Ken Saro-Wiwa ei kuollut
"Minä ja kollegani emme ole yksin syytettyinä. Shell on täällä syytettynä... Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että yhtiötä tullaan rankaisemaan sen tekemistä rikoksista likaisessa sodassa ogonikansaa vastaan."
Näin sanoi nigerialainen ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Ken Saro-Wiwa hänet kuolemaan tuominneen sotilastuomioistuimen edessä vuonna 1995. Sittemmin sanat pääsivät osaksi Ultra Bran kappaletta Ken Saro-Wiwa on kuollut.
Nyt, lähes neljätoista vuotta Saro-Wiwan hirttotuomion jälkeen, sanat alkavat muuttua todeksi.
Muistatteko tuon kaiken? Sen, miten kiivaasti 90-luvulla keskusteltiin Shellin öljybisnesten vaikutuksista Nigerian ympäristöön ja öljyrikkaan alueen ogonikansan elinoloihin?
Kirjailija, televisiotuottaja ja ympäristöaktivisti Ken Saro-Wiwa johti väkivallatonta ogonikansan vastarintaliikettä, joka toi Shellin toiminnan ympäristövaikutukset maailman tietoisuuteen.
Aktivistit kritisoivat erityisesti Nigeriassa laittoman, mutta Shellin laajasti harjoittaman kaasun polttamisen tuhoisia ympäristövaikutuksia.
Kun sotilastuomioistuin määräsi Saro-Wiwan teloitettavaksi, monet pitivät Shelliä osasyyllisenä tuomioon. Yhtiö on kiistänyt näkemyksen pontevasti.
Nyt New Yorkissa on alkamassa historiallinen oikeudenkäynti. Siinä monet nigerialaisten Shelliä vastaan nostamat syytteet ympäristön tuhoamisesta ja osallisuudesta ihmisoikeusloukkauksiin käsitellään yhdessä.
Syytteet nostaneet aktivistit esittävät Shellin pyytäneen Nigerian armeijalta apua öljyrikkaiden alueiden ihmisten vastarinnan kukistamisessa, rahoittaneen ja avustaneen armeijan toimia, ja olevan siten osasyyllinen teloituksiin, kidutuksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytteen pääkohta on öljy-yhtiön osuus Ken Saro-Wiwan ja kahdeksan muun aktivistin teloituksissa.
Yksi syytteen nostajista on Saro Wiwan poika Ken Saro-Wiwa Jr. Hän pohtii The Guardian-lehden artikkelissa oikeudenkäynnin historiaa ja isänsä toiminnan tavoitteita.
"Isäni ei ollut öljyn tuotantoa vastaan. Hän arvosti kapitalismin hyviä puolia... eikä olisi kieltänyt keneltäkään oikeutta saada riskin otosta ja työstä palkintoa."
Mutta voimmeko jatkaa voittojen asettamista ihmisten ja planeetan edelle?
Miten valvomme instituutioita, jotka pystyvät toimimaan nykyisten hallintojen lainsäädännön ulkopuolella?”
Oikeudenkäynti ei rajoitu pelkästään Shelliin tai Nigeriaan. Parhaimmillaan se avaa julkiseen keskusteluun elintärkeitä kysymyksiä suuryritysten, ja laajemmin koko kapitalistisen voitontavoittelun, ympäristön ja ihmisoikeuksien suhteesta.
Miten nämä kysymykset voitaisiin ratkaista niin, ettei niiden vaaliminen olisi vain eri maiden usein korruptoituneiden hallintojen, tai Ken Saro-Wiwan kaltaisten yksittäisten aktivistien varassa?
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti