Perussuomalaiset ja piraatit iskevät nyt opiskelijapolitiikkaan
Perussuomalaiset ja piraatit ovat lähdössä mukaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin omilla listoillaan. HYY:n edustajistovaalit järjestetään loka-marraskuun taitteessa. Vaalien ehdokasasettelu päättyy tänään.
Tunkua? Piraatit ja perussuomalaiset havittelevat paikkaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.
Kuva: Flickr / vovchychko (CC-BY-NC-SA)Perussuomalaisten listalla ehdolla olevan Johannes Niemisen mukaan kyseessä on perussuomalaisten ensimmäinen kerta Suomen opiskelijapolitiikassa.
Edustajistossa perussuomalaiset vaatisivat ylioppilaskuntaa keskittymään opiskelijoiden edunvalvontaan.
"Esimerkiksi eilinen HYY:n kannanotto ruuhkamaksujen puolesta on kaukana opiskelijan aseman parantamisesta", Nieminen sanoo.
Lisäksi Perussuomalainen vaaliliitto -nimellä kulkeva kolmen ehdokkaan ryhmä haluaa lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville tutkinto-opiskelijoille.
"Suomen kannattaa kouluttaa ensisijaisesti omia kansalaisiaan. Lisäksi on epätodennäköistä, että ulkomailta Suomeen opiskelemaan tullut jää tänne töihin."
Nieminen kuitenkin epäilee perussuomalaisten pienen listan mahdollisuuksia edustajistovaaleissa.
"Pääasia, että ollaan mukana", Nieminen sanoo.
Piraatteja vaaleissa edustaa Helsingin yliopiston akateemiset piraatit H-YARR, joka tekee yhteistyötä Piraattipuolueen ja sen nuorisojärjestön Piraattinuorten kanssa, mutta ei ole kummankaan jäsenjärjestö.
Ylioppilaskunnassa piraatit haluavat ajaa muun muassa yliopiston tuottaman tutkimustiedon mahdollisimman vapaata saatavuutta sekä suojella yliopistojen itsehallintoa ja kolmikantaista päätöksentekomallia.
Akateemisten piraattien puheenjohtaja Joonas Mäkinen kaipaa paremmin saataville myös opintomateriaaleja.
"Ne ovat edelleen usein vain yhden selaimen takana."
Ehdolle Akateemisten piraattien kautta lähtee 4-5 henkilöä. Tavoitteena on yksi paikka edustajistossa.
"Jo silloin saisimme loistavasti kokemusta hallinnosta."
Piraatteja pyysi vaalirenkaaseen, eli vaaliliittoon, useampi lista. Akateemiset piraatit on kuitenkin liikkeellä yksin.
"Jos meidät edustajistoon halutaan, pääsemme sinne kyllä yksinkin", Mäkinen sanoo.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Huono vertaus. (6.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









"Perussuomalaisten listalla
"Perussuomalaisten listalla ehdolla olevan Johannes Niemisen mukaan kyseessä on perussuomalaisten ensimmäinen kerta Suomen opiskelijapolitiikassa."
Ihan ei näytä persujen sisäinen tiedonkulku olevan täydellistä: http://www.joyy.fi/vaalit/?page_id=5 (skrollaa aivan listan loppuun)
Kieltämättä ainoa suunta tästä on ylöspäin.
Kappas
Aina kuulee jotain uutta. Tämä Moilanen oli näköjään ainoa ehdokas. Ikää tuolloin 60-vuotta. Perussuomalaisissa opiskelijapolitiikka pyörii Perussuomalaiset Nuoret ry:n kautta, joten en ihmettele etten tiennyt tästä. Epäilen, ettei tästä ole puolueellakaan mitään tietoa.
Hienoa, että löytyy valveutuneita opiskelijoita, jotka osaavat korjata tietoja. Hyvä juttu.
Hyvä juttu! Itse osallistuin
Hyvä juttu! Itse osallistuin Vihreiden listalta v.95 ja v.97 edustajiston vaaleihin ja mikäli olisin vielä opiskelijana enkä opettajana, olisin varmana tällä kertaa PS:n listoilla. Niin ne ajat muuttuu!
Kirjoita uusi kommentti