Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Runeberg ja suomalaisuus

6.2.2009
Jarkko Tontti

Käyttäjän Jarkko Tontti kuva
Kirjoittaja on runoilija ja kirjailija, jonka mielestä Runebergin paras teos on Hirvenhiihtäjät. Lisää Tontin blogikirjoituksia löydät täältä.

5. helmikuuta vietettiin jälleen Runebergin päivää. Vuodesta toiseen uutissähke kertoo, että Johan Ludvigin tuotanto oli ”isänmaallista”.

Näinköhän?

Jos Runeberg olisi tiennyt, että hänestä jälkikäteen tehtiin isänmaallisen propagandan väline, hän olisi suuttunut.

Vanha nationalistinen historiankirjoitus toisteli uupumatta, että Runeberg ja kansallisfilosofi J. V. Snellman toimivat yhdessä kansallisvaltio Suomen synnyttämiseksi.

Ei se ihan niin mennyt.

Runebergin ja Snellmanin käsitykset kirjallisuudesta ja suurin piirtein kaikesta muustakin olivat vastakkaiset. Snellman vannoi kapeasti ymmärretyn järjen ja edistyksen nimiin ja pauhasi ihmisen oikeudesta alistaa luonto omien päämääriensä hyväksi.

Runebergille ihmisenä olemisessa tärkeintä olivat tunne, luontosuhde, elämän hetkellisyys ja katoavuus. Luonto oli hänelle se varsinainen jumala, ja koskematon erämaa ja lähipiirin kotiseutu olivat ”isänmaa”, josta hän kirjoitti.

Snellmanille isänmaallisuus taas oli nationalismia, abstraktia kansallista tietoisuutta, suomalaisuutta. Hän halveksi paikallisia murteita ja niiden monikulttuurista kirjoa. Luonto oli Snellmanille pelkkä varanto, josta sai ammentaa ilman rajoituksia. Hän vaati metsien hakkaamista ja muuttamista pelloiksi.

Snellmanin mukaan kirjallisuuden tuli olla kansallista kirjallisuutta, sellaista joka vahvistaa ja ilmentää kansallistuntoa. Runeberg sen sijaan puolusti kirjallisuuden itseisarvoa.

Vänrikki Stoolin tarinoiden ilmestyttyä vuonna 1848 Snellman ymmärsi, ettei teos täyttänyt hänen toiveitaan. Kirjan sankarit, kuten tuon ajan ihmiset yleensäkään, eivät juuri käsittäneet mitä sana Suomi tarkoittaa. Teoksen ruotuarmeija puolusti Ruotsia Venäjää vastaan, ja omia kotikontujaan, lähipiirejä ja yhteisöjä, joilla ei ollut mitään tekemistä kansallisvaltion idean kanssa.

Mutta tästä välittämättä Snellman irrotti Runebergin teoksen asiayhteydestään. Väkisin päkistäen se tulkittiin kansalliskirjallisuudeksi, jona sitä on pakkosyötetty koululaisille sukupolvesta toiseen.

Vänrikki Stoolin tarinoista tehtiin sellaisen kansallisvaltioideologian edustaja, joka Runebergille itselleen oli vieras.

Jos Runeberg yhä eläisi, hän olisi vankka EU:n kannattaja ja iloitsisi, koska Euroopassa kansallisvaltiot ovat saattohoitovaiheessa.

Tyytyväisenä hän panisi merkille, että kielten ja kulttuurien runsaus kukkii ympäri Eurooppaa. Uudet ja vanhat vähemmistökielet ja kirjallisuudet kukoistavat. Lyhyt kansallisvaltioiden aikakausi on päättymässä.

Suomen monikulttuurisuudella on vankka perusta Runebergissä. Vähemmistökielellä kirjoittaneita kansalliskirjailijoita on maailmalla harvassa.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.