Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jano

9.6.2009 15.14

Anu-Elina Lehti

Israel kärsii vakavasta vesipulasta mutta käyttää puolet juomavedestä ulkomaille päätyvien hedelmien ja vihannesten kasteluun – ja jättää palestiinalaisten pakolaisleirit odottamaan vettä kuukausiksi.

Kaksi päivää sitten vesipumppu alkoi vihdoin hyrrätä palestiinalaisen Amina Kuwarin perheen kivetyllä pihamaalla. Kahden kuukauden odotus, vesiletkun piinaava vahtiminen öin ja päivin, on hetkeksi ohitse.

Israel säännöstelee pakolaisleirin vedensaantia ja päästää sen putkiin vettä vain harvoin ja lyhyen aikaa kerrallaan – ja se hetki voi olla keskellä yötä. Vesijakelusta ei koskaan ilmoiteta etukäteen.

Kuwarin perheen naiset täyttävät vedellä keltaiset kanisterit ja suuren metallisen säiliön. Keittiöstä haetaan kaikki liikenevät kattilat ja syvät astiat.

Kun viimeinen kulho on piripinnassa, Amina Kuwar kastaa kätensä veteen ja pesee kasvonsa. Hän lataa pesukoneen täyteen likaisia vaatteita ja käynnistää koneen.

Aidan pakolaisleirillä Betlehemin palestiinalaisalueella asuu runsaat viisituhatta ihmistä. Heillä on käytössään vain noin kuusikymmentä litraa vettä päivässä per henkilö. Muutaman kymmenen kilometrin päässä asuvat israelilaiset käyttävät vettä nelinkertaisen määrän, noin 280 litraa päivässä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n suositusten mukaan ihminen tarvitsee perustarpeidensa täyttämiseen ainakin sata litraa vettä päivässä.

Samaa mieltä on Amina Kuwar.

”Veden ajatteleminen vie kaiken energiamme. Sitä on käytettävä hyvin säästeliäästi, joten kodin siivous, tiskaus ja peseytyminen vie paljon aikaa.”

Kun vesi jälleen kerran oli lähes lopussa, kaikki kolme Amina Kuwarin lastenlasta sairastuivat yhtä aikaa vatsatautiin. Oksennukseen sotkeutuneet vaatteet ja lakanat pystyttiin pesemään vasta seuraavalla viikolla.

”Pahimmillaan lapset ovat olleet peseytymättä yli viikon”, Kuwar laskeskelee.

Toki vettä voi hätätilanteessa ostaa. Sen hinta vain on köyhän pakolaisleirin asukkaille liian korkea. Yksi suuri tankillinen vettä maksaa 400 sekeliä eli noin 80 euroa. Sillä summalla Kuwarin 13-henkinen perhe syö viikon.

”Joka vuosi toivomme, että tilanne muuttuu paremmaksi, mutta koskaan niin ei käy”, Amina Kuwar sanoo ja levittelee toivottomana käsiään.

 

Palestiinalaisalueiden jano on seurausta koko Israelia piinaavasta vesipulasta.

Viime vuosikymmenien väestöräjähdys, valtava maataloussektori ja autiomaata entisestään kuivattava ilmastonmuutos ovat pienentäneet alueen vesivarat olemattomiksi. Tänä vuonna pohjavettä on 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Israel käyttää vuosittain 1,8 miljardia kuutiometriä vettä, ja viimeisimpien arvioiden mukaan maa tarvitsee tulevaisuudessa vuosittain vielä 1,5 miljardia kuutiometriä lisää.

Kuivuudesta kärsivät kaikki. Ihmishenkien ja turismin lisäksi vaaravyöhykkeellä on maan elinkeinoelämä: kuuluisat Jaffa-appelsiinit, Eden-lähdevesi ja esimerkiksi Kuolleenmeren mineraaleja hyödyntävä kosmetiikkayritys Ahava.

Israelin hallitus upottaa valtavat määrät rahaa television mainoskampanjoihin, joissa bambisilmäiset mallit kehottavat kansalaisia vedensäästötalkoisiin. Monien mielestä kampanjointiin hassatut summat pitää mieluummin käyttää vesipihien teknologioiden veronalennuksiin.

Vedenpuute on tehnyt Israelista vesiteknologian luvatun maan. Iso osa kotitalousvedestä kierrätetään maatalouden kasteluvedeksi. Suurin toivo on pantu suolanpoistolaitoksiin, joiden avulla merivedestä saadaan kohtuullisin kustannuksin juomakelpoista.

Merivedestä suodatetun juomaveden kuutiometrihinta on muutaman vuoden aikana pudonnut kahdesta eurosta neljäänkymmeneen senttiin.

