Harmaata taloutta kampitetaan tiukkenevalla valvonnalla

12.3.2009

Harmaa talous halutaan pitää kurissa tiukentamalla tilaajavastuulain valvontaa, kerrotaan työsuojelupiireistä.

Harmaata vastaan. Erkki Pulliainen on huolestunut veronkierrosta.

Kuva: Tiina Jutila / Vihreät

Vuonna 2007 voimaan tullut laki edellyttää yrityksiä selvittämään vero- ja kaupparekisteritiedot muun muassa niiden alihankkijoiden ja vuokrafirmojen osalta, joilta se tilaa tavaroita tai palveluita.

Yli puolessa vuosina 2007–2008 tehdyistä tarkastuksista havaittiin puutteita selvitysvelvollisuuden noudattamisessa.

Vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen sanoo, että tilaajavastuu ja sitä koskevan lain valvonta ovat tärkeitä harmaan talouden vähentämisessä. Hän onkin huolissaan työsuojelupiirien resurssien vähentämisestä.

”On historiallinen tosiasia, että ankeina aikoina harmaa talous kasvaa, kun kaikki halutaan nettona”, Pulliainen sanoo.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.