Myös UPM suunnittelee biopolttoainelaitosta
UPM suunnittelee toisen sukupolven biopolttoainelaitosta Kymin tai Rauman tehtaan yhteyteen. Hankkeessa on meneillään ympäristövaikutusten arviointi -vaiheessa, mutta investointipäätöstä laitoksesta ei ole vielä tehty.
UPM:n biopolttoaineliiketoiminta-alueen asiantuntija Maiju Helinin mukaan hankkeen tekninen konsepti valmistuu ensi vuonna.
"Silloin tiedämme, onko investointi mahdollinen."
Biojalostamossa energiapuuta muutetaan kaasutuksen ja kaasun nesteytyksen kautta biodieseliksi ja teollisuusbensiiniksi.
Toteutuessaan jalostamo tuottaisi maksimissaan 300 000 tonnia biopolttoaineita ja -kemikaaleja. UPM on kehittänyt toisen sukupolven biopolttoainetta vuodesta 2006 asti.
Yhtiön hanke on saanut rahoitusta Tekesin uusia biomassatuotteita kehittävästä BioRefine-ohjelmasta. Samasta ohjelmasta avustusta on saanut Stora Enson ja Nesteen yhteinen biojalostamoprojekti Varkaudessa.
Varkauden biopolttoaineiden koelaitos vihittiin käyttöön kesäkuussa. Stora Enson mukaan Varkauden tehtaan lakkautusuhka ei vaikuta koelaitoksen toimintaan. Koelaitoksella kehitetään biopolttoaineiden valmistamista hakkuujätteistä.
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (12.12.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Nosto uutiskirjeeseen (29.11.2012)
- Talvivaaran päästöt (5.11.2012)
- Missä muualla on 1 Bq/g? (5.11.2012)
- Korjattu ja korjattu... (5.11.2012)
- Vuokrataanko sotilaitamme NATOon? (5.11.2012)
- Tämä voidaan tulkita (4.11.2012)
- Ylpeilisivätkö samat ihmiset (4.11.2012)
- Johtuu sattumasta (3.11.2012)
- terveyspalvelut (3.11.2012)
- Tampereella (2.11.2012)
- Jostain syystä myös Hitachi (2.11.2012)
- Sandy ja ilmastonmuutos (2.11.2012)
- Kivinokkaa pitää puolustaa! (2.11.2012)
- 4 miljardia euroa kaivoksista (2.11.2012)
- Tuulivoima versus ympäristö (3.4.2013)
- Guggenheim – politiikka (27.10.2012)(1 kommentti)
- (25 kommenttia)
- Keskustelukulttuuri kunnissa (10.9.2012)
- Hometalot (2.9.2012)(11 kommenttia)
- (7 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)







