Ympäristöaneita
Huomisaamuna se tapahtuu. Kattoteltalla varustettu automme lähtee Lusakasta kohti Helsinkiä. Valmisteluissa on ollut niin monta mutkaa, että sambialaiset ystävät vitsailevat noituudesta. Nyt, kun lukemattomilla korjaamoilla käytetty auto on vihdoin valmiina lähtöön, mielessä on helpotus, jännitys ja syyllisyys.
Viimeksi mainittu siksi, että laskin vasta nyt kunnolla matkan ymäristövaikutuksia. Päätös ajaa Sambiasta Suomeen autolla syntyi monista syistä. Ajattelimme, että kun joka tapauksessa palaamme Eurooppaan, haluamme samalla nähdä pohjoisen Afrikan maita. Halusimme siirtyä kahden Sambiassa vietetyn vuoden jälkeen uuteen elämään rauhassa, kaikkea sulatellen.
Ja sitten, ympäristö. Emme toki kuvitelleet autolla ajamisen olevan ekomatkailua. Silti oletimme sen olevan ympäristön kannalta hitusen parempi kuin lentäminen. Laskettuani asiaa internetin hiililaskureilla huomasin, että matkan päästöt ovat yhtä isot tai suuremmat kuin mitä lennot Suomeen olisivat.
Eikä kyse ole vain tästä matkasta. Rakastan matkustamista. En tiedä mitään ihanampaa kuin jännityksen tunne saapuessa paikkaan, jossa ei ole ennen käynyt. Vaikka matkustan junilla tai busseilla aina kun se on mahdollista, matkustaminen on ylivoimaisesti suurin ilmastosyntini. Syötän hiililaskureihin myös työmatkojen lennot, koska niiden poisjättäminen olisi huijausta. Minähän haalin työtehtäviä, joissa pääsee matkustamaan.
Olin teininä punkkari. Punkkareiden kesken kulutusvalintojen merkityksestä puhuttiin jo ennen kuin kysymykset olivat nousseet valtamediaan. Ostettiin reilun kaupan kahvia, syötiin kasvisruokaa ja boikotoitiin ylikansallisia yhtiöitä.
Osa punkkareista kritisoi äänekkäästi "väärin" kuluttavia ihmisiä. Silti myös heidän etiikkansa oli valikoiva: lihaa ei syöty, mutta nahkaiset niittitakit pidettiin. Tukan sai värjätä vihreäksi eläimillä testatulla värillä ja lähes kaikki polttivat tupakkaa. Sama ilmiö näkyy nyt, kun kuluttamisen vaikutuksista puhutaan paljon. Edes tiedostavina itseään pitävien ihmisten valintoja ei ohjaa eettinen johdonmukaisuus. ”Pahoista” asioista pidetään rakkaimmat.
Kyselin ympäristönsuojeluun erikoistuneelta ystävältä, miten pääsisin matkailun tuottamasta syyllisyydestä. "Et mitenkään", hän sanoi. "Paitsi jos alat matkustaa pyörällä." Niinhän se on. Kuva itsestäni on väärä. Ajattelen olevani ympäristötietoinen tyyppi. Silti matkustan niin paljon, että vaikka yritän muuten tehdä ekologisia valintoja, hiilijalanjälkeni on kamala.
Aiomme korvata automatkan Eurooppaan aneilla, istuttamalla puita. Mutta silti: tämän matkan jälkeen olen menossa työmatkalle. Rakastan sitä. Ja toivon, että joku rajoittaisi minua. Että ympäristöä rasittavasta matkustamisesta tulisi niin hankalaa, ettei sitä olisi järkeä tehdä. Vielä enemmän toivon, että Helsingistä kulkisi pian juna Tallinnaan, ja junarata Kairosta Kapkaupunkiin toteutuisi vihdoin. Jos niin ei käy, olkaa kilttejä ja asettakaa minulle rajat!
