Hyviä uutisia, presidentti Nimbala

27.3.2009

Muistatteko presidentti Nimbalan? Equatorial Kuhndun viisaan presidentin, joka keskusteli amerikkalaisten lääkefirmojen johtajien kanssa Afrikan tarpeesta saada aids-lääkkeitä, joihin ihmisillä olisi varaa?

Kyse on tietenkin kaikkien aikojen parhaasta televisiosarjasta West Wingistä, ja sen jaksosta ”In This White House”.

Naapurini osti sarjan kaikki tuotantokaudet dvd:llä vähän aikaa sitten, ja nyt juuri mikään ei ole parempaa kuin rauhallinen ilta, jolloin voi katsoa peräkkäin niin monta jaksoa kuin haluaa.

Yksi suosikeistani on jakso, jossa eteläafrikkalaisen näyttelijän Zakes Mokaen esittämä presidentti Nimbala vetoaa lääkefirmojen johtajiin. Nämä eivät ymmärrä Nimbalan hätää. Lääkkeiden kehittely on kallista, ja tutkimus vaarantuu jos firmat alkaisivat bisneksen sijaan tehdä hyväntekeväisyyttä.

”On hirveä asia joutua kerjäämään saadakseen elää”, presidentti Nimbala sanoo.

Ongelmaan ei löydy ratkaisua, ja kuvittellisessa Equatorial Kuhndussa vallan kaapanneet kapinalliset tappavat kotiin palaavan presidentin.

West Wingin jakso käsittelee asetelmaa, josta alettiin vääntää julkisesti kättä 1990-luvun lopussa. Miljoonat kehitysmaiden ihmiset kuolevat vuosittain sairauksiin, jotka voitaisiin parantaa helposti.

Patenttioikeus antaa suurille lääkefirmoille monopolin elintärkeisiin lääkkeisiin, ja estää halpojen lääkkeiden pääsyn markkinoille. Lääkefirmat vetoavat tutkimuksen kalleuteen ja patenttien merkitykseen tuotekehittelyn vaalimisessa. Kriitikot vastaavat toistamalla, että ihmisiä kuolee.

Maailman kauppajärjestö WTO teki vuonna 2001 päätöksen, jonka mukaan lääkefirmojen patenttioikeudet eivät saa olla esteenä köyhien maiden terveydenhuollolle. Päätös ei edistänyt lääkkeiden päätymistä kehitysmaiden ihmisille. Erityisesti amerikkalaiset lääkefirmat alkoivat päätöksen jälkeen vaatia entistä tiukempaa immateriaalioikeuksien suojaa.

Nyt lääkerintamalta hyviä uutisia. Lääkefirma Glaxo Smith Kleine's, eli GSK ilmoitti helmikuussa alkavansa myydä kaikkia lääkkeitään köyhimpiin maihin markkinahintaa edullisemmilla hinnoilla, ja perustavansa patenttirahaston laiminlyötyjen sairauksien hoitojen tutkimukselle. Nämä ovat tauteja, jotka koskettavat lähinnä köyhimpien maiden ihmisiä, ja joiden tutkimuksesta lääkefirmat eivät ole olleet kiinnostuneita.

Aika näyttää, millaisia tekoja GSK:n päätöksestä seuraa. Silti päätös on rohkaiseva askel kiistassa, jonka ratkaiseminen tuntui pitkään mahdottomalta.

Kun kansalaisjärjestöt aloittivat lääkepatentteja koskevan kampanjoinnin 1990-luvun lopussa, ongelma oli laajalle yleisölle lähes tuntematon. Nyt oikeudesta lääkkeisiin keskustellaan laajasti, ja GSK:n päätös on vastaus kampanjointiin, joka on painottanut köyhimpien maiden tarvetta saada edullisesti kaikkia lääkkeitä, ei vain otsikoihin päässeitä aids- ja malariahoitoja.

Presidentti Nimbala, maailma on kuullut äänesi.

