Eduskunta Day Spa

15.9.2009

Kävin eduskunnassa sattumalta juuri talon liikuntapäivänä, joten en juuri kansanedustajiin törmännyt. Koska veteraanikansanedustajana minulla on Eduskunta Day Span käyttöoikeudet, osallistuin liikuntapäivään käymällä punttisalilla, jossa ahkeroi joukko talon työntekijöitä.

Saunaan en päässyt, sillä remontin takia joudumme jumppaamaan leiriolosuhteissa väestösuojassa. Varsin tyhjää punttisalilla on yleensä muutenkin. Kansanedustajilla ei ole aikaa urheilla.

Stubb on oma lajinsa, poliitikko mallia 2.0. Hänessä on enemmän ominaisuuksia kuin muilla, jotka eivät osaa pyöräillä, uida, juosta, hiihtää ja kehua Euroopan unionia saman päivän aikana. Ehkä hänkin menisi eduskunnassa pilalle ja jämähtäisi juoruilemaan luppoajoiksi kahvilan etuosan miestenpöytiin.

Entisiä kansanedustajia punttisalilla näkyy vielä vähemmän. Talon palveluita voi toki käyttää muutenkin. Yksi pitkäaikaistyötön entinen kansanedustaja käy kuulemma jo toista vuosikymmentä hoitamassa kaikki puhelunsa eduskunnan aulan yleisöpuhelimesta, mutta itse en ole koskaan häntä bongannut, en varmaan edes tunnistaisi.

Olimme taannoin Donnerin kanssa samaan aikaan saunaosaston yhteydessä olevalla pikkupunttisalilla. Jörkka ihmetteli, miksi niin harvat veteraanikansanedustajat käyttävät tätä hienoa mahdollisuutta.

Epäilin, että meillä vapaaehtoisesti lähteneillä on vähemmän traumaattinen suhde eduskuntaan ja osaamme suhtautua sen virkistysmahdollisuuksiin asianmukaisella kepeydellä.

Ainoa harmi eduskunnassa urheilusta on haju. Peruspihinä suomalaisena käytän tietenkin aina talon kimppadödöä, joten haisen eduskunnalta lopun päivän. Ennen vanhaan saunassa oli kimppameikkejäkin, mutta niistä luovuttiin kun naisväki sai sosialisoiduista ripsiväreistä silmätulehduksen.

Nykyään kansanedustajien ajoittainen aamuinen punasilmäisyys tuskin johtuu ripsiväristä.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa. Lisää Meriläisen blogikirjoituksia löydät täältä.

Uusi rintanappi painoon

näkkäläjärvi | 17.09.2009 19:49

Rosa voisi ehdottaa lakitehtaan jäsenille uutta rintanappia sen entisen tilalle.

"Eduskunta haisee ........"

Jätän tuon tuoksun avoimeksi.

Kommenteja Tampereelta

Tapsa S. | 18.09.2009 11:46

Kiitos vaan Rosalle kivasta jutusta. Koska kerran satut olemaan tamperelainen, voisit tehdä meille muille tamperelaisille sellaisen palveluksen, että kävisit haistelemassa täkäläisen kunnallispotiikan kuvioita.
Rantatunneli ja muutama muu hanke vasta haisevat, vaikka niissä vihreätkin näkyvät joomiehinä ja jeesnaisina hyörivän.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.