"Onko köyhyys ja työttömyys kivaa silloinkin, kun se osuu omalle kohdalle. Vai onko se mahdollisuus vain silloin, kun se osuu muiden kohdalle."

Tontilla on varmasati varaa köyhäillä halutessaan.

Toivottavasti tämä lama opettaa Tontille myös vuoropuhelun taitoa, jonka taidon puutteesta hän taannoin antoi hyvää näyttöä.

Mitä se Tontti horisee?

kk | 03.02.2009 1:09

Eihän se Lama ole täällä, eikä tulekaan, jos ei erikseen kutsuta!

Vanha vitsi

junttivihreä | 03.02.2009 18:30

Sam Inkinen keksi saman lama/Dalai rinnastuksen jo 16 vuotta sitten.

Ensin Elina ja sitten Jarkko

Jackass | 04.02.2009 15:36

"Lama muun muassa suhtautuu kriittisesti aborttiin ja homoseksuaalisuuteen, vaikka kehottaakin tapauskohtaiseen harkintaan niiden suhteen".

Tämä on taas tärkeä virher-pointti, toinen sanoo, että Afrikan suurin ongelma homous, ja toinen löytää homokriittisyydestä ensimmäisen negatiivisen laman esimerkin. Mitäs nälänhädästä tai työttömyydestä.

Tässä muutama lisä-vinkki teemaksi virher-osastolle.

Kauhajoen ja Jokelan tapauksissa oli pahinta, että tekijät olivat tiettävästi homovastaisia, onneksi kuitenkaan ei yhtään julkihomoa ammuttu, eikä homoilla ole käsiaseita niin paljon kuin heteroilla.

Lihavuus ei onneksi kansantautina koske homoja niin paljon, koska heillä on toisenlaiset ihanteet vartalolle kuin heteroilla.

Rakennusalan lamaa voidaan korjata lisäämällä sisustamista, joka samalla poistaisi homojen työttömyyttä.

Pysyvästi Lamassa

B.Wisser | 05.02.2009 16:31

Mikäköhän siinä on, että ihailemme näitä oranssikaapuisia, parhaassa työiässä olevia miehiä, jotka haluavat elää muiden kustannuksella? Ilmiön seurauksia miettiessä kannattanee tarkastella rinnakkain listaa maailman köyhimmistä ja buddhalaisimmista valtioista.

Ilkeä Kiinakaan ei anna Tiibetin olla enää pappisylimystön hallitsema feodaalinen takapajula, hyi hyi.

Lama on ollut täällä koko

Marko Ronkainen | 05.02.2009 19:01

Lama on ollut täällä koko ajan, eivät vain ole tässä keikkailleet muutamaan vuoteen:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lama_(yhtye)
Tarvetta selvästi taas olisi, ehkä muistuttamaan että kaikki on kuitenkin ohimenevää:
http://www.youtube.com/watch?v=1FYLj67cZFM
tai sitten vaan palauttamaan mieliin perusasiat (Totuus löytyy kaurapuurosta).

Jotenkin itselläni on kutina että kansa alkoi nurisemaan siitä että jatkuvasti vedetään vyötä tiukemmalle vaikka rahaa tulee koko ajan lisää, joten piti keksiä jotain. Joku keksi että eiköhän olisi aika taas julistaa lama, kutsutaan sitä nyt vaikka taantumaksi niin ollaan edistyksellisiä. Kun sitä hoetaan tarpeeksi, kansa suostuu taas mihin vain...

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.