Sikoja ja koiria
Pomoni jäi vappuaattona loppuvuodeksi äitiyslomalle, mutta minkäänlaista kansanedustajien sijaisjärjestelyä ei ole olemassa.
Terveisiä takahuoneesta! Kansanedustajan avustaja Timo Riitamaa tarkkailee maailmaa eduskunnasta.
Kuva: Natalia BaerNiinpä eduskuntaryhmältä ei pääse ainakaan työt loppumaan, kun valiokuntapaikat on mitoitettu 15 kansanedustajalle, mutta yksi on loikannut Kokoomukseen, toinen on äitiyslomalla ja kolmas aloittaa pian ensi viikonlopun puoluekokouksen jälkeen työministerinä.
Jo keskiajalla levittivät rotat mustaa surmaa, ja nyt on eduskunnan vessoihin ja pukuhuonetiloihin ilmestynyt hiirimattojen päälle asetettuja pumppupulloja täynnä desinfektiohuuhdetta. Tähän asti olin ollut siinä käsityksessä, että kohujen alkulähteenä niin maailmalla kuin eduskunnassa ovat olleet lähinnä saparoeläimet.
Työväen juhla vapun kunniaksi saivat kansanedustajien avustajat käyttöönsä kännykät entisten, vaihtelevin tavoin toimimattomien langattomien lankapuhelimien tilalle. Hallinnosta tosin esitettiin yhdessä vaiheessa ongelman ratkaisuksi siirtymistä pelkkiin lankapuhelimiin.
Näin avustajien olisi pitänyt jakautua kahteen, toisaalta työhuoneessa puhelimen vieressä päivystävään ja toisaalta ympäri taloa asioita ravaavaan sihteerikköön. Astraaliruumiiden puutteessa puhelimet kuitenkin lopulta saatiin. Ja koko systeemi on halvempi kuin entinen.
Huomenna perjantaina äänestetään eduskunnassa perheen sisäisestä adoptiosta. Omantunnon kysymyksiin lukeutuvana äänestys on yksi harvoista, jonka tulosta ei voi tietää varmaksi etukäteen.
Onneksi koirien kanssa avioitumisen mahdollisuutta kaipaillut perussuomalaisten Pentti Oinonen on tehnyt tehokasta työtä lain läpimenon varmistamiseksi.
Oinosen logiikka ei ainakaan minulle aukea. Luulisi että suomalaisen karjukannan hyvinvoinnista huolissaan olevien persujen kannattaisi maksaa peräti homostelustipendiä, jotta Penalle ja kavereille jäisi enemmän potentiaalisia kumppaneita.
Äänestyksen jälkeen eduskunnan käytävillä juodaan kuohuviiniä. Muuten eduskunnassa juodaan nykyään aika vähän. Toisin oli ennen Riitta Uosukaisen puhemieskautta, jolloin istunnot kestivät usein myöhään yöhön ja maakuntien miesten sökörinkien tyhjiä pulloja piti kuulemma väistellä käytävillä.
Lauantaina Anni Sinnemäki valitaan vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi. Alun perin tarkoitukseni oli järjestää kokoussalissa flash mob -henkinen a capella esitys Ultra Bran kappaleesta Kahdeksanvuotiaana, mutta haastajien puutteessa se saa nyt jäädä.
Kanssaihmisten korvat kiittävät.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Ahaa, se olikin siis Oinonen
Ahaa, se olikin siis Oinonen joka halusi naimisiin koirien kanssa. Onneksi Vihreä Lanka oikaisi tiedon, sain alun perin ihan väärän käsityksen koko asiasta.
Ultrabra riidanhaastaja
Päivää,
Taitaa Vihreiden kollektiivinen astraaliruumis olla pahemman kerran tukossa tulevan puheenjohtajavaalin takia. Ei ihme, että valittajien kuoro on näin vähäinen, sillä Riitamaa tietää jos asiat etukäteen. Ei ihme että elämästä tulee ikävää kun mikään ei enää yllätä.
Astraalitason ongelmat, jolla tarkoitan yhdessä ajattelun taidon puutetta, voi viestittää jonkin sortin pakkokonsensuksen tarpeesta. Tämä voi olla ikävä tunnusmerkki siitä, ettei ole keinoa käsitellä yhteisöllisesti ristiriitaisuuden kokemuksia: ehkä pelätään pienen puolueen hajaannusta ja/tai puolueen brändin muuntumista entistä enemmän karkeaääniseksi viherpirulaisten feministianarkia-armeijaksi.
