Lähiruoka jyrää
Lähiruoka on selvästi käynyt taisteluun ja päättänyt kampeutua lautasillemme, halusivat suuret kauppaketjut tai eivät.
Kesäkuun alussa lähiruoka pystytti päämajan aivan Helsingin keskustaan, Lasipalatsiin, jonne avattiin ruokaintoilijoiden Viisi tähteä -veljestön johdolla lähi- ja luomuruokaan erikoistunut maatilatori Eat&Joy.
Kyyttöä, villiporoa, sieniä, kirnuluomuvoita, paikallisia siidereitä, luomujäätelöä ja lähimyslistä alkaen kaikkea, mitä sata suomalaista pientuottajaa haluaa meille tarjota.
Lähiruoka etenee myös toisella rintamalla. Keskustapuolue sai työ- ja elinkeinoministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön käynnistämään tällä viikolla selvityksen siitä, kuinka paikalliset elintarvikkeet pääsevät myyntiin kauppoihin.
Aikomus on tutkia lisäksi, voivatko viranomaiset vaikuttaa siihen, että lähiruoka pääsisi nykyistä paremmin tyrkylle suurten kauppaketjujen valikoimiin. Keskustan mielestä lähiruuan tarjonta tulee varmistaa kirjaamalla se kilpailulakiin. Selvitys valmistuu vuodenvaihteessa.
Tuntuu aavistuksen vieraalta ajatus, että lähiruualle eli suomalaisista – ja virolaisista? – raaka-aineista koostuville elintarvikkeille raivattaisiin valtion mahtikäskyllä tilaa kaupan hyllyillä. Ideaa pitää hieman jalostaa.
Ottakoon valtio energiatehokkaan askeleen ja perustakoon ruokakauppaketjun, joka myy vain vähähiilisiä ruokia, todellisia kausituotteita. Talvisin siellä ei ilmeisesti olisi tarjolla lähiruokaa lainkaan, ei varsinkaan kasvihuoneissa viljeltyjä kotimaisia tomaatteja. Tuotteiden hiilireput kirjattaisiin hintalappuihin.
Vai säästääkö joku kauppaketju meidät vihersosialismilta ja ottaa hoitaakseen tämän homman?
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Lähiruoka on kepuhuijaus
Olisi ihan kiva jos ottaisitte onkeenne oman lehtenne fiksuimman kirjoittajan, Jarkko Tontin huomiot "lähiruuasta"
http://www.vihrealanka.fi/node/2267
Kriittinen asenne tukiaisviljelijöiden vedätyksiin olisi paikallaan, vihreiden maine hihhulipuolueena vahvistuu muuten jälleen.
Lainaus:
"Elintarvikkeiden elinkaaritutkimukset ovat parasta vastalääkettä ruokanationalismille ja lähiruokapölpötykselle. Ne eivät tue lähiruokaideologiaa.
Ympäristökuormituksen kannalta ratkaisevaa on, tehdäänkö aamupuuro sähköliedellä vai mikroaaltouunissa, ei se, tulevatko hiutaleet läheltä vai kaukaa."
Stadin lähintä ruokaa.
Vai lähiruoka käy vastaiskuun, kun Helsingin keskustassa muutama friikki myy hankolaista luomulammasta kuusikymppiä kilo. Villiporo on muuten stadissa yhtä lähiruokaa kuin tanskalainen metsäpeura.
Kirjoittaja menee kepulaisten lankaan, jossa "lähiruuan" nimellä tehdään protektionistista maatalouspolitiikkaa. Sen tarkoituksenahan on pitää kepulaisen viljelijän valtionpiikki auki loputtomasti.
Kauppaketjuista sen verran, että kannattaa tutustua ketjujen ECR-järjestelmään. Kun maan pt-kaupan markkinasta on 75% kahden toimijan käsissä, niin tavarantoimittajan tilanne on se, että jollet pysty toimittamaan tuotetta keskusvarastoon niin paljon, että se riittää ketjun kaikkiin toimipaikkohin Hangosta Utsjoelle, niin olet sitten ilman.
Tämä on vaihtoehdoton maa ja sellaisena tulee pysymään, vaikka pari huovuttajaa ostaisikin kumpulalaiseen kesägrilliinsä sitä sairaan ihkua lähitofua Kemistä.
Vakuuttavaa ...!
JUUPAS , Elina Heino:
***Ottakoon valtio energiatehokkaan askeleen ja perustakoon ruokakauppaketjun***
EIPÄS , Jarkko Tontti :
***Ympäristökuormituksen kannalta ratkaisevaa on, tehdäänkö aamupuuro sähköliedellä vai mikroaaltouunissa, ei se, tulevatko hiutaleet läheltä vai kaukaa.***
JUUPAS , Olli Tammilehto , Kirjassa "Rahdin rikokset"
***Valtavien tavaramäärien rahtaaminen ympäri maailmaa tulee kalliiksi ympäristölle, köyhille maille ja yksittäisille ihmisille.***
Vautsi ... on tosi vakuuttavaa , että vihreässä liikkeessä voidaan ihan pokkana ensin vastustaa rahtaamista , sitten tyrmätä rahdin vaikutukset ja sitten taas tuomita rahtaaminen.
I'm impressed.
Lähiruoka? Ketä kiinnostaa!
Kyyttöä, villiporoa, sieniä, kirnuluomuvoita, paikallisia siidereitä, luomujäätelöä ja lähimyslistä alkaen kaikkea, mitä sata suomalaista pientuottajaa haluaa meille tarjota.
Kuulostaa hyvältä. Huom. hyvältä, ei ekologiselta. Ruoan ekologisuus ei kiinnosta minua pätkääkään. Maku ratkaisee.
Viherpiipertäjät ovat marginaaliryhmä, joten jos lähiruoka alkaa käydä kaupaksi, niin se johtuu mausta.
Kirjoita uusi kommentti