Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Valtuuskunnan mielestä perustulo parantaa yrittäjien hyvinvointia

27.9.2009 12.06

Noora Jussila

Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokous jatkui sunnuntaina Järvenpäässä pk-yrittäjyysohjelman evästyskeskustelulla.

Vihreiden sisällä on toivottu enemmän talouteen liittyviä kannanottoja. Pk-yrittäjyysohjelmaa tekevä työryhmä perustettiin viime kesänä ja valmis ohjelma käsitellään marraskuun valtuuskunnassa.

Työryhmän puheenjohtaja Kristian von Essen muistutti avauspuheenvuorossa, että yhteiskunta tarvitsee yrittäjiä ja yrittäjät yhteiskunnan tukea.

”Panostus pk-yrittäjyyteen on myös hyvää työllisyyspolitiikkaa”, von Essen sanoi.

Von Essenin mukaan pk-yrittäjyysohjelmassa kiinnitetään huomiota yrittäjän arjen parantamiseen. Siinä auttaa esimerkiksi perustulo.

”Kun madalletaan työttömyyden ja työssäolon rajaa, on helpompi tarjota ja ottaa vastaan pientä keikkaduunia ja uudentyyppisiä työsuhteita.”

Von Essen korosti, ettei pk-yrittäjyysohjelma tule olemaan vihreän yrittämisen opas tai pk-yrittämisen käsikirja.

”Ohjelma ei ole pienyrittäjän kirje joulupukille, että mitä me haluttaisiin eikä vihreiden profiilinnosto yrittäjien suuntaan.”

Terhi Räsänen painotti etenkin sosiaaliturvan parantamista.

"Sosiaaliturva on tällä hetkellä sellainen, että jos on yrittäjä, pienet lapset ja asuntolaina niin ei onnistu. En ole huolissani yrityksistä vaan ihmisistä. Sosiaaliturva ja perustulo on vihreiden näkökulma yrittäjyyteen. Pitää olla ihmisen asialla terveen työn ja työsuhteiden kannalla."

Heikki Sairanen evästi työryhmää muistuttamalla, ettei pieniä yrityksiä saa romantisoida.

”Myös pienissä yrityksissä on paljon huonoja työnantajia. Sinänsä pieniä yrityksiä ei pidä tukea enempää. Merkittävä yrittäjyyden muoto on sarjayrittäjät, jotka perustavat isoja määriä yrityksiä. Pitää miettiä, voisiko tällaista toimintaa tukea jollain tavalla? Se on todella isänmaallista puuhaa."

Emma Kari oli huolestunut monopoliasemassa olevista yrityksistä.

”Kunnissa pitää pyrkiä tekemään kilpailuttamista pienissä osissa niin, että yrittäjät pääsee niihin kiinni, eikä niin, että vain isot yritykset monopolisoivat. Monopolimaisten yritysten, kuten Keskon ja S-ryhmän aseman purkamista on ajettava. Pienet yrittäjät eivät välttämättä saa edes kunnalta tiloja, joissa harjoittaa toimintaansa."

Tapio Laakso sanoi yrittäjyysohjelman tulevan tarpeeseen.

”On kummallista, että kokoomus pystyy aina esiintymään ainoana yrittäjiä auttavana. Pitää muistaa, ettei yrittäjyys ole vihreillä vain vihreää teknologiaa tai ideologiselta kannalta meidän mielestä kivoja aloja. Pitää pystyä miettimään koko kenttää."

Vihreät hyväksyi sunnuntaina uusiksi jäsenyhdistyksiksi JHL:n vihreät, Kerimäen vihreät, Petäjänmäen vihreät ja Vaasan vihreät nuoret ja opiskelijat.




Viite