Pirate Bayn tuomiot yllättivät suomalaiset nettiaktivistit
Suomalaiset nettiaktivistit hämmästelevät niin sanotussa Pirate Bay -oikeudenkäynnissä Ruotsissa jaettuja tuomioita.
Matka jatkuu. Oikeuden päätös ei sulje Pirate Bay -palvelua.
Pirate Bay -vertaisverkkopalvelun ylläpitäjät tuomittiin vankeuteen ja 30 miljoonan kruunun vahingonkorvauksiin tänään perjantaina Tukholmassa päättyneessä oikeudenkäynnissä.
”Tuomio sinänsä ei ole erityisen yllättävä, koska Ruotsissa tiukempi tekijänoikeuslaki kuin esimerkiksi Suomessa. Sen sijaan oli yllättävää, ettei toimijoiden rooleja eroteltu millään tavalla, vaan kaikki saivat samat rangaistukset”, sanoo varapuheenjohtaja Ville Oksanen sähköisiä oikeuksia valvovasta Effistä.
Hän hämmästelee myös korvausten suuruutta.
”Jos samalla kaavalla laskettaisiin arvo kaikelle Pirate Bayn kautta liikkuvalle materiaalille, se ylittäisi moninkertaisesti koko viihdeteollisuuden arvon”, Oksanen sanoo.
Suomessa kannattajakortteja keräävä piraattipuolue julisti oikeuden päätöksen jälkeen, että se oli tappio Pirate Baylle, mutta voitto piraateille.
”Vaikka yksittäisen sivuston saisi suljettua pysyvästi, tilalle tulee tusina uutta. Kyse ei ole kahden tahon välisestä sodasta, vaan suuren ihmismäärän halusta valjastaa teknologian kehitys hyötykäyttöön”, sanoo puheenjohtaja Pasi Palmulehto.
Järjestöstä muistutetaan, että vaikka Pirate Bayn ylläpitäjät saivat rajut tuomiot, Pirate Bay on saanut merkittäviä tukijoita.
Ruotsin piraattipuolueen jäsenmäärä on jo oikeudenkäynnin aikana kasvanut kohisten. Suomen piraattipuolueessa uskotaan, että julkisuus enteilee ruotsalaisille piraateille hyvää menestystä kesäkuun eurovaaleissa.
”Vertaisverkkojen kasvava suosio osoittaa, että kulttuuria arvostetaan ja siitä halutaan nauttia. Tällainen tuomio oli kova isku vasten kansalaisten kasvoja.”
Oikeuden päätöksestä huolimatta Pirate Bayta ei saada pois netistä, sillä sen palvelimia on sijoitettu useisiin maihin.
Lisää aiheesta:
- Piraatti liittyy Ruotsin vihreisiin (5.3.2009)
- Pirate Bay -oikeudenkäynnistä jättibileet Tukholmaan (12.2.2009)
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Tuomion ansiosta
Tuomion ansiosta Piraattipuolueen jäsenmäärä tuplaantui viikonlopun aikana.
http://vihrealanka.fi/uutiset/suomen-piraattipuolue-odottaa-jasenryntaysta
Kirjoita uusi kommentti