Epätodellinen Sudan

”Haluatteko teetä vai kahvia?”

Miehellä on tuimat silmät. Lanteilla roikkuu kivääri. Yhtäkkiä kasvot leviävät hymyyn, ja hän viittoo meitä istumaan. Pienelle pöydälle ilmestyy hopeanvärinen kannu täynnä vahvaa, kardemummalla maustettua kahvia.

Olemme Etiopian ja Sudanin rajalla ja odotamme, että viranomaiset leimaavat auton maahan tuomiseen vaadittavat paperit. Ulkona on 40 astetta lämmintä, mutta hetki sitten kädet tärisivät. Darfurin kansanmurha. Sharia-laki. Kansainvälisen rikostuomioistuimen pidätysmääräys presidentille.

Sudan tuntui kotimatkan vaarallisimmalta maalta, jonka läpi on päästävä nopeasti. Nyt iloisesti hymyilevät rajaviranomaiset tarjoilevat kahvia, ja opettavat kärsivällisesti arabian kielen sanontoja.

Kun ajamme leijuvan hiekan ja auringonlaskun kultaaman maiseman halki pääkaupunkiin Khartoumiin, mielikuva Sudanista särkyy lisää. Kauppiaat, huoltoasemien myyjät ja tien tarkastuspisteiden poliisit toivottavat tervetulleeksi häkellyttävän lämpimällä tavalla.

Olen pitänyt matkakirjojen luonnehdintoja ”uskomattoman ystävällisistä” ihmisistä mainoslauseina, joita käytetään silloin, kun maassa ei ole mitään matkailijaa kiinnostavaa. Sudan murtaa käsityksen. Kun pystytämme teltan Khartoumissa, Niilin rannalla olevan purjehduskerhon parkkipaikalla olemme valmiit julistamaan, että sudanilaiset ovat ystävällisimpiä tapaamiamme ihmisiä.

Darfurin kansanmurha. Raippatuomiot. Ihmisoikeusrikokset. Ne pyörivät mielessä, kun kuljemme Khartoumin kaduilla ja katselemme trendikkäitä, islamilaiseen huiviin ja tiukkoihin farkkuihin pukeutuneita tyttöjä ja jokivarressa mehua juovia raukeita pariskuntia. Miten monta maailmaa mahtuu samaan maahan, samaan aikaan.

Mikään maa ei ole tuntunut yhtä epätodelliselta, ei lumonnut samalla tavalla kuin Sudan. Khartoumin hiekkapölyn utuisiksi värjäämillä kaduilla kulkee kuin olisi lentänyt toiseen maailmaan. Keskustelut valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden miesten ja värikkäillä huiveilla verhottujen naisten kanssa jättävät hämmentyneeksi. Eikö koko maassa ole yhtään tylyä ihmistä?

Silti olo on ulkopuolinen. Katsellessa kadulla rukousmatolle polvistuneita miehiä, mainostalujen presidentin kuvia ja sukupuolten mukaisiin ryhmiin jakautuneita ihmisiä tiedämme, että emme ymmärrä tätä maata. Lumo on ulkopuolisen lumoa.

Mutta olen iloinen, kun luen mielenosoituksista, joita maassa pidettiin äskettäin toimittaja Lubna Husseinin tueksi. Hussein tuomittiin 40 raipaniskuun vihreiden housujen pitämisestä julkisella paikalla. Hän kiisti syyllisyytensä ja teki tapauksesta julkisen.

Sudanin ja arabimaailman naiset kerääntyivät hänen tuekseen, ja kansainvälinen media kiinnostui tapauksesta. Nyt tuomari on lykännyt tuomion täytäntöönpanosta päättävää oikeudenkäyntiä.

Maassa, joka toivoo vihdoin pääsevänsä Darfurin sodan aiheuttamasta kansainvälisestä eristyksestä mietitään, mitä asialle tehdään. Mielenosoittajien kyltissä sanottiin: ”Lubnan asia on jokaisen naisen.”

Sen ainakin ymmärrän.