Jostakin syystä uusi teknologia ei ole tuonut lisää vettä palestiinalaisten kanisterehin.

Palestiinalaiset maksavat vedestä paljon, eikä Israel myönnä heille lupia uusiin pohjavesialueiden porauksiin.

Gazassa vesipula on jo vuosia ollut kriittinen. Joillakin palestiinalaisalueilla, esimerkiksi Länsirannalla, vesivarat ovat YK:n laskelmien mukaan vielä kohtuulliset.

Ongelmia aiheuttaa myös se, että 90 prosenttia pohjavesivaroista ei täytä juomaveden laatuvaatimuksia.

Syynä veden heikkoon laatuun ovat Israelin harjoittaman tehomaatalouden nitraattipäästöt ja vuosia jatkuneesta liiallisesta vedenotosta seurannut suolapitoisuuden nousu. Likaisen veden vuoksi ripuli ja erilaiset vatsataudit ovat palestiinalaisalueilla yleisiä.

Vaikka kaikki muut sektorit Israelissa pihistelevät vettä, maatalous elää kuin ennenkin. Rutikuiviin peltoihin kaadetaan tonnikaupalla Jordanjoesta pumpattua vettä, jotta eurooppalaiset saavat halpoja hedelmiä.

Afulan lähellä sijaitsevalla Ginegar-kibbutsilla vesipulaan on herätty. Keskelle peltoaukeaa on rakennettu suuria altaita, joissa jyllää läheisen Migdal Ahemek -kaupungin jätevesi. Auringonkukkia ja eläinten rehua kasvavat pellot kastellaan puhdistetulla jätevedellä.

Kierrätysvedestä ei kuitenkaan saada niin puhdasta, että sitä voitaisiin käyttää kaikilla pelloilla, kertoo 600 peltohehtaarin kastelujärjestelmästä vastaava johtaja Zohar Formen.

Euroopan ja Japanin markkinoille tarkoitetut orgaanisesti viljellyt maissit, tomaatit, parsat, porkkanat, greipit, appelsiinit ja mantelipuut kastellaan aivan tavallisella juomavedellä.

Israelin kuivuuden ja liiallisen vedenkäytön hinta kiteytyy Kuolleenmeren rannalla.

Jordanian ja Israelin rajalla sijaitseva suuri turkoosinsininen järvi on ollut maan ylpeys ja tärkeä turistirysä. Nyt autiot hotellit ja laiturinpätkät tönöttävät keskellä ruskeaa hiekkaa meren kimmeltäessä kaukana horisontissa.

Kasvanut vedenkulutus ja Jordanjoen raju pumppaus ovat synkistäneet Kuolleenmeren tulevaisuuden. Noin tuhannen neliökilometrin laajuisen järven vesimassa on viime vuosina supistunut dramaattisesti: sen pinta laskee yli metrin vuodessa.

Venäläiset turistit voivat vielä hetken sivellä ihoonsa mineraalipitoista mutaa ja kuvata kotialbumiinsa klassisia kelluntakuvia, mutta jos järven pelastamiseksi ei käynnistetä pikaisia toimia, Kuollutmeri katoaa kokonaan.

Osa Kuolleenmeren hotelli- ja kahvilayrittäjistä on päättänyt sinnitellä. He siirtelevät tottuneesti muoviset rantatuolit ja aurinkovarjot lähemmäs vesirajaa ja rakentavat muutaman vuoden välein rantaan uuden laiturin ja uimavalvojan kopin.

Israelin, Jordanian ja palestiinalaisten viranomaiset suunnittelevat Punaisenmeren ja Kuolleenmeren välille tunnelia, jonka avulla Kuolleeseenmereen johdetaan 870 miljoonaa tonnia uutta vettä vuosittain. Jos tämä RedDead-projekti toteutuu, Kuolleenmeren kemiallinen koostumus muuttuu.

Israelin ympäristöjärjestöt vastustavat hanketta, sillä merten väliin vedettävän putken kaikkia ympäristövaikutuksia ei tarkalleen tiedetä.

Yhteiskuntaa ravistelevaan vesikriisiin on alettu esittää radikaaleja ratkaisuja. Yksi niiden esittäjistä on israelilainen vesitutkija ja rauhanaktivisti Hillel Shuval, jonka mielestä maataloutta tulee suitsia kovalla kädellä.

Ympäristötieteiden professori Shuval asuu Jeru-salemin keskustan liepeillä kauppakeskuksen yläkertaan rakennetussa huoneistossa, jota koristavat itämaiset matot ja juutalaiset uskonsymbolit.

