Vihreät jumiutuvat ydinvoimaan
"Ai olet Suomesta? Teillähän rakennetaan ydinvoimaa?".
EU-vaaliblogi. Blogissa seurataan eurovaaleihin liittyviä ilmiöitä, ihmisiä ja tapahtumia vaalipäivään 7.6. asti.
Ylläolevaan kommenttiin törmäsi jatkuvasti viime viikonloppuna Brysselissä pidetyssä Euroopan vihreiden eurovaalikongressissa. Euroopassa Suomi tunnetaan ydinvoimasta.
Saksalainen meppi Rebecca Harms, 53, on yksi Euroopan vihreiden kärkihahmoista. Hänen pitkä poliittinen uransa rakentuu ydinvoiman vastustamiselle.
Brysselissä Harms piti tiukan saksalaistyyppisen linjapuheen, jossa hän keskittyi ydinvoiman tuomitsemiseen ja vaati ydinvoiman alasajon jatkamista.
Ilmasto- ja energiapolitiikka on valtavan haasteen edessä. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan maailman energiantarve kasvaa 45–60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hiilidioksidipäästöjä on puolestaan laskettava jopa 85 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jotta ilmaston lämpeneminen ei johda katastrofaalisiin seurauksiin.
IEA:n mukaan ydinvoiman osuus päästöjen vähentämisessä on kuusi prosenttia. Valtaosa päästövähennyksistä syntyy energian säästöllä, energiatehokkuuden lisäämisellä, uusiutuvalla energialla ja mahdollisesti hiilidioksidin talteenotolla.
Ydinvoima on siis marginaalinen tekijä. Euroopan vihreiden politiikassa sillä on kuitenkin hämmentävän suuret mittasuhteet. Monien vanhan polven vihreiden identiteetti perustuu ydinvoiman vastustamiseen. Hyvästä vihollisesta ei ole helppo luopua.
Rebecca Harms on vahvoilla vihreiden europarlamenttiryhmän uudeksi puheenjohtajaksi kesäkuun eurovaalien jälkeen. Euroopan vihreiden johdossa tarvittaisiin kuitenkin sukupolvenvaihdos, jotta energiapoliittisessa keskustelussa päästäisiin olennaisiin kysymyksiin.
Energiapolitiikan paukut kannattaisi laittaa uusiutuvan energiajärjestelmän, energiatehokkuuden ja älykkäiden sähköverkkojen kehittämiseen. Sekä massiiviseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Ydinvoimaan sokean ideologisesti uskovan oikeiston pitäisi muistaa, että ydinvoima ei ole se suuri ratkaisu. Ydinvoimaa yhtä kiihkeästi vastustavien vihreiden pitäisi nähdä, että ydinvoima ei ole se suurin ongelma.
Ilmastonmuutoksen kannalta kriittisiä vuosia ei pidä hukata ydinvoiman kaltaisten epäolennaisuuksien pyörittelyyn.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









"Ydinvoimaan sokean
"Ydinvoimaan sokean ideologisesti uskovan oikeiston pitäisi muistaa, että ydinvoima ei ole se suuri ratkaisu. Ydinvoimaa yhtä kiihkeästi vastustavien vihreiden pitäisi nähdä, että ydinvoima ei ole se suurin ongelma.
"Ilmastonmuutoksen kannalta kriittisiä vuosia ei pidä hukata ydinvoiman kaltaisten epäolennaisuuksien pyörittelyyn."
Olipa hyvin summattu. Meilläkään ei ole mistään muusta kohkattu viime vuodet kuin yhdestä uraanipannusta, kun olennaisempaa on se miten sähkönkulutus kehittyy.
Vihreillähän on juuri NYT!
Vihreillähän on juuri NYT! syytä kritisoida uraanivoimamyönteistä Suomen h(a/u)ll(i/u)tusta, joka pilaa vesistöt ja pohjavedet uraanikaivosalueilla, niin Suomessa kuin ulkomailla. Uraanivoima sortaa alkuperäiskansoja ja vähemmistöjä kehitysmaissa ja länsimaissa U-yhtiöiden poliittiset lonkerot heikentävät demokratian perusinstituutioita lobbauksella ja vaalirahoituskorruptiolla.
Uraanivoimaketjun vakavat riskit sisältävät ongelmia niin valmistuksessa, uraankuljetuksissa ja käytössä. Uraanivoima polkee uusiutuvien energioiden markkinoita ja aiheuttaa 300 000 vuotta kestäviä ydinjäteongelmia. Kaiken yllä olevan tiedostaneena voi vain kysyä:
Missä on kolumnin kirjoittajan, Karmalan, vihreä moraali ja etiikka?? Vai onko tämä Karmalaista vihreyttä?? Sitä Pahaa Karmaa...
Ydinvoimaa ylimenokaudeksi
*** Ydinvoimaan sokean ideologisesti uskovan oikeiston pitäisi muistaa, että ydinvoima ei ole se suuri ratkaisu. Ydinvoimaa yhtä kiihkeästi vastustavien vihreiden pitäisi nähdä, että ydinvoima ei ole se suurin ongelma.
Ilmastonmuutoksen kannalta kriittisiä vuosia ei pidä hukata ydinvoiman kaltaisten epäolennaisuuksien pyörittelyyn. ***
Juuri näin: ydinvoima on ylimenokauden energiamuoto, sillä ehkä päästäisiin helpommalla Peak Oil - öljyhuipun yli. Sillä voitaisiin tehdä korvaavaa bioenergiaa ja lämmittää talot tulevan energiakriisin aikana.
Ydinvoiman jälkeen on ehkä toiset energiaratkaisut ja ydinjätekin käytetään energialähteenä. Ja kuluvan vuosisadan aikana ihmispuopulaatio - James Lovelockia lainatakseni - mahdollisesti pienenee jonnekin miljardin tasolle. Ensi vuosisadalla tarvitaan vähemmän energiaa.
Hyvä sivusto Peak Oilin ymärtämiseksi
http://www.wolfatthedoor.org.uk/
Hyvä kirjoitus Jussi, näistä lähtökohdista on hyvä jatkaa. Mutta merkitseekö tämä koko vihreän liikkeen alasajoa, kun perustavaalaatua oleva fundamentti ja sakramentti putoaakin pois? Milläs sitten voitaisiin näkyvästi meuhkata?
Tarkkuutta sanavalintoihin
Tässä jutussa kirjoitetaan yleisen tavan mukaan taas kerran, että joku väittää energiantarpeen kasvavan niin paljon.
Kysymys on kuitenkin siitä, että energian kulutuksen ennakoidaan kasvavan. Se on eri asia kuin tarve.
Nykyinen energian (siis öljy ja sähkö) kulutus on paljon suurempi kuin sen tarve, koska esimerkiksi öljystä suurin osa kuluu erilaisiin ajanvietetouhuihin.
Ydinvoimaa muuten markkinoitiin jo 1970-luvulla ylimenokauden energiana. Olisi kiva kuulla, koska tämä ylimenokausi loppuu.
Väestökehitys seuraa Hubbertin käyrää
*** Ydinvoimaa muuten markkinoitiin jo 1970-luvulla ylimenokauden energiana. Olisi kiva kuulla, koska tämä ylimenokausi loppuu. ***
Minäpä kerron sen sinulle. Tunnet varmaan öljyhuippuun liittyvän Hubbertin käyrän? Kyseessä on ns. kellokäyrä, joka kuvaa halvan öljyn maailmankauden öljyntuotantoa, tuota noin ehkä 100 vuoden pitoista kulutusjuhlan aikaa maapallolla noin 1930 - 2030. Olemme nyt mitä todennäköisimmin tuon käyrän huipulla, ja nyt sitten alkaa alamäki.
