Tappolistan äärellä
Ei sen näin pitänyt mennä. Olin tottunut siihen, että riipaisevia koulunlakkautusuutisia tuli vain sieltä jostain, tyhjenevän Kepulandian perukoilta. Väärin meni. Helsingin kaupungin opetuslautakunta, ja minä sen mukana, tuskailee parhaillaan virkamiesten esitystä ”kouluverkon kehittämiseksi” eli suomeksi ties kuinka monen koulun lakkauttamista.
Olin ollut siinä uskossa, että pääkaupunkiseutu sen kun kasvaa ja pitäisi pikemminkin rakentaa uusia kouluja. Taas väärin. Kyllä se kasvaakin mutta valikoivasti. Helsingissä on vuosi vuodelta enemmän pieniä lapsia ja lukiolaisia, ja tietysti opiskelijoita. Mutta peruskouluikäiset hupenevat. Minne ne menevät ja miksi?
No sinne Nurmijärvelle tietysti. Kun kolmekymppiseen nuorperheeseen pullahtaa toinen tenava, kiva kaupunkiasunto alkaa puristaa. Tarvittaisiin isompi koti, mutta kun asuntoilmoitusten viimeisen rivin numerosarjoja keittiönpöydän ympärillä tavataan, menevät isi ja äiti hiljaisiksi. Onko se painovirhe? Nolla liikaa lopussa? Ei ole. Ja silloin Maaseudun kehystämiskeskuksen, vai mikä se on, sitkeä propaganda lankeaa rehevään maahan. Ylisukupolvinen ideologia nousee esiin. Hyvä ihmiselämä on maanviljeliyden simulointia, onni majailee järvenrantaomakotitalon tupakeittiössä.
Muutaman vuoden kuluttua, kun totuus on valjennut ja on vaurastuttu, palataan yleensä takaisin ihmisten ilmoille. Mutta lapset on ehditty kasvattaa pöpelikössä. Tässä on Helsingin kouluverkkouudistuksen syy.
Tai ei ihan. Loppupeleissä kyse on kaupungin isommista linjauksista eli muita asioita pidetään kouluja tärkeämpinä. Kokoomus ja SDP haluavat kaivaa Helsingin keskustan ali henkilöautoliikenteelle tunnelin. Hinta-arvio on nyt 500 miljoona euroa. Kouluverkkouudistuksella tavoitellaan neljän miljoonan euron säästöä. Surulliseksi pistää.
Ainakin demarien ja kokoomuslaisten todellinen arvomaailma paljastuu, mikä on hyvä asia. Omalla autolla ajaminen on Kokoomuksen mielestä tunnetusti ihmisoikeuksista pyhin (Miksei Amnesty puolusta sitä, häh?). Kun koulu on tarpeeksi kaukana, sinne täytyy mennä autolla, mikä on ihanaa, laatuaikaa lapsen kanssa. Ja kun demari on haistanut betonin on sille turha puhua järkeä. Veroeuroilla kustannettu mahtipontinen suurtyömaa. Voiko demarimpaa olla?
Opetuslautakunta onnistuu todennäköisesti karsimaan lakkautettavien koulujen listalta kaikkein kahjoimmat esitykset, mutta se ei voi vaikuttaa suurempiin linjauksiin. Harmittaa isosti.
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- ACTA (27.1.2012)
- Jäitä hattuun (26.1.2012)
- Ihminen ja ydinvoima - kenellä on vastuu? (26.1.2012)
- Kaskeala ja Haavisto (26.1.2012)
- Korjauksia tukijoiden nimilistaan (25.1.2012)
- Esimerkkinä Arrakoski (24.1.2012)
- Niin... (24.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.1.2012)(5 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