- Joopa joo (14:41)
- Itsestäänselvyyksiä (13:38)
- kuinka menne Espanjalla ? (13:01)
- gargikselle kysymys (11:56)
- Matkailu saattaa kärsiä? (11:13)
- suomenruotsalaisuudesta (10:09)
- kumijalasta (09:56)
- Kuka sitä haluaa? (09:54)
- Tämä talvi on epätavallinen (11.3.2010)
- pakkoruotsi ja maamme kaksikielisyys (11.3.2010)
- Naistenpäivän viettäminen on (11.3.2010)
- Miksi vain ruotsiksi? (11.3.2010)
- Naapureita riittää Tommy (11.3.2010)
- Vaimoni luopui Vihreistä (11.3.2010)
- Muttaku... (11.3.2010)
- Tämä talvi on ihan tavallinen (11.3.2010)
- Onneksi olkoon Kari Mäkinen! (11.3.2010)
- kielitaidosta (11.3.2010)
- Pakkoruotsi (14:41)(35 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (14:09)(50 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- jätevesiasetus (9.3.2010)(5 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (7.3.2010)(12 kommenttia)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (7.3.2010)(5 kommenttia)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)
- Ay-politiikka (4.3.2010)(1 kommentti)
- (11 kommenttia)
- Vihreiden tila (3.3.2010)(7 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (2.3.2010)(26 kommenttia)


















Suoraselkäinen nainen
Kyky arvioida myös itseään ja omia vaikuttimiaan rehellisesti on arvostettava piirre ihmisessä. Olet suoraselkäinen nainen, ja olet ymmärtänyt oikein sen ainoan syyn, minkä vuoksi myös vihreää politiikkaa tarvitaan. Kunnioitan.
Vihreässä tiedostamisessa
Vihreässä tiedostamisessa on kyse statuksesta. Sillä signaloidaan koulutusta ja sosiaalista asemaa ja erottaudutaan proleista. Valitettavasti matkustaminen ja vieraisiin kulttuureihin tutustuminen ovat myös perinteisiä statussignaaleja. Jos luopuu toisesta, menettää varsin suuren osan statuspisteistään.
Onneksi keksittiin puiden istuttaminen!
Puita maahan, tottakai
Maanomistajana kasvatan aina uusia puita metsästä myymieni tilalle. Tämähän on aivan normaalia taloudelliseen toimintaan kuuluvaa omaisuuden hoitoa. Erityisiä ekologista omaatuntoa paikkaavaa merkitystä sillä ei pitäisi olla..
Hienoa, että huomaat
Ristiriidan. Ympäri palloa ei voi matkustella ja olla samalla uskottavasti änkyrävihreä.
En tiedä kuinka äärivihreä olet, mutta voi kumpa monet muutkin vihreät naiset huomaisivat toiminnassaan ja ajatusmaailmassaan kovat ristiriidat.
Silloin vihreitä ajatuksia olisi paljon helpompi suurien massojenkin omaksua, jos naurettavimmat idealismin kukkaset saataisiin kitkettyä.
Voidaanhan me suomalaiset maksattaa itsemme rutiköyhiksi ilmastoaneilla ( päästömaksut ym. ), mutta ketä se höydyttää? Ei ketään. Maailman saastumisen väheneminen tai hiilipäästöjen kuriin saaminen eivät ole suomalaisista kiinni.
Meitä suomalaisia tämä maksattaminen kuitenkin HAITTAA ja paljon. Ellei sitten halua palata elintasossa jonnekin kivikaudelle.
Ihmettelen vihreiksi
Ihmettelen vihreiksi itseään kutsuvien matkailuintoa. Iso osa facebook-kavereistani (toki myös muita kuin vihreitä) käyttää sovellusta lähinnä (kauko)matkoillaan kehuskeluun.
On toki järkevämpää matkustaa pitkäksi ajaksi kauas, lähimatkailla sitten paikan päällä ja sitten palata kotiin. Pitkät viikonloppumatkat lentäen ovat kivikautta.
Tiedostava ihminen voi rajoittaa myös itse itseään. Lopetimme lento-/laivamatkailun pari vuotta sitten. Emme kärsi asiasta mitenkään. Lomilla tapaamme ystäviä ja sukuloimme, ja matkailemme myös pienimuotoisesti kotimaassa. Rahantarpeen pienennyttyä voimme himmata myös työnteossa. Summa summarum: enemmän aikaa!