Samanlainen käyrä voidaan hahmotella maapallon väkiluvulle, sillä väkiluvun kasvu ja lasku on täysin öljyriippuvainen. Joskus 1930 se oli 2 miljardin suuruusluokkaa, nyt 6,8 miljardia ja 2030 ehkä taas 2 miljardia. Ehkä tuon ajan jälkeen voi ydinvoiman tilapäiskäyttön aika olla ohi, kun voidaan pienemmällä ihmispopulaatiolla vaikka taas käyttää kivihiiltä energiantuotantoon, ilman että se kuormittaa ilmakehää. Tai sitten jotain muuta.
Tämä vuosisadan alupuolisko on siis halvan öljyn vähenemisestä johtuen hankalaa aikaa globaalin energiantuotannon kannalta, mutta sitten tilanne väestöpaineiden helpottuessa paranee. Käyttäkäämme tänä aikana ydinvoimaa tilapäisenergiana.
Se "ylimenokausi" on tuhansia vuosia!
"Juuri näin: ydinvoima on ylimenokauden energiamuoto, [...]"
Kyllä varmasti näinkin, kaikki kaudethan menevät ohi, eli kaikki ovat "ylimenokausia".
Ydinvoimasta kuitenkin riittää maailman nykyistä valtavasti suuremmalla kulutuksella, olemassa olevalla tekniikalla energiaa tuhansiksi vuosiksi.
Kysykää vaikka tekniikan lisensiaatti Satu Hassilta! (Terveisiä, HJ)
(Eräin oletuksin jopa miljooniksi vuosiksi.)
Ydinvoimasta ja maanpinnalle
Ydinvoimasta ja maanpinnalle rakennetusta tuulivoimasta viis jos vain päästäisiin tähän:
http://www.ted.com/index.php/talks/saul_griffith_on_kites_as_the_future_...
Joku voisi tietysti nillittää ilmatilasta mutta kuinka paljon sitä ilmatilaa todella tarvitaan? paljonko siitä ilmatilan vuokraamisesta saadaan fyrkkaa?
Uusia ideoita ja ratkaisuja pöydälle. Maailma on pullollaan väkeä, jotka osaa rakentaa vaikka mitä mutta toisaalla halutaan teknoa ja toisaalla vihertää kaalissa jo niin, että hyrrä tuntuu ratkaisevan kaiken.
Mielestäni:
- ydinvoimaa + tuulivoimaa 50/50
tai
- tuulivoimaa yläilmoissa
Tuota voisin äänestää kympillä ja silloin ydinvoiman voisi dumpata kittuun.
Osin olen samaa mieltä, mutta
tuota IEA:n viestiä siteerataan aikalailla valikoivasti. IEA arvioi, että energiasektorin hiilivähennyspotentiaali jakautuu aika tasaisesti eri vaihtoehtojen kesken. Selvästi suurin potentiaali olisi hiilentalteenotossa. Mikäli ydinenergian haluaa tuon IEA:n kannanoton perusteella sanoa marginaaliseksi asiaksi, niin älyllinen rehellisyys vaatii myös uusiutuvien myöntämistä marginaaliseksi, koska niiden kontribuutio arvioitiin myös alhaiseksi. Toisaalta on syytä muistaa, että IEA ei useinkaan ala ennustamaan muutoksia eri maiden politiikassa. Jos maa ei ole esim. rakentanut ydinvoimaa tähän asti, niin IEA olettaa tilanteen jatkuvan saman suuntaisena. Jos hiilivoima on ollut suosittua, niin IEA olettaa sen suosion jatkuvan. Ts. nämä skenaariot muuttuvat mikäli harjoitettavassa energiapolitiikassa tapahtuu olennaisia muutoksia. Esim. Ranskan ja Ruotsin CO2 päästöt putosivat noin 30% 80-luvulla ydinvoiman rakentamisen seurauksena. Silloinhan kyse oli osin öljykriisin stimuloimasta energiapolitiikan suunnan muutoksesta eikä edes johtunut ilmastonmuutoshuolista.