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja. Lisää Hirvosen blogitekstejä löydät täältä.

Elina, Eikö Lusakassa ole

olhat | 27.03.2009 18:38

Elina,
Eikö Lusakassa ole kaikki lääkkeet jokaisessa pikkuapteekissa erittäin edulliseen hintaan intialaisten ja kiinalaisten piraattien toimesta? Ymmärtääkseni kaikki merkittävimmät lääkkeet on piratisoitu ja myynnissä koko Afrikassa eli GSK:n tekemisillä on korkeintaan symboliarvoa tässä asiassa.

Piraattilääkkeissä tietysti on aina ongelmana että ne voivat olla sokeripillereitä ja siihen tarvittaisiin tietysti joku paikallinen virkaelin tutkimaan ja analysoimaan niitä että ovat sitä mitä sisältöilmoituksessa lukee. Intiasta oli muutama vuosi sitten uutisia että he hyväksyvät ja virallistavat omia piraattilääkkeitään eli Intiassa hyväksyttyjen pitäisi kait toimia Afrikassakin.

Aidot merkkipillerit ovat tietysti täyttä tavaraa joka kerta mutta tosiaan se mielipuolinen hintalappu.

Miksi ihmisiä kuolee?

Kyynikko | 30.03.2009 6:57

Lääkkeillä hoidetaan oiretta, ei syytä.

Ihmisiä kuolee kun meitä on liikaa

Nimetön | 30.03.2009 8:51

*** Miksi ihmisiä kuolee?
Kyynikko | 30.03.2009 6:57

Lääkkeillä hoidetaan oiretta, ei syytä. ****

Erästä Eero Paloheimon kirjoitusta lainatakseni, Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluku on nyt noin 750 miljoonaa ja se on sellaisella kasvu-uralla, että kasvaisi vuosisadan puoleenväliin mennessä kolminkertaiseksi. Tällaisen väestöräjähdyksen olosuhteissa mikään yhteiskunta ei pysy pystyssä, eikä terveydenohoito pysy perässä. Siksi ihmisiä kuolee. Ei se tämän vaikeampi kysymys ole.

Kun alueen väestö kasvaa suuremmaksi kuin alueen kyky ylläpitää väestöä, yhteiskunta romahtaa. Siinä on käytössä koko keinovalikoima; nälkä, puhtaanveden puute, kulkutaudit, väkivalta sen kaikilla tasoilla. Kyseessä on malthusialainen katastrofi.

Ihmiskunta on koko olemassaolonsa suurimman haasteen, oman määränsä ja sen kasvun edessä. Nyt on tämä raja saavutettu, rajaton ihmisen määrän kasvu pysähtyy väkivaltaisella tavalla ja tämä prosessi alkaa kehitysmaista. Siihen liittyy ennenaikainen kuolema. Lääkkeillä voidaan tiettyyn pisteeseen saakka hoitaa oreita, mutta se perimmäinen syy johon lääkkeeteivät tehoa, on: MEITÄ ON LIIKAA.

On olemassa kaksi ratkaisua; joko itse rajoitamme lajimme määrää tai sitten järjestelmä rajoittaa sitä. Kukkahattuista kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

hei Olhat,

Elina | 30.03.2009 13:19

Hei Olhat,

totta on että Lusakassa monia lääkkeitä saa piraatteina, kaikkia ei, ja niissäkin joita saa ongelma on laadun epävarmuus. Täällä lääkkeiden saaminen ei myöskään kamalasti auta niin kauan kun klinikoilta ei juuri koskaan saa diagnoosia mihinkään muuhun sairauteen kuin malariaan, tuberkuloosiin ja hiviin.

Kirjoitukseni ei käsitellyt erityisesti Sambiaa vaan kaikkia 52 köyhimpiä maita joita GSK:n päätös koskee. Köyhien maiden terveydenhuollon ongelmat ovat valtava verkko jota lääkkeet eivät yksin ratkaise, mutta silti GSK:n päätös on hyvä askel yrityksissä löytää keinoja tilanteen ratkaisemiseksi.

