”Budjetista uupuu vihreä verouudistus”
Nyt olisi ollut sopiva aika tuoda ekologinen verouudistus budjettiin, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.
Kuurupiiloa? Eero Yrjö-Koskinen ei löytänyt budjettiesityksestä ekologista verouudistusta.
Kuva: yrjo-koskinen.fi”Minulle on kuitenkin jäänyt epäselväksi, missä se piilee”, Yrjö-Koskinen kommentoi valtiovarainministeriön perjantaina julkaisemaa budjettiesitystä.
Hän harmittelee, että muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Kataisen myönteisistä kommenteista huolimatta ekologinen verouudistus ei näy budjetissa.
Yrjö-Koskisen mukaan nyt olisi ollut hyvä aika esimerkiksi laajentaa jätevero koskemaan yksityisiä kaatopaikkoja ja jätteenpolttoa.
”Se lisäisi luonnonvarojen uusiokäyttöä ja tuloja valtion kassaan. Muutenkin nyt olisi otollinen aika paikata alijäämäistä budjettia siirtymällä luonnonvarojen verotukseen.”
Nykyinen esitys ei Yrjö-Koskisen mukaan myöskään vastaa hallituksen omia energia- ja ilmastopoliittisia tavoitteita.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti