Vetikö halpa sähkö Googlen Suomeen?
Halpa sähkö ja hyvät tietoliikenneyhteydet saattoivat houkutella Google perustamaan datakeskuksen Suomeen, tietotekniikka asiantuntija ja tietokirjailija Petteri Järvinen arvelee.
Google ilmoitti tänään ostaneensa Stora Enson tehdaskiinteistön Summasta 40 miljoonalla eurolla. Google perustaa tiloihin datakeskuksen.
Google kuluttaa paljon sähköä, ja sähkö on Suomessa eurooppalaisittain halpaa. Jos Suomeen rakennetaan uusi ydinvoimala, on halpaa sähköä tarjolla entistäkin enemmän.
Suomen valintaan saattoi vaikuttaa myös hallituksen viime syksynä tekemä päätös, jonka mukaan koko maahan vedetään sadan megatavun laajakaista vuoteen 2015 mennessä. Suomesta on lisäksi hyvät tietoliikenneyhteydet itään.
Yleensä Google on vaiennut datakeskusten ja servereiden sijainnista. Järvinen ihmettelee, miksi yhtiö tuli juuri tässä kaupassa julkisuuteen.
”Ehkäpä Google tekee Suomesta laboratorion, jossa se testaa jotain uutta palvelua. Samoin toimi Nokia aikoinaan kännyköiden kanssa”, Järvinen arvuuttelee.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Halpa sähkö on uusi NOKIA
Halpa sähkö luo uutta kilpailukykyä. Halpaa sähköä ei välttämättä tarvitse vain perinteinen teollisuus. Halvan sähkön avulla Suomeen voi syntyä uudenlainen NOKIA. Halpaa sähköä tuotetaan ydinvoimalla.
Siis ydinvoimaa.
google mukana luomassa älykästä sähköverkkoa
tuota sopisi ainakin labrailla suomessa, ottaen huomioon sähkönkulutuksemme per capita. http://www.google.org/powermeter/smarterpower.html
tutkijalle
Ei pelkkää ydinvoimaa.
Ydinvoimaa ja uusiutuvaa 50-50.
Eteenpäin.
Ei saa jankata.
Lukko, lukko, lukko, lukko.
Google tarvitsee halpaa sähköä
Google tarvitsee Haminassa halpaa sähköä ja paljon. Saman verran kuin pieni kaupunki. Aiheesta oli juttu hesarissa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Internetin+palvelinkeskukset+sy%C3%B6...
Googlen toiminta on energiaintensiivistä.
Mikä veti?
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Google+haluaa+konesalin+tuulivoimaloiden+läheisyyteen/1135243492554
Mittakaavasta:
- Aiempaan kommenttiin linkitetyssä palvelinkeskusjutussa summataan muutaman suomalaisfirman (TeliaSonera, Elisa, ym.) palvelinten kulutukseksi viidelle yhtiölle yhteensä n. 150 gigawattituntia vuodessa.
- Haminan energialla on hankkeena perustaa Summan tehdasalueelle tuulivoimaa määrä, joka tuottaa n. 30 gigawattituntia vuodessa. Jos koko tuotanto tai suuri osa siitä myytäisiin Googlelle, riittäisi se hyvin pyörittämään kohtuullisen kokoista palvelinkeskusta. Jää nähtäväksi.
Otan tämän osoituksena joka tapauksessa siitä, että asiat eivät ole niin yksioikoisia, usein ne ovat ainakin kaksioikoisia. (Kylmän jäähdytysveden saatavuus on silti yksiselitteinen plussa.)
Kirjoita uusi kommentti