Suomessa jo tuhansia piraattipuolueen jäseniä
Kesällä puoluerekisteriin päässyt piraattipuolue on aloittanut jäsenhankintansa vauhdilla. Puolue ylitti tällä viikolla 2500 jäsenen rajan.
Puheenjohtaja Pasi Palmulehto pitää yhtä tai kahta kansanedustajaa realistisena tavoitteena vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
”Mikäli kuitenkin tapahtuisi jo monenkin tahon maalailema eduskunnan hajottaminen ja uudet vaalit, saattaisi määrä helposti olla suurempikin. Näin huolimatta siitä, että piraattipuolue ei ehtisi erityisen hyvin valmistautua ennenaikaisiin vaaleihin”, Palmulehto sanoo Piraattiliiton.
Seuraavaksi piraatit aikovat ohittaa jäsenmäärässä perussuomalaiset ja vihreät. Perussuomalaisilla on hieman yli 3500 jäsentä ja vihreillä vähän yli 4000.
”Jäsenmäärä kasvaa Piraattipuolueessa edelleen tasaista tahtia samalla, kun tietoisuus puolueesta lisääntyy”, Palmulehto arvioi.
Piraattipuolue aikoo ottaa syksyn aikana nettisivuillaan käyttöön reaaliaikaisen jäsenlaskurin.
”Kukapa ei haluaisi nähdä liittymisensä jälkeä jäsenmäärässäkin välittömästi”, Palmulehto sanoo.
Lisää aiheesta:
- Perussuomalaiset ja piraatit iskevät nyt opiskelijapolitiikkaan (22.9.2009)
- ”Vinolaiset ryhtyivät piraateiksi” (18.9.2009)
- Ville Niinistö vihreän eduskuntaryhmän johtoon (11.6.2009)
- Piraattipuolueesta tulee oikea puolue (1.6.2009)
- Uusi järjestö kosiskelee piraattipuolueen jäseniä (3.12.2008)
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Väärä urli
"... Palmulehto sanoo puolueen sivuilla." ei linkitä Piraattipuolueen sivustolle, vaan Piraattiliittoon, joka on vain piraattiaiheinen uutissivusto.
hmh
Aika paha moka Vihreältä langalta sekotittaa Piraattiliitto ja Piraattipuolue. Vaikka vihreät ovatkin Vihreä Liitto, ei se muuta asiaa siitä mihinkään, että yleensä -puolue nimitys on käytetty. Kyseessä varmaankin oli tahaton moka, mutta täällä on yksi ihminen joka kokee PP:n vastaavan niihin asioihin, joihin Vihreiden olisi tullut jo aikoja sitten puuttua. Pahoittelen leirinvaihdosta, mutta oikeustaju ratkaisee.
Kirjoita uusi kommentti