Akava heräsi viherkaulustyön mahdollisuuksiin

7.5.2009

Akava vaatii sekä Suomelta että EU:lta lisää potkua viherelvytykseen. Korkeastikoulutettujen keskusjärjestön mielestä elvytysrahojen on tuettava kestävää kasvua.

Suomalaisella AY-kentällä on toistaiseksi keskusteltu hyvin vähän viherelvytyksen mahdollisuuksista. Keskusjärjestötasolla Akavaa voi pitää jopa pelinavaajana.

Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen korostaa ilmasto- ja ympäristöteknologian merkitystä. 

"Tällaisista viherkaulustyöpaikoista voi tulla EU:lle kilpailuvaltti. Pelkästään uusien työpaikkojen luomisen lisäksi pitää siis luoda uusia työpaikkoja aivan uusille aloille. Suomi on jälkijunassa viherelvytyksessä" Viljanen vaati järjestön elinkeinopoliittisessa seminaarissa torstaina.

"Ilmasto- ja energiateknologian kansainväliset markkinaosuudet jaetaan uudelleen jo paljon ennen vuotta 2020. Jotta suomalaiset yritykset pääsisivät mukaan näille markkinoille, tuotekehitykseen pitää panostaa nyt", Viljanen sanoo.

Mikä on viherelvytyksen tulos?

Heikki Jokipii | 09.05.2009 15:09

Talous elpyy, kuulemma nyt näillä keinoin. Epäilemättä tässä yhteydessä asiaa (vaikka siihenkin on tavattomasti syitä) olisin hakenut vastausta otsikon kysymykseen.

Jos - vaikka tällä kurin - talous lähtee nousuun, silloinhan (vähintään AKAVAn jäsenien) palkkaa voi korottaa. Jolloin he voivat kuluttaa enemmän, esim. ostamalla uuden auton, asunnon tms.

Työllisyys paranee, mutta palkat eivät sinänsä nouse? Silloinkin kokonaiskulutus nousee, koska kuluttajia on enemmän?

Vai onko tulossa myös "viherrahaa", jolla saa vain palveluja tms. asioita, jotka eivät rasittaisi ympäristöä?

Suostuvatko "vihrekaulustyöntekijät vihreään rahaan? Elleivät, miten varmistetaan, ettei heidän lisääntynyt kulutuksensa syö niitä "etuja", joita asiassa piti saavutettaman?

Jos taas on kyse kuvitelmasta, että juuri Suomi voisi vallata markkinoita sanokaamme Tanskan tuulivoimateollisuudelta, niin se on

a) mitä todennäköisemmin toiveajattelua

(vrt. siihen, miten on siinä 10 vuotta uskottu tai uskoteltu ja poliittisin ohjelmiin kirjattu, että juuri suomalainen elintarvikkeiden luomutuotanto voisi olla "kilpailuvaltti" - täysin olemattomin tuloksin)

b) onnistuessaankin vailla seurauksia, yhteensä, luulen. Suomeen lisää, Tanskalta pois.

Mitä ihmettä nämä "viherkaulustyöpaikat" lopulta ovat? Tässä vallitsee sanomaton käsitteellinen hämäryys. (Kyllä, joka puolueessa tätä kannatetaan!) Miten AKAVA kuvitelee näin puolsutavansa jäseniensä etuja, sitäkään en kyllä ymmärrä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.