Nimetön: tehokkaimpia keinoja väestönkasvun hillitsemiseen ovat perhesuunnittelu, naisten koulutus ja ehkä yllättäen lapsikuolleisuuden vähentäminen, ei se että ihmisten annetaan kuolla helposti parannettaviin sairauksiin.

Mutta se juna meni jo ...

Nimetön | 30.03.2009 14:29

*** Nimetön: tehokkaimpia keinoja väestönkasvun hillitsemiseen ovat perhesuunnittelu, naisten koulutus ja ehkä yllättäen lapsikuolleisuuden vähentäminen, ei se että ihmisten annetaan kuolla helposti parannettaviin sairauksiin. ***

Se juna muuten meni jo: naisten koulutuksella olisi voitu vaikuttaa 20 vuotta sitten. Nyt kuitenkin esim. Afrikka kohtaa malthusialalisen katastrofin jo ensi vuosikymmenellä, joten annettava apu voi olla vain jotain "terminaali- tai saattohoitoa". Ehkä vapautetaan huumeet yksilökohtaista hätää lievittämään. Mikään apu ei tavoita 3% väestönkasvussa piehtaroivia valtioita, kun väestön ympäristösaturaatio on jo saavutettu. Ilmiö näkyy nyt jo monella tavalla; se että Välimeri on mustaa miestä veneissä mustanaan pyrkimässä Eurooppaan, on tätä ilmötä, samaten Sudanin ja Somalian konfliktit. Asioista otsakoidaan vain toisilla nimikkeillä, koska väestöräjähdys syynä ei ole poliittisesti korrektia. Sillä voi syyllistää.

Syyllistämäsestä muuten, kysessä on myös kehitysavun haakserikko; apu on kanavoitunut pääsäntöisesti väestön lisääntymiseen ja kaikki ongelmat aiheutuvat nyt siitä ja autettavia ovat lähinnä olleet kehitysapuviranomaiset. Heillä on ollut koko homman kanssa kiva hiekkalaatikko, josta puute ja kurjuus ovat olleet kaukana.

Kantsii tutustua, mitä Eero Paloheimo Afrikasta kirjoittaa.

Afrikan kansojen ei tarvitse keksiä pyörää, keksitty jo

olhat | 30.03.2009 17:38

Tässä osoitteita, joista Afrikan valtioiden yhteisö, valtiot yksinään tai yksittäiset ihmiset, liikemiehet voisivat katsella Intian hyväksymiä halpoja ja toimivia lääkkeitä jos viitsisivät.

http://www.cdsco.nic.in/
http://www.cdsco.nic.in/html/bulkdrugsmain.html

Kansanterveys ei ole ollut itsenäisten mustien kansojen kymmenen tärkeimmän prioriteetin joukossa valitettavasti koskaan mutta jos nyt hypoteettisesti kiinnostaisi niin siltä varalta tuossa on ;).

PS Kesti yhden minuutin googlata nuo esiin.

"Se juna muuten meni jo:

olhat | 30.03.2009 17:51

"Se juna muuten meni jo: naisten koulutuksella olisi voitu vaikuttaa 20 vuotta sitten. Nyt kuitenkin esim. Afrikka kohtaa malthusialalisen katastrofin jo ensi vuosikymmenellä, joten annettava apu voi olla vain jotain "terminaali- tai saattohoitoa". Ehkä vapautetaan huumeet yksilökohtaista hätää lievittämään. Mikään apu ei tavoita 3% väestönkasvussa piehtaroivia valtioita, kun väestön ympäristösaturaatio on jo saavutettu. Ilmiö näkyy nyt jo monella tavalla; se että Välimeri on mustaa miestä veneissä mustanaan pyrkimässä Eurooppaan, on tätä ilmötä, samaten Sudanin ja Somalian konfliktit. Asioista otsakoidaan vain toisilla nimikkeillä, koska väestöräjähdys syynä ei ole poliittisesti korrektia. Sillä voi syyllistää."

Epäkorrektia tekstiä. Mutta totuus on kuin pikkulapsi, ei mitään tapoja.

Tuohon lisäisin vielä että kun kansa keskittyy pääasiallisesti lisääntymiseen niin kaikki muu käy mahdottomaksi jo ennen sitä Malthusialaista katastrofia. Jos kuten esim. Ugandassa tehdään 6 – 7 lasta per nainen niin ei ole mahdollista ”kouluttaa” tyttöjä tai poikia, ei ole mahdollista kouluttaa sairaanhoito- tai mitään muitakaan taitoja kansalle, ei edes lukutaitoa. Ugandassa on puolet kansasta 14 vuotta tai alle. Se on tyhmyyden, idioottimaisuuden luoma katastrofi jo ennen viljelykelpoisen maan, veden, energian yms. loppumista.

Ketään ulkopuolista ei voi syyttää tästä kurjuudesta, jokainen ugandalainen nainen (joskus miehensä kanssa) on vastuussa omasta kohdustaan. Ehkäisykeinoja on paljon ja Euroopassa, Japanissa ym. osattiin ehkäistä kansan villiä lisääntymistä jo kauan ennen ehkäisypillerien tuloa.

Hesarissa eilen

Nimetön | 31.03.2009 0:46

Hesarissa oli eilen uutista:

*** Laiva oli lähtenyt merelle Libyan pääkaupungin Tripolin läheltä sunnuntaiaamuna, mutta se upposi noin 30 kilometrin päässä rannasta. Libyalaisten pelastustyöntekijöiden löytämistä eloonjääneistä kuuden kerrotaan olevan egyptiläisiä.

Italia ilmoitti maanantaina aloittavansa pian yhteiset meripartioinnit Libyan kanssa laittomien siirtolaisten virran pysäyttämiseksi. Italian rannikolle saapui sisäministeriön mukaan viime vuonna lähes 37 000 laitonta maahanpyrkijää, 75 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. ****

Tämä väestöräjähdys räjähtää nyt ihan käsiin. Mitä tehdä? Minusta sensijaan että käytetään Suomessa 57.000 egua ankkuri"lapsen" hyysäämiseen, tulisi nämä varat käyttää lähtömaissa inhimillisen hädän lievittämiseen; sanottakoon nyt vaikka "terminaali- ja saatohoitoon". Näin saataisiin hupeneville rahavaroille parempi inhimillinen hyöty.

Onko jollakin vastakkainen näkemys? Apua; aika loppuu kesken väestöräjähdyksen kanssa!!! Afrikkalainen tuho on nyt vapaassa pudotuksessa.

Tuoreessa Apu-lehdessä oli

pekka petäjä | 31.03.2009 6:21

Tuoreessa Apu-lehdessä oli juttu Otsakkeella "Naisten Pankki auttaa työllistymään"

Lehti kertoo, että suomalaisten naisten rahasto on kerännyt kahdessa vuodessa jo 787.900euroa. Lahjoitusten avulla on perustettu mm. 60 kyläpankkia kehitysmaihin.

Tällaisia tekoja tarvitaan. Mihinkähän muuten katosi Martti Ahtisaaren takavuosien idea kehistysmaalotosta?

Vastuu ja vastuu

Nimetön | 31.03.2009 9:23

"jokainen ugandalainen nainen (joskus miehensä kanssa) on vastuussa omasta kohdustaan."

Suurin osa ugandalaisista naisista ei omista kohtuaan siinä itsemääräämisoikeuden merkityksessä kuin suurin osa suomalaisista omistaa. Siksi heitä on turha syyllistää väestöräjähdyksestä. Vika on pitkälti ugandalaisissa miehissä, joilla on päätösvalta. Heille tulisi suomalaistenkin tasa-arvotaistelijoiden ja kehitysyhteistyöläisten käydä kertomassa mielipiteensä. Kyllä se siitä!