Karmala: Jos 6% on Karmalan
Karmala: Jos 6% on Karmalan mielestä marginaalinen luku, niin sellaisten teknologioiden kuin tuulivoima kehittely kannattaa varmaankin lopettaa heti marginaalisina. Vähän järkeä argumentointiin, kiitos.
Jani: hiilen talteenoton "potentiaali" on jonkinlainen myytti, jolla perustellaan toimettomuutta päästövähennyksissä. Ehkä joskus sellainen teknologia on käsillä, katsotaan sitten. Nyt tarvittaville vähennyksille se on kertaluvun kalliimpaa kuin esim. tuet uusiutuville. Talteenotto on vielä täysin hyödytöntä päästövähennysten suhteen, kun taas toimivia keinoja on jo olemassa, jos ne vain halutaan ottaa käyttöön.
Yleisesti: Ydinvoima ei korvaa päästövähennyksiä, jotka pitää tehdä nyt: siksi on epärehellistä lobata ydinvoimaa päästövähennysten kustannuksella. Kysymys pitkän tähtäimen energiatulevaisuudesta (hyötöreaktorit?)on eri asia. Haluaisin nähdä ydinvoimalobbbarin, joka kannattaa yhtä intohimoisesti fossiilisten alasajoa ja uusiutuvia. Sellaisen asiaan voisi melkein uskoa.
MattiJ: Toki
MattiJ: Toki päästövähennyksiä pitää saada aikaiseksi nyt. Itse kannatan ydinvoimaa ennenkaikkea fossiilisen kapasiteetin korvaamiseen, enkä niinkään kasvavan energiatarpeen vuoksi. Fossiilista kapasiteettia poistuu jatkuvasti luonnollista tietä ja teimme mitä säästöjä tahansa niin suurin osa tästä kapasiteetista on korvatta jollain ja se ei saa olla uutta fossiiliisiin persustuvaa energiantuotantoa. Sinänsä lisäydinvoima kyllä pudottaa päästöjä ilman vanhan kapasiteetin tietoista alasajoakin. Sähkö maksaa eikä kenenkään intresseissä ole kuluttaa sitä sen enempää kuin mitä tarve on. Kun ydinvoimala on pystyssä, on huomattavasti halvempaa alentaa fossiilisia käyttävien laitosten käyttöasteita kuin pyörittää ydinvoimalaa vajaa teholla. Tämän efektin vuoksihan esim. Suomessa CO2 päästöt putosivat rajusti 80-luvun alussa, kun ensimmäiset reaktorit kytkettiin verkkoon. Myöhemmin energian kulutuksen noustessa päästöt lähtivät taas nousuun, koska kasvava energiankulutus katettiin fossiilisilla polttoaineilla. Uusiutuvat ovat taas minulle ennen kaikkea pragmaattinen asia. Jos päästövähennyksiä aikaansaadaan järkevin kustannuksin niillä, niin kaikin mokomin. (Bioenergia tosin on minusta lähtökohtaisesti epäekologista ja siitä tulisi pidättäytyä.)
Niin ja vielä...en itsekään usko hiilentalteenottoon, mutta jos katu-uskottavuutta haetaan IEA:n raporteista on väärin olla mainitsematta sen tärkeyttä heidän arvioissaan.
Ydinlämpövoimala Helsinkiin
Verkkohesarissa käydään juuri keskustelua ydinlämpövoimalasta Helsinkiin
http://www.hs.fi/keskustelu/Etlan+tutkimusjohtaja+ehdottaa+ydinl%E4mp%F6...
Ihan mielenkiintoinen ja vihreä ratkaisu, jolla saataisiin hiililämmön tuottaminen Helsingissä loppumaan. Toivottavasti järki voittaa tässä asiasa.
Kirjoita uusi kommentti