Tässä ajassa em. anarkialle on kyllä tilausta, mutta onko se paras keino korjata astraalitason ongelmia? Sekavat ajatukset synnyttävät sekavia tunnelmia, josta taas seuraa sekavia suhteita ja kehon sairauksia fyysisessä todellisuudessa.
"Ei ihme, että valittajien
"Ei ihme, että valittajien kuoro on näin vähäinen, sillä Riitamaa tietää jos asiat etukäteen."
Ei tarvita kummoisia ennustajan lahjoja tulevan puheenjohtajan tietämiseen, jos ehdokkaita on vain yksi.
Älä levitä väärää tietoa
Oinonen kylläkin kyseli retorisesti, että koskakohan jotkut alkavat ajaa mahdollisuutta parisuhteeseen koiran kanssa.
Tämän Riitamaa väänsi provokaatioksi :
"Onneksi koirien kanssa avioitumisen mahdollisuutta kaipaillut perussuomalaisten Pentti Oinonen on tehnyt tehokasta työtä lain läpimenon varmistamiseksi."
Tuo täyttää panettelun tunnusmerkit. Provokaation asiallisuutta saatetaan käsitellä tuomioistuimessa ja julkisuudessa. Valitettavasti täysikäinen ei voi suojautua ymmärtämättömyyden taakse.
Tuossa laissa on siis todennäköisemmin kyse, että lesbosuhteessa olevat voivat adoptoida lapsen. Tällainen tapaus voisi tulla kyseeseen kun naisen uudessa liitossaan haluaa adoptoida entiseltä mieheltään lapsen tai lesbot haluavat adoptoida muun lapsen.
Tosiasioita on ettei homot keskenään voi saada lapsia ja harvemmin lasta hakevat ja tuskin tulevat adoptio-oikeutta saamaan. Lesbotkaan ei keskenään lisäänny. On kyse jostain luonnonvastaisesta, kuten homo minulle ajatustaan ilmaisi.
Arvoasia on, että halutaanko tällainen oikeus saada. Ja raja-asia on että miten paljon tajuntaa pitää laajentaa ja hyväksyä asioita. Tässä etsitään rajoja Suomessa.
Esimerkiksi monessa muslimimaissa on ihan hyväksyttävää harrastaa Suomessa alaikäisen kanssa seksiä, kunhan on avioiduttu. Yhden imaamin arviona oli 13-vuotta. Yhden myydyn 8-vuotiaan tyttären avioliitto 60-vuotiaaseen oli askettäin lehdessä. Suomessa saa syytteen jos kutsuu sitä pedofiliaksi, koska sitä ei esiinny syyttäjän mielestä avioliitossa.
Suomessa eläintensuojelulaissa on säädetty , ettei niitä saa satuttaa tarpeettomasti. Sellainen on kai sitten sadismia.
Sanan perserssiyskin merkitys on epäselvä ja tuntuu riippuvan vallalla olevasta totuudesta.
Absoluuttinen totuus riippuu ajasta, paikasta, kulttuurista ja katsojasta. Yleensä absoluuttisen totuuden luovat vallallaolevat, tässä tapauksessa eduskunta keinonaan lainsäädäntö. Tuomioistuimet sitten tulkitsevat tekstejä miten tulkitsevat eri ajasssa, paikassa ja subjektiivisuudellaan.
Vinkki: Aamulehden
Vinkki: Aamulehden blogiosastolla oli eilen (on varmaan yhä)mielenkiintoinen mielipideottelu aiheesta.
Kansanedustajalla on oikeus
Kansanedustajalla on oikeus esittää kärjistettyjäkin ilmauksia kunhan ei loukkaa eikä herjaa ketään. Silti minusta kansanedustaja Oinosen ilmaisu oli karkea, alatyylinen. Saman asian olisi voinut ilmaista toisinkin.
Homoseksuaaleista muutama sana. Miksi homoseksuaaleihin ei voisi suhtautua yksilöinä? Ainakin itse suhtaudun niin. Homoseksuaalinen voi olla moraaliton kuten heterokin. Homoseksuaalinen voi olla moraalinen kuten heterokin. Miksi heihin pitäisi suhtautua kuin johonkin jengiin/heimoon?
