Cronberg ja kebabin himo
Vihreiden eurovaalikampanjan kebab-juliste on pysäyttävä. Puheenjohtaja Tarja Cronberg tarjoilee kebabia ranskalaisilla, taustalla Jukka Relander leikkaa lihamötikkää.
Haastattelin Cronbergia hänen kotonaan maanantaina tulevan viikonlopun puoluekokouslehteen. Haastattelun päätteeksi Cronberg pudotti pommin:
"En ole koskaan syönyt kebabia."
En ollut uskoa korviani. Eikö edes falafelia?
"Olen kyllä ollut lampuri, eli kasvatin lampaita", Cronberg lisäsi.
Kebab on kirjavan ja elävän kaupunkikulttuurin symboli. Kebab on Suomessa 2000-luvun pizzaa. Siitä tykkäävät kaikki. Pahinkaan natsi ei pysty kieltäytymään kebabista.
Kebablihan ilmastopäästöt ovat kuitenkin suuret. Ja aina voi muistuttaa siitä, että maahanmuuttajat tuppaavat jäädä jumiin tietyille matalapalkka-aloille.
Vihreiltä kebabin käyttö eurovaalikampanjassa on vahva avaus yleispuolueen suuntaan. Kebabin syöjäkin voi äänestää vihreitä, niinkö?
Vihreitä viedään nyt valtavirtaan niin kovaa vauhtia, ettei vihreiden kasviksia syövä piiloradikaali ydinporukka – edes puheenjohtaja – tahdo pysyä muutoksessa mukana.
No, yhdestä asiasta olen kysymättäkin varma: Relander on syönyt joskus kebabia. Äläkä vaan Relander sano, että et.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









NIIN jälkijättöistä!
Kebab on kirjavan ja elävän kaupunkikulttuurin symboli. Kebab on Suomessa 2000-luvun pizzaa. Siitä tykkäävät kaikki. Pahinkaan natsi ei pysty kieltäytymään kebabista.
Siis 1980-luvun Tampereella tuo olisi kuvannut aikaa. Silloin kun Suomen 1. McDonaldsia vasta pykattiin. Silloin sitä tulikin nautittua (tulisella kastikkeella, aaah...), nuorena ei rasvainen roskaruoka paljon sureta.
Nyt kebab on passé ja tuollainen jorina saa aikaan lähinnä myötähäpeän tunteita.
Jos kebab on out, niin mikä on in?
Hyvä huomio pikaruoka-avantgardisti Frankilta. Mietin itsekin, että oliko kebab enemminkin 1990-luvun pizza.
Päädyin kuitenkin siihen, että kebab 2000-luvun pizza. Vasta tällä vuosituhannella se läpäisee koko Suomen ja siitä on tullut arkiruokaa kaikille.
Mutta jos kebab ei ole enää elävän kaupunkikulttuurin symboli, niin mikä on?
Meze? Thaimaalainen? Sushi?
Roiskeläpän comeback?
Hih
"Kebab on kirjavan ja elävän kaupunkikulttuurin symboli"
No ei todellakaan. Kebab on pikaruokaa, ei sen enempää eikä vähempää. Rasvaista, hyvää ja epäterveellistä.
"Pahinkaan natsi ei pysty kieltäytymään kebabista."
Se kaikkein pahin natsi olisi muuten todellakin kieltäytynyt kebabista (jos et tiedä miksi niin katso wikipediasta)
En ole koskaan syönyt kebabia
Nyt meinaa mennä usko politiikkaan. Seuraavaksi kai paljastetaan ettei Jyrki JJ Kasvi osaakaan lentää.
Jos olisin vähän kyynisempi, saattaisin epäillä kyseessä olevan vähäsisältöisen mielikuvamarkkinoinnin mutta onneksi näin ei ole. Ei voi eikä saa olla.
Kai tuossa yritetään
Kai tuossa yritetään monikulttuurista imagoa vääntää, mutta kyllä falafeli tai tofuruoka olisi ollut perinteisten vihreiden arvojen mukaisempi valinta.
Toisaalta, ikävä kyllä "zeitgeistia" on ollut juuri laman aikaan syödä epäterveellistä ruokaa...
Pakko tykätä
Cronberg sanoo Ilta-Sanomien mukaan, että julisteella otetaan kantaa maahanmuuton puolesta. Nyt on siis pakko sanoa tykkäävänsä kebabista tai muuten leimautuu rasistiksi.
Vihreä Kebab maistuu siis
Vihreä Kebab maistuu siis natseille, eli vihreät haluavat houkutella myös pahimpia natseja puolueeseen? kuulostaa vihreältä räkäklompilta joukkoliikennevälineen lattialla levittämässä influenssaa.
Vihreille on suurpuolueen sijaan tiedossa joukkoexodus, mikäli kykenemättömyys kompromisseihin ja yleinen yhteistyöhaluttomuus nakertaa puoluetta uuden johtajan kommuuniasumisen viitoittamalla tiellä.
Mielestäni tämä juliste
Mielestäni tämä juliste on stereotypisoiva ja rasistinen. Kebabin tarjoaminen maahanmuuton puolustamisen keinonan on aika paksua. Mikäli kuvassa esiintyisi Soini ja teksti olisi maahanmuuttokriittinen niin joka ikinen vihreä olisi sylkemässä tulta ja tappuraa.
Se, että vihreät puoltavat lihan syöntiä ei ole mikään yllätys. Eläinten oikeuksista ei tämän puolueen jäsenet ole olleet enää pitkään aikaan kiinnostuneet. Tuokin lammas on varmaan tapettu kurkku kurkku auki viiltämällä ja kuiviin vuodattamalla. Mutta ei saa kritisoida, ei. Se voisi satuttaa jonkun tunteita. Eläimet eivät ole sen arvoisia.
Julisteessa hienoa symboliikkaa
Tarja Cronberg tarjoamassa kebabia ja kertoo avoimesti ettei sitä ole itse koskaan syönyt, tiivistää kauniisti koko Vihreän puolueen ideologian: kansalle kaikkea sitä mikä itselle ei maistuisi.
Sikäli juliste on erittäin onnistunut, mutta en usko että sitä ihan tuossa hengessä toteutettiin...
Kebabbilan hätävara
Työministerihän siinä vain kannustaa yritteliäisyyteen ja pikaruokapaikkojen pykäämiseen. Ja Relanderilla on vihreänä miehenä lippaanlataajan, ei kun siis lihanleikkaajan rooli.
Toivottavasti Turkkia ei tällä turkittomalla lampaalla toivoteta tervetulleeksi EUrooppaan.
Kirjoita uusi kommentti