VIhreiden ongelma
Tämä on vihreiden ongelma. Kuinka paljon kulutusta pitäisi rajoittaa ja millä perusteilla. Tähän ei ole vielä esitetty vastausta.
Eikä varmaan esitetäkään. Liian vaikea ongelma. Vaatisi suurta analyyttistä kykyä sekä selvää näkemystä arvoperustasta.
Kuten joku jo totesi,
Kuten joku jo totesi, facebook on sitä varten, että sen avulla kehutaan omien molekyylien siirtokokemuksia, vaikka äänestäisi kuinka greeniä aina kun mahdollista ja poliittiset näkemykset olivat sika liberal.
Patologinen matkustaminen on vaan niinku sillei must jos haluu olla niinku uskottava suvaitsevainen ja vihree citytyyppi hei.
Kuinkakohan paljon näistä "uusistä hipeistä" on elintasoturismillaan tuhonnut planeettaa?
Vaikka en mistään hinnasta äänestäisi enää vihreitä, en aio astua lentokoneeseen ellei se ole aivan välttämätöntä. Ja milloin se olisi?
Ei kai
Ei kai ympäristötietoisenkaan ihmisen tarvitse olla täydellinen? Vai onko ympäristötietoisilla ihmisillä käynnissä kilpailu siitä, kuka saa kirkkaimman sädekehän? Ilmeisesti.
Minua oikeastaan kuvottaa haaveet siitä, että matkustamisesta tulisi kallista kaikille paitsi ökyrikkaille... toki sitä on helppo vaatia sitten, kun ITSE on matkustanut koko ikänsä joka maailman kolkassa ja alkaa vetäytyä eläkepäiviä viettämään: riistetään tulevilta sukupolvilta tämäkin lysti, kun se ilmasto you know.
Matkailulla on ilmasto- ja ympäristövaikutuksia, mutta niitä voi myös vähentää mm. ekomatkailulla, jonka avulla myös säilytetään jo monia luontoalueita, koska ne ovat liian kalliita (rahallisesti) tuhottavaksi.
Matkailu myös oikeasti avartaa, jos sen antaa avartaa. Miksi muilta pitäisi kieltää tämä? Toki on niin mieltäylentävää piehtaroida omantunnontuskissa ja itsesäälissä, kun on pakko matkustaa ja se on niin kivaa, mutta ne päästöt. Kuulostaa vähän samalta kuin kumppaniaan pettävien jorinat...
"Ei kai
"Ei kai ympäristötietoisenkaan ihmisen tarvitse olla täydellinen? Vai onko ympäristötietoisilla ihmisillä käynnissä kilpailu siitä, kuka saa kirkkaimman sädekehän? Ilmeisesti."
Näin se just on. Eivät vihreät tyttöset ja hippipojat oikeasti halua alempaa elintasoa. Varsinkaan sitten, kun opiskeluaika on jo takana ja itse pitää elättää itsensä ja perheensä.
matkailun säätelystä
Hei kyynikko!
Luettuani kommenttisi haluan tarkentaa: en toki toivo, että matkailu olisi kallista kaikille muille paitsi rikkaille. (henk koht minua ärsyttää osin samasta syystä esimerkiksi työmatkalentojen pois jättäminen monista hiililaskureista.) Sen sijaan toivon, että matkustamisen ympäristövaikutukset näkyisivät valitun matkustustavan hinnassa, siis enemmän edullisia junamatkoja, vähemmän ja kalliimpia lentoja jne. Nyt lukemattomien halpislentoyhtiöiden aikana suunta on ainakin Euroopassa ikävä kyllä täysin päinvastainen.
aurinkoisin terveisin
elina
Täydellisyyden tavoittelua?
Mielestäni on absurdi ajatus, että jos kannattaa vihreitä arvoja, ei voisi matkustaa lentämällä. Sehän on vähän saman kuin että jos et voi pelastaa koko maailmaa, ei kannattaisi tehdä mitään.
Ihan hyvin voi elää suht "ympäristöystävällisestikin" vaikka lentomatkailee joskus. Voihan sitä vaikka priorisoida matkustamisen muun kulutuksen edelle: Välttää autoilua, lihansyöntiä, muuta kulutusta...jne. Miksi vihreästi ajattelevan pitäisi olla täydellinen ollakseen uskottava?
