Täydellinen myrsky uhkaa ihmiskuntaa
Pula ruuasta, vedestä ja energiasta ajaa ihmiskunnan täydelliseen myrskyyn vuoteen 2030 mennessä, arvioi Britannian hallituksen johtava tieteellinen neuvonantaja John Beddington. Asiasta kertoo Guardian.
Varoitus. Ihmiskuntaa uhkaa vesi-, ruoka- ja energiapula.
Kuva: Dominic Hart / NasaHänen mukaansa väestönkasvu ja onnistumiset köyhyyden lievittämisessä johtavat ruuan, veden ja energian kysynnän räjähdysmäiseen kasvuun.
”Olemme matkalla kohti täydellistä myrskyä, koska kaikki kolme asiaa tapahtuvat samalla aikajänteellä”, Beddington sanoo.
Hänen on määrä puhua aiheesta huomenna Lontoon Westminsterissä pidettävässä kestävän kehityksen konferenssissa.
”Jos emme hoida tätä ongelmaa, voimme odottaa epävakautta, lisääntynyttä mellakointia ja mahdollisesti merkittäviä ongelmia kansainvälisessä maahanmuutossa, kun ihmiset pakenevat ruoka- ja vesipulaa”, Beddington sanoo.
Hän toivoo, että Euroopassa otettaisiin mallia Yhdysvalloista, jossa presidentti Barack Obama on ottanut johtavia tiedemiehiä mukaan poliittiseen hallintoon.
John Beddington on erikoistunut uusiutuvien resurssien kestävään käyttöön. Ennen kun hänet valittiin hallituksen neuvonantajaksi, hän toimi populaatiobiologian professorina Lontoon Imperial Collegessa.
Lisää aiheesta:
- Väestönkasvu imee vesivarastot kuiviin (12.3.2009)
- Ruuantuotanto vaarassa romahtaa (18.2.2009)
- James Lovelock povaa ihmiskunnan joukkotuhoa (26.1.2009)
- Australian salaraportti povaa ilmastokonflikteja (8.1.2009)
- Raju kulutus uhkaa planeettaa (29.10.2008)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Liian maltillinen kanta
*** Hänen mukaansa väestönkasvu ja onnistumiset köyhyyden lievittämisessä johtavat ruuan, veden ja energian kysynnän räjähdysmäiseen kasvuun.***
John Beddington ei käsittääkseni ota arviossaan huomioon öljyhuippua, joka vielä nopeuttaa muutosta. Ehkä 2020 olisi parempi vuosiluku.
Tästä asiasta näyttää tulevan nyt agenga nopeammin kuin vuosi pari sitten kuvittelinkaan.
Finglish
*naamakämmen*
Minulla on lastu olkapäälläni tämän "täydellisen myrskyn" suhteen. Toivon Vihreän langan luopuvan kyseisestä termistä hatun pudotuksessa.
Kommentti ei mennyt minulle jakeluu
*** Finglish
Nimetön | 21.03.2009 11:19
*naamakämmen* ***
Tämä edellinen kommentti ei mennyt minulle oikein jakeluun. Voisito please vähän täsmentää?
Muutenkin, eikö verkkolangan lukijoilla ole tälle asialle enempää contribuutiota? Eikä tämän aiheen pitäisi olla vihreille substanssia? Esimerkiksi näin, että varaudutaan tulevaan aikaan lisäämällä luomua ja tuulivoimaa?
aihe nostetaan esiin tarvittaessa..
***Muutenkin, eikö verkkolangan lukijoilla ole tälle asialle enempää contribuutiota? Eikä tämän aiheen pitäisi olla vihreille substanssia? Esimerkiksi näin, että varaudutaan tulevaan aikaan lisäämällä luomua ja tuulivoimaa?***
Ei ole tärkeä asia vihreälle eliitille enää, mutta siitä puhuminen noin lämpimikseen ennen vaaleja tuo herkkäuskoisten ääniä. Tärkeämpää heillä näyttää olevan mahdollisimman suuren hiilijalanjäljen toteuttaminen roudaamalla porukkaa tänne kulutusjuhlimaan milloin mistäkin päin maailmaa.
Ja saattaapa olla liian myöhäistä. Kun tuo myrsky tulee, niin se pöläyttää lavat huitsin nevadaan tuulimyllyistä ja luomun osaltahan on ollut jo pitkään niin että sitä ostaa vain ne joilla on varaa l. vihreä eliitti.
Tottapa töriset
Nimetön 64: Tottapa töriset. Vihreät ovat jo aikaa sitten hukanneet missionsa. Siirtämällä väestöräjähdysmaiden sikiäminen meille vauraampiin olosuhteisiin, siitä ne vasta "kemut" syntyvät.
Vihreät on eliittipuolue, kokoomuksen puutarhaosasto.
Kirjoita uusi kommentti