Politiikkaa lautasella

Katsoin Rakkautta & Anarkiaa -festarin dokumentin Food Inc. Sen jälkeen ei tehnyt mieli syödä mitään. Teki mieli muuttaa maalle ja ryhtyä luomuviljelijäksi.

Elokuvan viesti oli, että massiivinen ruokateollisuus on pahaksi kaikille – viljelijöille, lihan kasvattajille, ympäristölle, kuluttajalle ja eläimille.

Yhdysvalloissa tupakantuottajat ovat siirtyneet kanankasvattajiksi. Päästäkseen bisneksen alkuun kanalan rakentaja ottaa lihateollisuudelta 500 000 dollarin lainan, vaikka tienaa kanoillaan vuodessa vain noin 18 000 dollaria.

Lihateollisuus vaatii lisäksi tasaisin väliajoin ”parannuksia” kanaloihin, ja taas kasvattajan pitää ottaa lainaa. He joutuvat velkaloukkuun ja suuryritysten talutusnuoraan.

Vielä 1950-luvulla lihatehtaissa oli hyvät työolot, mutta nykyään ne ovat yksi Yhdysvaltojen vaarallisimmista työpaikoista. Suuryritykset rekrytoivat työntekijöitä Meksikosta, ja laittomina siirtolaisina maahan tulleiden latinoiden työolot ovat kurjat.

Miten Suomessa? Meillä lihabisnestä eivät dominoi yhtä suuret yritykset kuin Yhdysvalloissa, mutta kaupan hyllyiltä löytyy paljon sieltä tulevia elintarvikkeita.

Uusin särö elintarviketurvallisuudessa on kauppojen keinottelu lihaa marinoimalla.

Odotan sitä päivää, kun nettiliikehdintä marinoimattoman lihan puolesta konkretisoituu kunnon ruokaa ja läpinäkyvää ruokatuotantoa vaativaksi kansanliikkeeksi – jossa säästytään ituhipittelyltä ja kettutytöttelyltä, ja ollaan aidosti huolissaan syömisestä.

Minä ainakin olen mukana.