Miksi työnantajan pitäisi ottaa ottaa vaativaan työhön lesbo, jos työntekijän lesbous tuottaisi työnantajalle tappiota? Tarkoitan tietysti tapaus Johanna Korhosta.
Paimenkirje
Hei,
Muistelen jostain lukeneeni, ettei ennen muinoin tietyn ikäisiä miehenalkuja lähetetty paimeneen, koska pelättiin eläimiin sekaantumista. Jotenkin tätä Oinosen sanomisia voisi ymmärtää tätä ilmiötä vasten: perussuomalaiset arvot ovat vielä hyvässä muistissa. Edellisen viestiin liittyen, ethän tiedä etukäteen miten suuri menestys Korhosen johtama lehti olisi ollut? Nythän se jäi katsomatta ja tilalle tuli katsovaksi oikeusdraama. Sinällään mielenkiintoista, että entinen työnantaja tarjosi jo melkoista lahjusta, että asia voitaisiin sopia hiljaisuudessa.
Siinä menee nyt lehdeltä monta vuosikertaa, ennen kuin tämä tappio saadaan korjattua. Jos homoutta katsoo pelkästään valtiollisesta näkökulmasta, siinähän ei tahdo syntyä jälkeläisiä eli uusia hallittavia kansalaisia. Liekö siksi ilmiö ollut pannassa ja jopa sairaudeksi aikoinaan leimattu? Vai ehkä siksi, ettei tiedä mitä sanoisi, jos samaa sukupuolta oleva ihminen tekee aloitteen lähemmästä kanssakäymisestä.
Missä se raja kenenkin kohdalla menee. Mutta kuka ajattelisi lapsen parasta nyt ja tulevaisuudessa jos vanhemmat ja yhteiskunta eivät siihen kykene?
Olen kolmen lapsen äiti,
Olen kolmen lapsen äiti, naimisissa ja heterosuhteessa. Näin taustatietoja antaakseni.
Kannatan lämpimästi perheen sisäistä adoptiota. Tällöin biologisen äidin/isän kuollessa tai olessa kykenemätön hoitamaan lasta, tämä ei joutuisi pois tuntemastaan perheyhteisöstä vaan saisi jatkaa elämäänsä tutussa ja turvallisessa ympäristössä, läheisen ihmisen hoivissa. Lapsen etu tulee olla ensisijainen lakia muokatessa.
Jari Holopainen: "...ethän
Jari Holopainen: "...ethän tiedä etukäkäteen miten suuri menestys Korhosen johtama lehti olisi ollut?"
En tietenkään tiedä. Tiedän kuitenkin, että toistakymmentä toimittajaa, valtaosa naisia, vaati viime vuonna julkisesti Korhosen erottamista päätoimittajan pestistä. Edelleen: Muutamat toimittajat väittivät Korhosen pilanneen lehden ja väittivät, ettei Korhonen salli itseensä kohdistuvan kritiikin jullkaisemista, vain kehut kelpasivat. Vielä: kaksi naistoimittajaa, muistaakseni Lotta Tuohinoja ja Reetta Nousiainen nostivat viime vuoden puolella kanteen
Journalisti-lehteä vastaan. Kanteen aihe oli syrjintä. Jostain syystä näistä asioista ei ole juurikaan hiiskuttu lehdissä.
Edellä mainitun vuoksi rohkenin olettaa, että Korhonen olisi ollut Lapin Kansan päätoimittajana katastrofi. Tietääkseni spekulointi on vielä sallittu tässä maassa.
Koiramainen juttu
Huomenta,
Toki voi spekuloida. Itsekin teen sitä jatkuvasti. Liekö Korhosella hieman samanlainen hankaluus kuin maamme hyvinvoivalla eliitillä, eli mieluusti vain nostetaan esille pelkästään positiivisia asioita ja omia hyviä puolia käsitteleviä asioita. Tällöin tehdään vain koiramainen palvelus siinä mielessä, että leimataan tietyt elämänalueet sellaisiksi mistä ei voi puhua. Sitten meillä on iso ongelma käsissä, kuten vaikkapa yhteiskunnasta syrjäytyminen. Nykyinen poliittinen elittii käsittelee asiaa silkkihansikkainen, lähinnä puheen tasolla, mutta teot ovat jääneet iänikuiselle tasolle, mitkä eivät vastaa tämän päivän haasteita.