Miksi esim joka päivä autolla 100 km työmatkan ajaminen on jotenkin hyväksyttävämpää kuin kerran vuodessa lentomatkan tekeminen?
Täyden lentokoneen polttoaineen kulutus on kilometriä kohden samaa luokkaa kuin henkilöauton. Mielestäni ihmisellä, vihreästikin ajattelevalla, on oikeus valita itseään eniten miellyttävät tavat "pelastaa maailmaa". Hyvähän sekin on että tekee edes jotain!
Minä priorisoin lentomatkat, hyvällä omatunnolla :)
lisäys
"Täyden lentokoneen polttoaineen kulutus on kilometriä kohden samaa luokkaa kuin henkilöauton."
Siis tarkoitin per henkilö :)
matkustus boikottiin
"Täyden lentokoneen polttoaineen kulutus on kilometriä kohden samaa luokkaa kuin henkilöauton."
Onko? Joku voisi laittaa laskelmat. Mutu-tuntumalta sillä katumaasturilla saisi körryytellä vuosikymmeniä että se korvaisi yhden jumbolennon maailman toiselle puolelle.
Asia selviää helposti!
"Täyden lentokoneen polttoaineen kulutus on kilometriä kohden samaa luokkaa kuin henkilöauton."
Onko? Joku voisi laittaa laskelmat. Mutu-tuntumalta sillä katumaasturilla saisi körryytellä vuosikymmeniä että se korvaisi yhden jumbolennon maailman toiselle puolelle.
Minäpä laitan linkin, jonka avulla Johan voit selvittää tämänkin probleemin: http://www.google.fi/ :-)
lentokoneen polttoaineenkulutuksesta
http://www.finnair.fi/paastolaskuri/
Oheisen laskurin mukaan täyden lentokoneen polttoaineenkulutus ei olisi kova, mutta koska (lento)matkat ovat pitkät on kulutettu kokonaislitramäärä tietysti korkea.
Moottoritienopeudessa citymaasturissa pitää istua 4 henkilöä että olisivat tasoissa, kolmen hengen kuormalla cittari kuluttaa enemmän. Vajaatäytetty lentokonekin tietty kuluttaa henkeä kohden enemmän joten vertailu on helpointa tehdä siten että yksin tai kaksin ei citymaasturilla kannattaisi ajaa Afrikkaan.
"oikeus valita itseään eniten miellyttävät tavat "
No juu, helppoa kikkailua kulutus/km-periaatteella.
Lomamatkat:
Jos perhe ajaa autolla viikoksi mökille 50km:n päähän ja naapuriperhe matkustaa lentäen Thaimaaseen niin ihan sama määrä siinä menee polttoainetta.
...niinku kilometriä kohden... :)
helppoa kikkailua per km
Ei se noin mene. Jos sama perhe ajaa autolla Venäjän ja Aasian läpi Thaimaahan niin silloin voi verrata polttoaineenkulutusta auton ja lentokoneen välillä.
Tai realistisesti: Jos menee Pariisiin niin silloin voi laskea lentääkö sinne vai ajaako autolla. Jos menee yksin niin polttoaineenkulutuksen kannalta on tuhlausta mennä yksin autolla jos ilmabussilla pääsee 1/3 polttoaineenkulutuksella. Toki tulee miettiä tarvitseeko koko matkaa välttämättä edes tehdä.
"Jos perhe ajaa autolla
"Jos perhe ajaa autolla viikoksi mökille 50km:n päähän ja naapuriperhe matkustaa lentäen Thaimaaseen niin ihan sama määrä siinä menee polttoainetta.
...niinku kilometriä kohden... :)
"
Joo, kikkailua. Mutta moni ajaa autolla tuhansia - kymmeniätuhansia kilometrejä vuodessa. Jos mielummin priorisoi yhden lentoreissun ja jättää autoajelut ajamatta, sen ei pitäisi olla yhtään sen paheksuttavampaa. Lentäminen ei ole yhtään sen pahempi asia itsessään.
Kirjoita uusi kommentti