Järjestöt: Olkiluodon työmaa suljettava lopullisesti

6.5.2009

Olkiluodon kolmannen reaktorin työmaa on suljettava lopullisesti, vaativat kansalaisjärjestöt. Niiden mukaan aikataulustaan jäljessä olevan työn jatkaminen johtaisi yhä pahempaan kiireeseen ja suurempiin riskinottoihin, mitä ei tällaisessa hankkeessa pidetä hyväksyttävää.

Työt seis! Stuk uhkaa ja järjestöt vaativat, että työt lopetetaan Olkiluodon työmaalla.

Kuva: Hannu Huovila/TVO

Yle kertoi eilen tiistaina, että Säteilyturvakeskus on uhannut Arevaa työmaan sulkemisella, jos laitosta ohjaavan automaation puutteita ei saada kuntoon.

”Tiedot Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamisen jatkuvista laadun, valvonnan ja turvallisuuskulttuurin puutteista johtavat vain yhteen johtopäätökseen: Maailman suurinta EPR-prototyyppireaktoria ei voida käynnistää turvallisesti”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton, eli SLL:n ydinvoimavastaava Janne Björklund.

Järjestöt pelkäävät, että julkisuuden tiedot ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu eivätkä pahimmat puutteet välttämättä ole edes paljastuneet.

SLL:n lisäksi työmaan sulkemista vaativat Lappilaiset ydinvoimaa vastaan, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Naiset atomivoimaa vastaan, Pro Hanhikivi, Vihreä elämänsuojelun liitto ja ydinverkosto.

Greenpeace puolestaan vaatii elinkeinoministeri Mauri Pekkarista (kesk) jäädyttämään Olkiluoto 3:n rakennusluvan.

”Ydinturvallisuudesta vastaavan ministeri Pekkarisen on varmistettava, että rakennustyöt pysäytetään, koska ydinturvallisuusmääräyksiä ei ole kyetty täyttämään”, sanoo energiavastaava Lauri Myllyvirta.

”Suomen viranomaiset ovat olleet liian hyväuskoisia ja Areva on käyttänyt tätä kaikin tavoin hyväkseen tinkiäkseen kustannuksista ja turvallisuudesta.”

Aivan Oikein!! Megariskilaitos lopetettava alkuunsa!

chinook | 06.05.2009 15:19

Aivan Oikein!! Megariskilaitos lopetettava alkuunsa!

Miksi Vihreät ovat hiljaa??!!! Vihreät heti vaatimaan Olkiluodon rakentamisen pysäyttämistä lopullisesti!!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.