Olohuoneesta avautuu suuri terassiparveke, jossa erilaiset kukat kilpailevat auringonvalosta terrakotan värisissä ruukuissaan.

Vaikka Shuval saarnaa kitsaan vedenkäytön puolesta, hän on äänekäs puistojen ja puutarhojen puolestapuhuja. Kaupunkien viheralueiden alla kulkevat kastelujärjestelmät ovat hinta, joka ihmisten hyvinvoinnista on maksettava.

”Urbaanilla yhteiskunnalla on oltava vihreät keuhkot eli puistot, jotka hengittävät. Kaupunkilaisten mielenterveyttä meillä ei ole varaa menettää”, Shuval sanoo.

Maataloutta hän silti kritisoi. Shuvalin mukaan Israelin suhde maatalouteen on ideologinen, sitä on ihannoitu tuhansia vuosia. Israelilaiset rukoilevat pyhälle maalle sadetta, ja kaikki juutalaisten juhlapyhät perustuvat agraariin vuodenkiertoon.

Maatalous on Israelissa tärkeä poliittinen ase. Maatilat ovat tarjonneet työtä Israeliin muuttaneille pakolaisille, ja viljelysten avulla on varmistettu maan ruokaturvallisuus. Näin aikaisemmin – nyt Israelin ruuasta 80 prosenttia tuodaan ulkomailta.

Shuvalin mielestä maatiloja on Israelin tarpeisiin ja olosuhteisiin nähden aivan liikaa. Maatalous käyttää yhä puolet kaikesta maan vedestä, vaikka se on vain kymmenen prosentin tekijä Israelin bruttokansantuotteessa.

”Maatalous ei ole enää tärkeä osa maamme ekonomiaa, mutta sen psykologiasta on vaikea päästä irti”, Shuval sanoo.

Viime vuosikymmeninä Israelin elinkeinorakenne on alkanut muuttua. Huipputeknologia ja koneteollisuus ovat tuottaneet maataloutta merkittävämpiä vientiartikkeleita.

 

Kysymys Israelin niukkojen vesivarojen oikeudenmukaisesta jakamisesta on arka asia. Varastaako Israel palestiinalaisten veden?

Professori Shuval huokaa ja aloittaa luennon kansainvälisestä vesilaista ja valtioiden välisten rajajokien ja pohjavesien yhteiskäytöstä. Lain tulkinnasta on kahtalaista näkemystä, mutta Shuvalin mukaan Israel toimii kansainvälisten lakien puitteissa.

”Kansainvälisten vesilakien mukaan israelilaiset eivät varasta palestiinalaisten vettä. Israel käyttää vettä mutta ei varasta”, Shuval painottaa.

”Toisaalta olen sitä mieltä, että Israelin pitää ehdottomasti kasvattaa palestiinalaisten saamaa osuutta vedestä.”

Monien poliitikkojen ja tutkijoiden mielestä kallisarvoisten vesivarojen hallinta on yksi syy Israelin laajentumispolitiikkaan. Israel on vuoden 1967 jälkeen tiukasti kontrolloinut Länsirannan ja Gazan pohjavesialueita.

Hillel Shuvalin mukaan Israelin hallitus on vuosikaudet kärsinyt vakavasta vesihysteriasta. Etenkin oikeistopoliitikot ovat pitäneet tiukasti kiinni veden hallinnasta ja uskotelleet äänestäjilleen, että palestiinalaisten vesiosuuden kasvattaminen johtaa janoon Israelissa.

Suolanpoistoteknologian kehittäminen on Shuvalin arvion mukaan lieventänyt israelilaisten kantoja. Nykyisin yhä suurempi joukko arvioi, että veden oikeudenmukaisempi jakaminen on tärkeä tekijä poliittisen tilanteen vakauttamiseen.

Shuval ei kuitenkaan usko, että vesivarojen jakaminen on avain rauhaan. Itse asiassa koko kysymys vähän naurattaa harmaahiuksista juutalaisprofessoria, jonka mukaan puheet vesisodasta ovat silkkaa scifiä.

”Vesi on yksi helpoimpia Lähi-idän kysymyksistä. Journalistit haluavat tehdä siitä dramaattisen. Teknologia tulee ratkaisemaan vesiongelman, rauha palestiinalaisten ja juutalaisten välillä onkin sitten paljon monimutkaisempi juttu.”

Shuvalin mukaan rauha naapurien kanssa vaatii, että Israel auttaa palestiinalaisia selviytymään taloudellisesti ja sosiaalisesti –ja siihen kyllä tarvitaan myös vettä.




Viite