Eläimiin sekaantuminen on aihe, mitä poliitikot eivät taida pystyä käsittelemään tällä hetkellä julkisesti. Mitä siitä muuten laissa sanotaan?
Oinosen suurin synti lienee ollut rinnastaa tiettyjä elämänilmiöitä yhteen. Ja kun lausunto tulee täydestä sydämestä, niin siinä voi hyvinkin kanssaveljiä ja sisaria eduskunnassa ryhtyä ahdistamaan. Etenkään jos ei ole sopivaa puhua asiasta lasten kuullen.
Lapsen etua itsekin pohdin, eikä minullakaan ole valmiita vastauksia antaa. Ajattelisin siten, että toisen vanhemman puuttumista vaikkapa eron/kuoleman/oman valinnan kautta voi puheen välityksellä säätää ja surua surra, eikä tätä menetystä voi millään homo/heterosuhteella korjata. Sen sijaan kokemusta voi käsitellä, mikä olisikin se juttu.
Vaikea sanoa aina missä se liiallisen itsekkyyden raja menee etenkin vanhempien suhteessa lapseen. Tämän hetkisen käsityksen valossa estäisin sisäisen adoption lähinnä sillä perusteella, että kun lapsella on olemassa biologiset vanhemmat (olkoonkin vaikka teknologian välityksellä), he ovat lapsen ensisijaiset vanhemmat. Kaikki muu on toissijaista ja nämä suhteet on mielestäni parempi rakentaa ystävyyden pohjalle. Sitten on eri asia jos vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsistaan, eli silloin ratkaisut olisivat toiset.
Koiramainen juttu II
Päivää,
Tekisi vielä sanoa Oinosen puheen innoittamana, että sääliksi käy koiraparkoja. Ehkä en ole ikinä ymmärtänyt kotieläimiä kaupunkioloissa, mutta eikö olekin mielenkiintoista siinä mielessä, että perussuomalaista parisuhdetta voidaan verrata tietyissä sanakäänteissä suhteessa koiraan, joka, parka, ei pysty mitään sanomaan.
Pieni lapsi on jotenkin koirankaltaisessa asemassa. Puhe ja ajattelu kehittyvät vasta ajan kuluessa ja siinä erityisesti vanhempien käsitys ja taidot ovat oppimisprosessissa keskeisessä asemassa.
Sisäiseen adoptioon liittyen ehdottaisin sellaista täsmennystä, että se voisi olla mahdollista lapsen tultua täysi-ikäiseksi, mielestäni noin 28 vuotiaana. Tällöin lapsi voisi, yhdessä asianosaisten kanssa, päättää kenestä tulee hänen vanhempansa.
Liekö ilmiötä mietitty myöskään ikinä perimisen näkökulmasta. Sehän tässä kuolemisen kulttuurissa on keskeisessä asemassa, kuka perii kenetkin.
Mielipide
Kommentoisin alkuperäistä kirjoitusta siten että se on puolitörkeä. Koska se on kannaltaan vihertävä se saa jäädä. Sen sijaan törkeysasteeltaan paljon lievemmätkin kommentit häviävät näiltä sivuilta alta minuutin jos eivät ole vihreiden kannan mukaisia. Ei auta vaikka olisi mielipiteensä perustellut.
Koiramainen juttu III
Iltaa,
Olin kyllä pettynyt tämän päiväiseen eduskunnan päätökseen ja itse asiassa siihen, miten monet jättivät ilmaisematta tahtonsa.
Ehkä huoleni on turha, mutta nyky-yhteiskunnassa sekavuutta aiheuttaa ennen kaikkea rajojen murtuminen ja hämärtyminen. Asiat lyödään lukkoon liian aikaisessa vaiheessa eikä epämiellyttävien tilanteiden kanssa haluta jäädä painimaan. Nyt oli tarjolla tilaisuus laajentaa dialogia, mutta ehkä eläimiin sekaantumisen pelossa ei oikein osattu asiaa puheella säätää.
Ajattelen siten, että monelta hankaluudelta säästyttäisiin, jos sisäinen adoptio siirrettäisiin aikuisiän kysymykseksi. uskoisin, että homot ja lesbot eroavat samalla tavalla kuin muutkin, eivät kaikki, mutta n. puolet heteroliitoistakin päättyy eroon. Millainen on lapsen oikeus tällaisessa erotilanteessa, jonka toinen vanhempi ei ole tämän vanhempi kuin paperilla.
No joo, hyvää viikonloppua, ja nythän on jännitys kohta huipussaan puolueen puheenjohtajavaalin myötä.
"Millainen on lapsen oikeus
"Millainen on lapsen oikeus tällaisessa erotilanteessa, jonka toinen vanhempi ei ole tämän vanhempi kuin paperilla."
Aivan samanlainen oikeus kuin muillakin adoptiolapsilla. Myös heteropariskunnilla saattaa olla adoptoituja lapsia, joiden biologiset vanhemmat eivät ole perheen kanssa missään tekemisissä. Adoptio on tärkeä asia myös perimyssuhteessa. Adoptio eli lapseksi ottaminen takaa normaalin perimysoikeuden. Lapsen oikeusturvaa tässäkin parannettiin.
Itseäni on ihmetyttänyt perustelut homoseksuaaliperheiden seksuaalielämän vahingoittavasta vaikutuksesta lapseen. Meidän lapsemme eivät seuraa vanhempien seksielämää, tuskin muissakaan perheissä näin tapahtuu. Tai sillä on sitten jo oma rikosnimikkeensä.
Koiramainen juttu IV
Hei,
Mielestäni adoptioilla on eroja sen suhteen, miten tilanteeseen on päädytty. Nykyinen tilanne saattaa sotkea tilannetta samalla tavoin kuin lapsen subjektiivinen päivähoito-oikeus. Kenen oikeudesta siinä voi pahimmillaan olla kyse: vanhemman.
jonninjoutavaa
onko se minkään arvoinen? Minä hämmästelin sitä miten vähän eduskunnassa oli paikalla väkeä keskustelemassa, taisi olla jotakuinkin kolme kansanedustajaa ja yleisössä yksi lesbopari. Media seuraa näköjään maailmaa, johon kiinteästi kuuluu jokapäiväinen "mitä homoille kuuluu"- osuus.
Jos ei ole aihetta, niin keksitään sellainen, Sofi Oksasen kolumni Hesarissa oli hyvä esimerkki, koska monikohan olisi keksinyt, että meneillään on homokuukausi, euroviisut ja kaikki. Jotain varmaan alkaa ahistamaan viisujen jälkeen, kun tulee tylsä kesä, eikä tarpeeksi homo-uutisia, onneksi Korhosen oikeudenkäynti tuo ilon elämään jossain vaiheessa
Isä ja Nisä meidän
Huomenta,
Jackassin kirjoitus oli myös erinomainen: yhteiskuntamme, ehkä turvallisuuden, ylläpitämiseksi meillä tuntuu olenvan tietynlaiset puheenaiheet vallalla. Nainen, ilmastonmuutos, pettäminen, autot ja kannatuksen laskeminen puolueissa. Katso vaikka Iltalehden sisällysluetteloa: Nainen on omassa laatikossaan, miestä varten?
Millainen tämä "nainen" on? Laatikon avattuaan tätä kiinnostaa pettäminen ja nainen on myös nettiseuraa vailla. Tämän perusteella jonkin sortin moraalisäännöstöstä ja sen ylläpitämisestä lienee ennen kaikkea kyse. Mutta ehkä ennen kaikkea salaisesta toiveesta, minne miehinen jännite voisi purkautua. Antaessaan saa.
Suhde isään voi olla jollakin tapaa taustalla tässä perheen sisäisessä adoptiossa. Ei ole perussuomalaista tai kepulaista, perinteistä heteroisäntää talossa, vaan isäntä on torpattu kauas silmistä. Liittyisikö tämä Sinin esille nostamaan käsitykseen homoseksuaalien seksuaalielämästä haitallisesta vaikutuksesta lapsiin? Tämä lienee kulttuurissa ylläolevia syyllistämis- ja pelottelukeinoja kuten kiroilemisen estämiseksi sanonta "Jumala vie kielesi".
Koetteleeko eduskunnasta poissaolijoita ennen kaikkea se, ettei talon isäntä pystykään tarjoamaan tai isäntää ei edes tarvitaankaan emännän maallisen taivaan tavoittamiseen, eli seksuaalista huippukokemukseen, vaan pelkona on ettei potenssia tarvita enää edes lasten siittämiseen.
Koiriminen ja kärsiminen
Iltaa,
Joku tätäkin ketjua lukee, vaikka kirjoittaminen on jäänyt kovin vähälle viime aikoina. Annista tuli loppujen lopuksi puheenjohtaja ja hyvä niin. Sinällään eikö ole mielenkiintoista miten nuorekkaita maamme nykyajan puoluejohtajat ovatkaan?
Minua tahtoo huolestuttaa tietynlainen fanaattisuus, joka koirajupakan jälkeen nosti päätään epäillystä massamurhailmiöstä. Taannoisesta isännän tarpeettomuudesta nousi mieleeni pohdinta, joka ehkä mieluusti näkisi miehet massamurhaajina. Sen sijaan äidit, puhumattakaan hoitoalalla työskentelevästä naisesta potentiaalisena massamurhajaana on vähintääkin puoliahdistava ajatus. Mihin tämä maailma vielä menee? Syödäänkö täällä kohta koiriakin?
Liekö Oinonen saanut jo muilta anteeksi; minun puolestani ainakin, vaikka sikamainen yhdistys puheessa tapahtui.
Minkäsuuruinen homostelustipendi olisi suuruudeltaan
Huomenta
Voisiko sitä hieman miesryhmässä miettiä minkäsuuruisesta stipendistä olisi kyse? Itse olen kiinnittänyt huomiota täällä Vihreällä langalla keikkuessani sellaiseen, miksi te kiusoittelette Perussuomalaisia? Liekö homo-ilmiössä kyse missä määrin suhteesta Raamattuun ja siinä ilmeneviin käsityksiin homoista?
Kertooko kiusoittelu siitä, millainen suhde kirjoittajalla ja laajemmin vihreällä langalla ja vihreillä on Raamattuun. Perussuomalaisista lienee suurin osa Jumalaa pelkääviä ja tämän rankaisun pelossa eivät tiedä parempaakaan tapaa toimia. Sanallisia sekasotkuja ilmenee kuten Soinilla, joka populisoi Vihreät villapaitaan ja huoleen ilmastonmuutoksesta, mutta silti nämä huolissaan olleessan kiertävät saarnaamassa ympärimaailmaa ilmastonmuutoksen vaarallisuudesta. Kaksiteräinen miekka.
Jos Perussuomalaiset pelkäävät Jumalaa ja Vihreät ilmaston- ja ympäristönmuutosta, eikö kyse voisi olla samasta asiasta? Eikö voisi ajatella että Jumala on ympäristönmuutoksen vertauskuva, joka kehittyy ihmisen ja ympäristön suhteessaolon ja yhdessä ajattelemisen kautta. Tuntuisi siltä että ihminen itse rankaisee vain itsesään ja toisia, mutta näitäkin suhteessaolonmuotoja voisi dialogilla eli ajatuksenvaihdolla säätää. Säästyttäisiin turhalta ajanhukalta.
Saisiko tästä jonkun hymistelystipendin?
Vihreille uusia kannattajia Perussuomalaisista miehistä
Iltaa,
Hymistelyajatus johti pohtimaan sellaista, jota jo työministeri Cronberg pohti puoluekokouksessa. Mistä saisi miehiä Vihreisiin. Suomessa ovat miehet usein (posti)kortilla: me kuollaan usein naisia nuorempina ylipainon tms. ikävän elämäntavan seurauksena. Ainoa järkeenkäyvä miesvoimavara vihreille ovat perussuomalaiset miehet. Ajattele, emäntä laittaa vähähiilistä illallista isännälle?
Kyllä Suomi lähtee tällä menolla uuteen nousuun: ei kannata käydä kilpaa populistien kanssa. Siinä syyllistyy itsekin vain populismiin. Vennamolainen aika on sekin jo mennyttä ja uskoisin Perussuomalaisten tämän tajuavan. Voimat kannattaa yhdistää sillä silloin olisi jo kolmen suurimman joukossa.
Kirjoita uusi kommentti