Lisääntymisvastuun selvittämisestä

Nimetön | 31.03.2009 10:09

*** Suurin osa ugandalaisista naisista ei omista kohtuaan siinä itsemääräämisoikeuden merkityksessä kuin suurin osa suomalaisista omistaa. Siksi heitä on turha syyllistää väestöräjähdyksestä. Vika on pitkälti ugandalaisissa miehissä, joilla on päätösvalta. Heille tulisi suomalaistenkin tasa-arvotaistelijoiden ja kehitysyhteistyöläisten käydä kertomassa mielipiteensä. Kyllä se siitä! ***

Onko toisiaankin näin? Nyt pitäisikin kehitysyhteistyövirkamiesten pikaisesti selvittää nämä vastuuasiat: onko afrikkalaisen naisen kohtu miehen vaiko naisen vastuulla ja siten kohdentaa tämä valistustyö oikeaan osoitteeseen.

Siis: KYO, hopihopi, nyt on jo asialla kiire. Työyksikkökokoukset pikaisesti koolle jo huomisaamuna klo 8 jälkeen ja kokousmuistot paperille ja jakeluun. Ja sitten koko porukka heti ensi viikolla matkaan Afrikkaan.

Ehkä tässä tarvitaankin jonkinlaista "tulta munille"-ideologian viemistä kehitysmaihin. Työsarkaa siis riittää. Koko homma onkin siis eräänlainen vihermissio.

Puskasta huutelijat: omalla nimellä kiitos!

Olli Aalto | 31.03.2009 10:30

Toivon Vihreän Lanjan lukijana ja Vihreän liiton jäsenenä, että Vihreä Lanka VIHDOIN JA VIIMEIN alkaisi moderoimaan uutistensa kommenttikenttiä ja estäisi nimettömänä kirjoittelun.

Puskasta huutelu ei edistä minkäänlaista järkevää keskustelua, mutta tarjoaa hienon ilmaisen alustan muuten sisäänpäinkääntyneille rasisteille esitellä mielenkiinnotonta yksisilmäisyyttään. Tämä ei ymmärtääkseni ole Vihreän Langan tavoite.

Kävijämäärien kasvun sokea tuijottaminen ei ole riittävä syy sille, että Vihreiden ja yleisemmin avoimen kansalaistoiminnan periaate "omalla nimella ja naamalla vastuuta omista sanoista ja teoista" hylättäisiin.

Jään edelleen odottamaan toimenpiteitänne.

Yst. terveisin,

Olli Aalto

"Toivon Vihreän Lanjan

Paappa | 15.09.2009 9:14

"Toivon Vihreän Lanjan lukijana ja Vihreän liiton jäsenenä, että Vihreä Lanka VIHDOIN JA VIIMEIN alkaisi moderoimaan uutistensa kommenttikenttiä ja estäisi nimettömänä kirjoittelun."

Olen muuten ehdottomasti samaa mieltä, mutta hieman jäljet pelottavat jos tänne alkaa kirjoitella omalla nimellään. Nimittäin jos esittää voimakkaasti mielipiteitä jotka eivät sovi Hommalaisten ja muiden sen sellaisten maailmankuvaan on suuri vaara päästä spammikampanjan kohteeksi. Tästä on riittävästi näyttöä.

Ehdotan että vain rekisteröityneet kirjoittajat saavat kirjoitusoikeuden. Rekisteröitymään pääsisi jos ilmoittaisi oikean nimensä ja sähköpostinsa ylläpidolle, kuten lukemattomilla forumeilla tapahtuu. Itse kirjoitan eräälle tällaiselle jota jopa moderoidaan eikä se estä erilaisten mielipiteiden vaihtoa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.