Lex Nokiasta alkaa hallituskauden vaikein kausi
Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen kiipesi eduskunnan puhujanpönttöön viime tiistain Lex Nokia -keskustelussa, ja löi pöytään viherkortin.
Kivinen tie. Vihreiden kansanedustajat Pekka Haavisto, Ville Niinistö ja Jyrki Kasvi kävelivät viime tiistain täysistuntoon iloisin ilmein, vaikka käsiteltävänä oli vihreiden rivejä repivä Lex Nokia.
Kuva: Mikael Ahlfors"Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa, että ympäristöteknologiaa kehittävät tutkijat ja yritykset ovat uusi suomalainen kansainvälinen menestystarina. Hämmästyttävää, kuinka välinpitämättömästi lain vastustajat suhtautuvat tässä taloudellisessa tilanteessa suomalaisten yritysten oikeuksiin selvittää yrityssalaisuuksien vuotaminen."
Taitavasti heitetty piikki osui vihreisiin, jotka sekä kannattavat viherelvytystä, että vastustavat osittain sähköisen viestinnän tietosuojalaki Lex Nokiaa.
Laki antaa työnantajille oikeuden seurata työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja tietovuotoepäilyissä. Kansalaisten perusoikeuksia rajoittavan lain valmistelu on ollut salamyhkäinen prosessi.
Avoimuudesta puhuville vihreille asia on poliittisesti kiusallinen. Monet vihreiden äänestäjät liikkuvat paljon nettimaailmassa. Lex Nokiasta tulee takuuvarmasti kritiikkiä.
"Jos vihreät puolustaisivat esitystä yhtenäisesti, pidettäisiin meitä hampaattomina. Jos vastustaisimme, meitä pidettäisiin puolueena, joka ei osaa olla hallituksessa", vihreiden kansanedustaja Johanna Sumuvuori sanoo.
Sumuvuoren mielestä Lex Nokia on niin vaikea asia, ettei siitä voi vaatia yksimielisyyttä. Hallituksen riveistä lipeäminen kuitenkin raivostuttaa kokoomusta ja keskustaa, joille Lex Nokia on hyvin tärkeä.
Hallituksessa kaikkien puolueiden on pakko pyllistää vuorollaan. Vihreiden ehkä enemmän kuin kokoomuksen tai keskustan, sillä isot saavat aina eniten omia lakiesityksiään läpi.
Porvarihallitustaipaleen jälkimmäinen puolisko näyttääkin poliittisesti kiinnostavalta – ja kivuliaalta. Kokoomus ja keskusta todennäköisesti kävelevät vihreiden yli ydinvoima-asioissa. Keskustalle harmia tuottaa vesilaki ja kuntien ahdinko lamassa. Rkp:lle vaalialuelain uudistus voi johtaa kansanedustajapaikkojen menettämiseen ensi vaaleissa.
Eduskunnan kahvilassa muiden puolueiden edustajat pohtivat sitä, miten vihreät aikovat taktikoida Lex Nokia -äänestyksessä ensi keskiviikkona. Veikkaus oli, että pikkuisen alle puolet vihreistä äänestää lakia vastaan. Näin yli puolet kannattaa esitystä, ja hallitussopu säilyy.
Helpointa olisi tietenkin väistää vastuu, ja jättää koko kiusallinen äänestys väliin.
Lisää aiheesta:
- Nämä sattuvat (2.3.2009)
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti