Jumalan olemassaolon saa kyseenalaistaa

15.9.2009

Mainonnan eettinen neuvosto hyväksyy suurimmissa kaupungeissa nähdyn Jumalaa tuskin on olemassa -kampanjan.

Saa sanoa. Mainonnan eettinen neuvosto kelpuutti Vapaa-ajattelijain liiton kampanjan.

Kuva: Flickr / MaxRemming (CC-BY-SA)

”Olen tyytyväinen lausuntoon, koska se asettuu selkeästi vakaumusten tasa-arvon kannalle ja on linjassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa”, sanoo Vapaa-ajattelijain puheenjohtaja Jussi K. Niemelä.

Vapaa-ajattelijat oli mukana viimekesäisessä kampanjassa, jossa Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkibussien kylkiin ilmestyi tarroja: ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.”

Kampanjasta Mainonnan eettiselle neuvostolle tehdyssä kantelussa väitettiin, että kampanja oli YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen, koska muslimikuljettajat joutuivat ajamaan ateistitarroilla varustettuja busseja.

Tottakai saa, mutta saako WTC iskua kyseenalaistaa?

Pate | 15.09.2009 15:22

Tottakai saa kyseenalaistaa ja asiasta saa keskustella. Mutta miten erään toisen asian laita?

Saako Virallisen WTC -selityksen kyseenalaistaa? Koko viimeviikon televisiosta tuli jos jonkinlaista WTC dokumenttia, mutta yhdessäkään en nähnyt mainittavan, että Tanskalaisen Niels Harrit -nimisen tiedemiehen tutkimustyhmä on löytänyt WTC:n räjähdystä seuranneesta tomulaskeumasta nanotermiitti -nimistä voimakasta sotilasräjähdettä.

Katso Niels Harritin haastattelut aiheesta:

http://www.youtube.com/watch?v=8_tf25lx_3o

http://www.youtube.com/watch?v=irOj1QYjVvc

ja lue artikkeli osoitteessa:

http://www.bentham-open.org/pages/content.php?TOCPJ/2009/00000002/000000...

Kampanja oli selvästi

Kazakstan | 15.09.2009 16:42

Kampanja oli selvästi suunnattu kristinuskoa vastaan. Voi taas vain kuvitella sitä kohun määrää, jos kampanja olisikin suunnattu erästä toista, erityiskohtelusta nauttivaa uskontokuntaa vastaan.

Itse kampanja oli mielestäni erittäin typerä, vaikka tietysti sananvapauden vankkumattomana kannattajana puolustakin Vapaa-ajattelijain liiton oikeutta moisia kampanjoita järjestää. Siitä vain.

Mutta kampanjan suunnittelijat eivät kyllä ole sisäistäneet yhtään mitään uskontojen yhteiskunnallisesta luonteesta. Jos tutustuu vaikkapa uskontojen historiaan ja siihen, minkälaisissa olosuhteissa uskonnot ovat syntyneet, on helppo kyseenalaistaa tämä "Lopeta siis murehtiminen" -lausahdus. Miltei kaikki uskonnot ovat syntyneet juuri vastaiskuna ainaiseen murehtimiseen. Jotta ei enää tarvitsisi murehtia. Uskonnot ovat olleet nimenomaan lääke murehtimiseen.

Vanhempina aikoina uskonnolliset yhteisöt ovat usein muodostaneet ainoat yhteiskunnan sisällä toimivat turvaverkostot joiden puitteissa on voinut harrastaa jonkinlaista yhteistoimintaa. Ne ovat muodostaneet taloudellisia turvaverkkoja ja tyydyttäneet yhden ihmislajin äärimmäisistä kaipuista: halun kuulua johonkin suurempaan yhteisöön.

Monien vapaa-ajattelijoiden yksisilmäinen näkemys uskonnosta jonkinlaisena absoluuttisen pahan ilmentymänä on suorastaan naurettava. On totta, että eräät uskonnot eivät ole käyneet läpi valistuskautta tai uskonpuhdistusta, eivätkä mitkään yli tuhat vuotta vanhat opit tietenkään sovi nykymaailmaan sellaisenaan. Mutta uskonnoista puhuttaessa olisi ehkä syytä ymmärtää myös uskontojen yhteiskunnallinen luonne ja se miksi niille on historian saatossa (ja yhä tänään) ollut niin paljon kysyntää. Väitän, että suurin osa ihmisistä on historian kuluessa kääntynyt uskoon (tai liittynyt uskonnollisen yhteisön jäseneksi) omasta tahdostaan. (Toki usein pikemminkin käytännöllisistä kuin kuin varsinaisista uskonnollisista syistä.)

Niin ikävältä kuin se vapaa-ajattelijoista varmasti tuntuukin, uskonnoilla saattaa hyvinkin olla edessään valoisa tulevaisuus. Selvältä näyttää, että lähiyhteisöt kasvavat tällä vuosisadalla erittäin suureen arvoon, ja siinä uskonnoilla on perinteisesti etulyöntiasema.

Itse en usko minkään järjestäytyneen uskonnon oppeihin, mutten ole missään nimessä ateistikaan. Ateistien bussikampanja menee minulta täysin ohi, sillä Jumalan olemassaolo tai -olemattomuus, tai liioin asian pohtiminen ei ole koskaan saanut minua "murehtimaan". Päinvastoin, asian miettiminen on tavattoman kiehtovaa.

Olisikohan kampanja sittenkin suunnattu hermoheikoille agnostikoille?

Niin tai näin, ateismi taitaa olla 2000-luvun menestynein lähetysuskonto. Jos vapaa-ajattelijat väittävät tosissaan puolustavansa ihmisten oikeutta valita oma uskontonsa tai uskonnottomuutensa, niin kannattaisi ehkä jättää tämä miekkalähetys ja oman maallistuneen uskontonsa tyrkyttäminen muille vähemmälle. Tuota kutsutaan tekopyhyydeksi.

Luojan kiitos

Mikko J | 16.09.2009 9:39

Toki kampanja oli suunnattu kristinuskovaisia vastaan, koska Suomessa voi esittää kritiikkiä vain enemmistöjä kohtaan, muuten saa vähemmistövaltuutetun erittäin herkän hipiän kutiamaan. Tasavertaisuuden nimissä tulisi kyllä sallia uskonrauhan rikkominen kaikkia uskontokuntia kohtaan. Kriittistä ajattelua tukeaksemme uskon(to)rauhan rikkomista tulisi rohkaista enemmänkin, mutta eiköhän 330 euron sakoilla ostettu (tuossa männäviikolla) monivuotinen julkisuus aja tämän asian.

Mitä copyyn tulee, se oli ehkä hieman kömpelö käännös. Briteissä pyörinyt nyanssisempi lausahdus toimi mielestäni hyvin.

Ja - hyvä, Pate. WTC-trollausta ei ole koskaan liikaa. Paras analyysi aiheesta löytynee kuitenkin täältä: http://www.theonion.com/content/video/9_11_conspiracy_theories

käännöksestä

Kalle | 16.09.2009 10:00

Juu, parempi käännös olisi ollut: "Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa..." Se olisi neutraalimpi. Pelkkä toteamus siitä miten asia näyttää nykytiedon valossa olevan. tuo "Jumalaa tuskin on olemassa..." luo biaksen, että jumalan ei halutakkaan olevan olemassa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.